maanantai 4. tammikuuta 2016

Tehtävä: KV ja monikulttuurisuus

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus-opintojaksolle saimme oppimistehtävät, joihin piti selvittää jonkin oppilaitoksen kansainvälisyystoimintaa (A) sekä pohtia kestävää kehitystä kansainvälisyystoiminnan näkökulmasta (B).

Oppimistehtävä 2:

A) Kansainvälisyytoiminta Oulun Ammattikorkeakoulussa

Oulun Ammattikorkeakoulun (myöhemmin Oamk) kansainvälinen toiminta tukeutuu laajaan kansainväliseenyhteistyöverkostoon. Oppilaitoksella on yhteistyökouluja ja -yrityksiä yli 30:ssä maassa. Yhteistyötahoja on noin 200. Näiden avulla oppilaitos kehittää koulutustaan kansainvälisesti kilpailukykyiseksi ja tarjoaa opiskelijoille ja opettajille laajaa kansainvälistä tietoutta. Pääasiana on kulttuurien välinen kohtaaminen ja kansainvälisessä ympäristössä toimiminen.

Toiminnan muotoja ovat muun muassa opiskelija- ja opettajavaihto maitten välillä, opetuksen ja opetussuunnitelmien kehittämistoiminta, kansainvälinen opetus-, tutkimus- ja kehittämistyö, yhteistyöverkostojen ylläpito sekä englanninkieliset tutkinto-ohjelmat.

Erasmus+ -ohjelma

Oamk osallistuu vuosina 2014-2020 Euroopan Unionin korkeakouluille suuntaamaan vaihto- ja yhteistyöohjelmaan, Erasmus+ -ohjelmaan. Toiminnan tavoitteena on edistää korkeakoulujen kansainvälistymistä ja laatua. Ohjelma auttaa osallistuvia oppilaitoksia kielitaidon kehittämisessä ja muiden kansainvälisten taitojen hankkimisessa muun muassa luomalla verkostoja ja tutustuttamalla erilaisiin kulttuureihin. Ohjelman kautta on mahdollisuus päästä opettamaan omaa alaa ulkomaille. Ohjelman kautta toteutetaan myös opettaja- ja henkilökuntavaihtoa sekä erilaisia hankkeita. Hankkeet usein keskittyvät työelämään liittyvään kehitystyöhön.

Ystäväperhetoiminta

Oamk ja OSAKO (oppilaitoksen opiskelijakunta) järjestävät yhdessä ystäväperhetoimintaa, jonka tarkoituksena on tutustuttaa eri maiden kansalaiset toisiinsa myös vapa-ajan toimintojen kautta. Perheiden ja opiskelijoiden välinen yhteistyö on aina yksilllistä – lähtöisin kunkin henkilön tarpeista ja mielenkiinnon kohteista. Toiminnan tavoitteena on, että ulkomailta tulleet opiskelijat tuntisivat olonsa kotoisammaksi opiskellessaan Suomessa. Samalla suomalaisilla perheillä on mahdollisuus tutustua uusiin kulttuureihin ja kansainväliseen toimintaan alueellamme. Yhtenä tavoitteena on myös lisätä Oamk:n kansainvälisyyttä ja avoimuutta.

Toiminta on tarkoitettu ensimmäisen vuoden kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille ja Oulussa ja lähialueilla asuville perheille. Opiskelijat ja perheet yhdistetään hakemusten perusteella. Niihin on kirjattu muun muassa toiveita toimintaan liittyen sekä harrastuksia ja muita kiinnostuksen kohteita, jotka voivat yhdistää opiskelijaa ja ystäväperhettä. Yhteistyö alkaa oppilaitoksen järjestämällä aloitustapaamisella, jonka jälkeen yhteistyö on itsenäistä. Koululla toimintaa hoitaa koordinaattori.

Erityistä tukea

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja henkilökunnan on mahdollista hakea esteettömyystukea, mikäli heidän osallistumisensa kansainvälisyystoimintaan on haasteellista. Tukeen on oikeutettu silloin, kun esimerkiksi vamma, sairaus tai oppimisvaikeus tai muu erityistarve aiheuttaa vaihtojaksolle ylimääräisiä kustannuksia. Korkeampaa apurahaa voivat hakea myös perheelliset vaihto-opiskelijat.

Millä tavoin kansainvälisyystoiminta näkyy arjessa?

  • Opiskelijat voivat halutessaan hakea opiskelijavaihtoon
  • Koulun yksiköissä on jatkuvasti vaihto-oppilaita eri puolilta maailmaa. He osallistuvat muiden tapaan opintojaksoille ja ovat mukana koulun arkitoimissa
  • Opiskelijoilla mahdollisuus hakeutua englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin, joita on kolme (v.2015).
  • Ammattikorkeakoulun tutkintoihin vuodesta 2015 lähtien sisällytetty 30 opintopistettä englanninkielellä toteutettavia opintoja joko omassa tutkinnossa tai vaihto-opintona
  • Kansainvälisyysasioita hoitava toimisto on avoinna opiskelijoille Kotkantien kampuksella

Miten toiminta on resursoitu?

Kansainvälisten palvelujen pääpiste sijaitsee Kotkantien yksikössä. Toiminnasta vastaavat kansainvälisyyspäällikkö sekä kaksi suunnittelijaa. Jokaisessa Oulun ammattikorkeakoulun yksikössä on nimetty kansainväilisten palveluiden vastaava henkilö. Ystäväperhetoiminnasta vastaa opiskelijakunnan kulttuurisihteeri Tanja Vallo.

Kansainvälisyys sosiaalialan koulutusohjelman opetussuunnitelmassa

Sosiaalialan koulutusohjelman opetussuunnitelmaassa kansainvälisyys näkyy eri opintojaksoissa muun muassa seuraavin teemoin;
  • globaalit sosiaaliset ongelmat
  • suvaitsevaisuus, tasa-arvo
  • hyvinvointiyhteiskunnan kehitys eri maissa, kansainväliset hyvinvointivaltiomallit
  • globaalin talouden vaikutus sosiaaliseen hyvinvointiin
  • erilaiset elintavat ja kulttuurit, konfliktit ja ristiriidat
  • selkokieli ja tulkkipalvelut
  • kotouttamistyö, suvaitsevaisuukasvatus
  • kansainväliset sosiaalialan sopimukset
  • maahanmuuttajuus (tuet, kotouttaminen, koulutus jne)

Näiden opintosisältöjen lisäksi sosiaalialan koulutusohjeman opetussuunnitelma mahdollistaa harjoittelun ja opinnäytetyön sekä valinnaisten opintojaksojen suuntaamisen haluamallaan tavalla esimerkiksi työhön maahanmuuttajien parissa. Opetussuunnitelmassa kerrotaan, että osa työharjoittelusta on mahdollista suorittaa opiskelijavaihdossa ulkomailla. Joissain oppilaitoksissa (kuten esim juuuri Metropoliassa) on mahdollista suorittaa sosionomin amk-tutkinto englanninkielisenä. Opintoihin sisältyy kaikilla myös englannin ja ruotsin opintojaksot, joissa keskitytään ammattisanastoon.



B Kestävä kehitys kansainvälisyystoiminnassa ja miten itse kehittäisin sitä

Oulun ammattikorkeakoululla on julkaistu kestävän kehityksen politiikka. Siellä on eritelty oppilaitoksen vastuut, joihin kuuluu muun muassa kulttuurinen vastuu. Mielestäni siellä mainittu suvaitsevaisuuskasvatus on yksi sosionomin tärkeimmistä ammattitaito-osioista. Niin sosionominkin, kun kaikkien muidenkin ammattialojen työympäristöt monikultuuristuvat kovaa vauhtia ja suvaitsevaisuuskasvatuksen tulisi edetä samaa vauhtia. Sosionomin asiakkaana on henkilöitä eri kulttuureista ja siksi ammattilaisen oma suvaitsevaisuus on ensiarvoisen tärkeää.

Suvaitsevaisuuskasvatusta toivoisin lisättävän oppiaineisiin, joihin se soveltuu. Tietysti opettajakunnan oma asennekin on ratkaiseva. Itse voin opettajana kiinnittää tähän huomiota pitkin sosionomien opintomatkaa, mutta etenkin opettaessani esimerkiksi asiakastyön haasteita, erilaisia kulttuureja ja kestävää kehitystä käsitteleviä opintojaksoja. Kestävän kehityksen kannalta olisi yleisesti ottaen tärkeää, että opiskelijani kasvaisivat arvostamaan yksilöitä eikä ennakkoasenteet vaikuttaisi asiakaskohtaamisissa. Haluan opettajana korostaa inhimillisyyden merkitystä ammatissamme; jokaiselle yksilölle on annettava mahdollisuus, oli hän sitten päihdeongelmainen, mielenterveysasiakas tai kotoutuva maahanmuuttaja.

Tämä kaikki liittyy tietysti sosiaaliseen kestävään kehitykseen, joka kansainvälisyystoiminnassa voisi tarkoittaa suvaitsevaisuuskasvatuksen lisäksi myös työ- ja opiskeluhyvinvointia, jota saavutetaan kansainvälisen osaamisen kautta. Opettajana voin huolehtia siitä, että opiskelijat pääsevät kehittämään ammattitaitoaan myös kansainvälisesti ja tuntea olevansa ammattilaisia myös Suomea laajemmassa mittakaavassa. Sosionomeilla on mahdollista työllistyä ulkomaille, kuten myös meidän saada Suomeen kansainvälistä työvoimaa ympäri maapalloa. Saamme täten lisää osaamista samalla kun jaamme omaamme. Voimme kokea kehittävämme sosiaalialaa laajemmasti.

Kestävän kehityksen kannalta tärkeää on myös tietous erilaisista elitavoista. Yksilön tiedot ja taidot esimerkiksi maapalloa mahdollisimman vähän kuormittavaan kulutukseen, viisaaseen syömiseen ja kierrätykseen liittyen ovat ensiarvioisen tärkeitä, mutta ajattelutapaa on hyvä myös laajentaa. Miten erilaiset elintavat vaikuttavat suurkaupungeissa? Mitä jos siellä kaikki yksilöt jättävät vastuunsa hoitamatta? Maailmalta voimme saada sekä hyviä että huonoja vaikutteita omiin elintottumuksiimme. Opettajana voin tutustuttaa opiskelijoita eri puolilla maailmaa toteutettavista elintavoista; voisiko suomalaisuus saada monimuotoisuutta esimerkisi onnellisuutta korostamalla, tai vähentämällä työkeskeisyyttä yksilön elämässä. Voisimmeko oppia esimerkiksi rentoutta espanjalaisesta työssäkäyntikulttuurista (ja ajankäytöstä) tai omaksua enemmän piirteitä perhekeskeisistä kulttuureista sen sijaan, että ajattelemme niin usein itseämme ja henkilökohtaisia tavoitteitamme.

Nämä teemat ovat esillä monissa sosionomin tutkinnon asiakokonaisuuksissa, kestävä kehitys myös omana opintokokonaisuutenaan. Teemme pääasiassa työtä erilaisten ihmisten erilaisten ongelmien parissa. Hyvään elämään tähtääminen on jokaiselle itsestäänselvyyttä. Opettajana haluaisin keskusteluttaa opiskelijoita enemmän siitä, mikä milloinkin ja kenellekin on hyvää elämää? Kansainvälisesti ajatteleva kestävää kehitystä toteuttava opettaja opettaisi niin, että opiskelijat ottavat työssään huomioon myös tulevien sukupolvien mahdollisuuden elää hyvää ja onnellista elämää.

LÄHTEET

http://www.oamk.fi/fi/tietoa-oamkista/nain-toimimme/kansainvalisyys
http://www.oamk.fi/tietoa_oamkista/kestava_kehitys/toimenpideohjelma/2015/

Sosiaalialan ko opetussuunnitelma. Metropolia (luettu 4.1.2016)

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Tämän opintojakson meille järjestivät opettajaopiskeljijat Tiina, Anu, Minna ja Jukka. Aloitus tapahtui AC:llä joulukuun alkupuolella, jonka jälkeen me opiskelijat saimme edetä tehtävissä omaan tahtiin. Ohjeistus ja tehtäväannot oli luotu Padlet-ohjelmaan, joka kiinnosti minua kovasti! AC-istunnolla kävimmekin kurkkaamassa miltä badlet näyttää ja miten tarvittavat asiat löytyvät. Padlet näytti selkeältä ja yksinkertaiselta käyttää. Hienoa nähdä taas uusi tapa toteuttaa opintojakso!

Innostuin tämän opintojakson kohdalla erityisesti siitä, että opettajina toimivilla opiskelijoilla on mahtava tausta kansainvälisyydessä ja monikulttuurisuudessa. Tiina on omaksunut useiden eri maiden kulttuureita ja toimintatapoja kaupallisen alan työnsä kautta ja Anu opettaa parhaillaankin maahanmuuttajataustaisia henkilöitä lähihoitajiksi. Jukan ja Minnan taustoja en tältä osin tunne. Mielenkiintoani lisäsi tietysti myös se, että tulisin opettamaan itsekin monikulttuurisuuteen liittyviä asioita tulevaisuuden sosionomeille.

Case-tehtävät

Odotukseni täyttyivät, sillä opintojakso alkoi tehtävällä, missä minun tehtävänäni oli ratkaista erilaisia pulmia, jotka olivat seurausta monikulttuurisesta työ- tai opiskeluympäristöstä. Kaikki tapaukset liittyivät koulunkäyntiin ja olivat opettajien kertoman mukaan ihan oikeasta elämästä lähtöisin. Pulmia oli mielenkiintoista ratkaista. Syttyi kuitenkin suuri jano saada tietää, miten opintojakson kokeneet opettajat olisivat tilanteet ratkaiseet? Ehkä kuulemme sen myöhemmin.

Heti case1:n luettuani huomasin, että oma tietouteni erilaisista kulttuureista on hyvin vähäistä. En myöskään löytänyt järkeviä lähteitä, joista olisin löytänyt kohtuullisella vaivalla tietoa japanin, puolan, venäjän tai afrikan kulttuureista opiskelu- ja työelämään liittyen. Teokset sisälsivät yleensä vain perustietoja kulttuuriin liittyvistä piirteistä. Pohdiskelin myös miten voisin käyttää opettajien laittaman vinkkilistan lähteitä. Kävin ne läpi ja muutamista kirjoituksista löysinkin heti yhteyksiä case-tapauksiin liittyen. Kaikenkaikkiaan tuli sellainen tunne, että minun pitäisi lukea tosi paljon erilaisista kulttuureista, että voisin vastata näihin tehtäviin oikein. Mutta onneksi opettajat olivat merkinneet tehtävänantoon, että oikeita vastauksia ei ole. Totesin, etten välttämättä löydä vastauksia vaikka luen kuinka paljon. Niinpä päätin käyttää maalaisjärkeä. Kokemus tuokoon ajan kanssa lisätietoutta eri kulttuurien piirteistä. Toisaalta jäin kaipaamaan sitä, etten osannut perustella ulkomaalaistaustaisten henkilöiden toimia kulttuurellisilla toimintaeroilla. Mutta se ei lienee tässä ollutkaan pääasia.
Kansainvälisyys oppilaitoksessa

Toisessa tehtävässä opiskelijoita kehoitetiin kertomaan jonkin oppilaitoksen kansainvälisyystoiminnasta kirjoitelman muodossa sekä pohtimaan miten kestävä kehitys otetaan huomioon kansainvälisyydessä. Oma vastakseni löytyy täältä >.

Tehtävät nähtävillä

Tehtävien palautus oli myöskin järjestetty padletille. Jäin pohtimaan, mikä merkitys minulle ja muille on sillä, että kaikkien vastaukset ovat kaikille avoimena luettaviksi. Onko se suotavaa? Voisin kuvitella, että harvalla aikuisopiskelijalla on aikaa lukea kaikkia tehtäviä läpi. Toinen voi olla tietysti niin kiinnostunut, että lukee. Toinen ei lue mitään. Joku lukee kaikki läpi ja kirjoittaa vasta sitten omansa. Toinen kirjoittaa omansa ja muut luettuaan tietää miten se olisi pitänyt kirjoittaa ;) Itse koen, että en voi etukäteen lukea toisten tekemiä töitä samasta aiheesta, jotta tehtävästä tulee varmasti omannäköiseni. Mielenkiintoista, mutta tähän ei ole vielä ehkä totuttu...

Tehtävät olivat kaikenkaikkiaan tosi mielenkintoisia ja ohjeistukset olivat selkeitä. Tehtävät olivat kuitenkin laajoja ja varsinkin kun itse olen kova kirjoittamaan, välillä tuli sääli opintojakson opettajia miten hirveästi teille tulee tekstiä luettavaksi! 10 opiskelijaa ja jokaiselta essee ja 15 kohdan case-pohdinnat... toivottavasti opintojakson opettajat pitävät lukemisesta tai hoksaavat jakaa työt. Täytyy myös arvioida opettajan resurssit keskittyä kaikkiin palautettuihin töihin ja palautteen antoon... mikä on riittävä aika?

Lopuksi vielä Erilaiset kulttuurit opintojaksolle sopiva hieno video!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Portfoliopysäkin arviointi

Portfoliopysäkin oppimistehtäviin kuului vertaisarviointi. Oma arvioijani oli Marko Kukkola, Kiitos Marko hyvästä arvioinnista! Näin Marko kirjoitti:

Blogiarviointi

Susannan blogissa on pohdiskeltu erittäin monipuolisesti ja asiaan syventyen kaikkia opetettuja APE-teemoja, joiden sisältöä on erittäin miellyttävä ja helppo lukea. Teemoista kävi selkeästi ilmi, että Susanna on sisäistänyt opetettavan aiheen ja asian yhteyden ja hän pystyy varmasti hyödyntämään teeman mukaisia asioita omassa työssään.
Blogissa Susanna on selkeästi pohtinut myös omaa osaamistaan ammatillisen opettajan näkökulmasta ja opettajan tehtäviin liittyvistä asioista. Opetustuokioiden sisältöä suunnitellessa on myös huomioitava syvällinen pohdinta eri oppimismenetelmistä ja oppimiskäsityksistä, ettei Susannalla tule olemaan ongelmia niiden soveltamisessa opettajan työssä. Oma näkemykseni myös arviointikehikon kolmanteen kohtaan vuorovaikutus- ja ohjaustaitojen soveltaminen on myös nostettu teksteissä esiin, mutta erilaisten oppijoiden kohdalla jäi hieman itselle epäselväksi, kuinka nämä huomioitaisiin.
Blogin sisällössä Susannan olisi hyvä pohtia kuvien käyttöä sisällön elävöittämiseksi. Lähteet oli merkitty tekstien loppuun, mutta myös tekstikohdissa jäi mietityttämään, mihin kappaleisiin viitataan.


Portfoliokooste 2 arviointi

Portfoliokoosteessa Susanna oli osoittanut omat tärkeimmät kohteensa APE7:n ja APE9:n teemoissa, joiden kuvausta oli helppo selkeä seurata erillisten kappalejakojen ja otsikoinnin ansioista. APE7-teemassa (Opettajana ja opiskelijana ryhmässä) Susanna oli kertonut aluksi oman tiedon ja osaamisen tason. Toiseksi hän oli nostanut esille oman oppimisen muun muassa oman APE-ryhmän ryhmäytymisen vaiheiden tunnistamisessa, muutaman asian syventämiseen Susannalla oli ilmaistu kehittämistarve tässä kappaleessa. Kolmantena asiana Susanna oli pohtinut omaa oppimistaan opettajan työssä, joka osoittaa hänen olevan perehtynyt asiaan. Tässä viimeisessä kohdassa tuli myös huomioitua arviointikehikon erilaisten oppijoiden huomioon ottaminen, hienoa.
APE9-teemassa (Oppimisen ja osaamisen arviointi) Susanna oli myös edellisen teeman tavoin käyttänyt samanlaista kappalejakoa ja otsikointia. Susanna oli loistavasti ja mielenkiintoa herättäen kuvannut omaa ymmärryksen kasvamista peilaten omaa käsitystään saatuun opetukseen ja arvioinnin merkityksestä. Oman tiedon lisääntyminen koko arviointiprosessista on muutakin kuin numeron antaminen, mutta myös kehittymisen tarpeita Susanna on osannut itsearvioinnin perusteella nostaa esille, erittäin hyvä. Omassa työssään Susanna on erittäin hyvän esimerkin avulla tuonut esille arvioinnin erilaisia menetelmiä, joka on merkki hänen olevan pätevällä tasolla arviointiasteikossa. Myös erilaisten arviointikriteerien miettiminen opintojen alussa on erittäin hieno oivallus Susannalta arvioinnin kokonaisuudessa.
Itsearvioinnissa Susanna kuvaa erittäin hyvin oman ammatillisen työkenttänsä, substanssiosaamisen jatkuvan kehittämistarpeen, ammatillisten julkaisujen seuraamisen merkityksen, joten hänellä on tähän liittyen arviointikehikon taso pätevä. Opetuksen suunnittelussa, toteutuksissa ja arvioinnissa hän myöntää selkeästi omat kehittymistarpeet erilaisia käsityksiä kohtaan sekä niiden soveltamisen vaikeuden suoraan opetukseen. Teksti vaikutti jäävän hieman kesken, joten esimerkiksi portfoliopysäkki 2:ssa on hyvä saada tietoa erilaisista oppijoista Sosionomikoulutukseen liittyen.

Kaiken kaikkiaan Susannalla on kyllä sana ja kirjoittaminen hallinnassa ja hänestä on kehittymässä pätevä opettaja omalle ammatilliselle alalleen, joka tunnistaa kehittymistarpeet kompetenssin rakentamisessa. Lähteiden käyttäminen portfoliotekstissä oli unohtunut tai unohdettu omia pohdintoja ilmentäen, omaan blogiin oli viittauksia ja blogissa taas linkkejä joihinkin opetusteemoihin liittyen, mutta itse en kaikkia linkkejä saanut avatuksi.

Kempeleestä arviointiterveisin 8.11.2015

Marko Kukkola

Vertaispalaute oppimistehtävästä

Portfoliopysäkin vertaisarviointi 9.12.2015
Arvioija: Susanna Rojola
Arvioitava: Tiina Haapaniemi


Portfoliokooste ja itsearviointi
Portfoliokooste oli rakenteeltaan selkeä ja helposti luettava. Sen asettelu oli oli tehty huolellisesti ja ohjeitten mukaan. Koosteessa käsiteltiin pyydettyjä teemoja.
Koosteen rakenne noudatteli osaamistavoitteissa mainittuja otsikoita. Merkityksellisimmiksi teemoiksi oli nostettu tulevaan ammattiin Tiinan mielestä eniten vaikuttavat asiat, opiskelijoiden aktivointi ja oppimisen arviointi. Tiina on selvästi pohtinut näiden teemojen vaikutusta omassa toiminnassaan, muun muassa ryhmätyön ja vuorovaikutuksen kautta. Tiina on hyvin sisäistänyt motivaation merkityksen opetustyössä. Kooste sisältää linkit blogiin, missä samoja teemoja on pohdittu tarkemmin.
Arviointityössä Tiina on havainnoinut myös laajemman näkemyksen, arvioinnin yhteiskunnallisen merkityksen. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna arviointi nousee vielä tärkeämmälle jalustalle kun jos sitä ajatellaan pelkästään yksillle annettavana palautteena. Hieno hoksaus!
Tiina kuvaa, ettei hänellä ole opettajan kokemusta ennen ape-opintoja. Opettajan työn ”lihaksi” hän on hankkinut runsaasti käytännön kokemusta muun muassa liikekulttuurista. Erittäin hyvä vahvuus hänelle. Alan opetus on vielä vierasta, mutta se avautunee opetusharjoittelun aikana ja viimeistään opetustyöhön siirryttäessä.
Oppimisikäsityksissä Tiina vaikuttaa ymmärtäneen sen, että erilaisia oppimistyylejä käyttäen pääsee parhaaseen oppimistulokseen. Ei siis ole oleellisinta valita itselleen oppimiskäsitystä ja toimia pelkästään sen mukaan. Opetusmenetelmät tulee valita opetettavan yleisön ja aiheen mukaan.
Tiina kuvaa, että vuorovaikutustaitonsa ovat hyvät lukuunottamatta opettaja-oppilas-suhdetta, josta hänellä ei ole kokemusta. Uskon kuitenkin, että Tiinan yleiset taidot vuorovaikutuksessa yhdistettynä avoimeen luonteeseen antavat hyvät lähtökohdat onnistua vuorovaikutuksessa myös opiskelijoiden kanssa. Vuorovaikutusta on harjoiteltu ape1-9 teemojen opetustuokioissa ja Tiina on osallistunut aktiivisesti vuorovaikutuksellisiin opetustuokioihin sekä opettajana että opiskelijana.
Portfoliokoosteen materiaali kattavaa ja teksti vaihtelevaa. Kirjoitus pitää sisällään sopivasti faktaa, pohdintaa ja linkkejä. Teksti on pääosin helposti luettavaa, välillä luuseet kuitenkin turhan pitkiä ja kiemuraisia. Kappalejako on järkevä ja tekee lukemisesta miellyttävää. Lähteet on merkitty asianmukaisesti.

Blogi
Tiinan blogi sisältää runsaasti omaa pohdintaa ape 2-9 teemoista. Tiinalle kirjoittaminen tuntuu olevan vaivatonta ja tekstiä syntynee sitä mukaa kun ajatus kulkee. Blogiteksti on helposti luettavaa ja mielenkiintoista seurattavaa. Välillä kappaleita olisi voinut jakaa pienemmiksi, että pitkät kerronnat kevenisivät.
Blogin ulkoasu on valoisa ja runsaan tekstin lomaan on upotettu havainnollistavia kuvia ja ajatelmia sekä muutamia videoita. Aluksi kaipasin teemojen käsittelyn yhteyteen linkkejä, joista löytyisi aiheeseen lisätietoja, mutta ape 7-teemassa Tiina olikin niitä käyttänyt. Tekstien fontit vaihtelivat epäjohdonmukaisesti, mutta tämä lienee blogiohjelman ongelma. Välillä teksti muuttui fontin vuoksi hyvin pieneksi ja suurentaessa muuttui epäselväksi. Otsikoiden ja tekstien värityksillä on luotu keveyttä lukemisen tunnelmaan. Blogisivustolla on siksi helppo viihtyä.
Blogista on helppo löytää haluamiaan teemoja, koska asiat on otsikoitu johdonmukaisesti. Tiina on koonnut itselleen valtavan tietopaketin blogin muodossa. Onnittelut siitä!



Portfoliopysäkin esitysmateriaali ja osaamisen osoittaminen
Portfoliopysäkin esitysmateriaali on innovatiivinen ja pirteä. Asiasisältö selkeästi rakennettu puheen tueksi, ei materiaalipaketiksi. Se ei sisältänyt liikaa tekstiä, vaan odotutti kuulemaan lisää asioista Tiinan kertomana.
Kaikenkaikkiaan Tiina vaikuttaa olevan turhankin(?) vaatimaton osaamisensa suhteen. Tiinalla on valtavasti osaamista työelämäpuolelta ja ape 2-9 teemojen puitteissa hankittua ryhmäkokemusta ja opettajakokemustakin jo ac-istunnoista. Tiina voisi mielestäni tuoda rohkeammin esille omaa osaamistaan. Ape-opintojen kautta hän on saanut työkaluja opettaa asioita, joissa hän on jo asiantuntija.
Tiinan esitystyyli on selkeä ja rauhallinen. Hän ei rönsyile suunnitellusta esityksestä juurikaan ja osaamisen osoittamista on helppo seurata. Tiina tuo esille selkeästi miten hän on eri tavoin pyrkinyt blogilla täydentämään osaamistaan eri aiheissa. Hän tuo esille myös se, millä voi hankkia vielä puuttuvaa osaamista (töissä, mikro-opetusharjoittelulla sekä valinnaisilla). Onnistuneesti Tiina pitää koko matkan mukanaan oman alan pohdintaa eivätkä ajatukset jää siksi irralliseksi opituksi tiedoksi vaan muuttuu pureskelluksi ja sisäistetyksi kokonaisuudeksi.
Arviointiterveisin

Susanna Rojola

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mikro-opetus jälkitehtävä: dialogisuus

Tiinan ja Kirsin jälkitehtävä: Dialogisuus omalla alallani


Aitoa läsnäoloa tässä ja nyt! Tasavertainen läsnäolo on tärkeää sosiaalialan asiakastyössä. Asiakkainamme on usein esimerkiksi kuulo- ja näkövammaisia tai muun vamman omaavia, joilla oma kommunikointitaito ei ole samalla tasolla kun meillä muilla. Siksi on erittäin tärkeää, että sosiaalialan osaaja kykenee laskeutumaan dialogissa heikomman tasolle, jotta molemmilla on mahdollista ymmärtää toisiaan.  

Mikro-opetuksen itsearviointi

Itsearviointi mikro-opetuksesta 27.11.2015

Saatu palaute ja ideoita opetuksen kehittämisestä

Mikro-opetuksesta saimme vertaispalautetta. Rakennan tämän itsearvioinnin siinä esilletuleiden teemojen ympärille.

Arvioijat olivat hyvin sisäistäneet opetuksemme tärkeimmät kohdat. Sisältöön emme saaneet kehittämisehdotuksia. Kokonaisuutta kehuttiin tasapainoiseksi (sopivassa suhteessa teoriaa, käytäntöä ja keskustelua).

Palautetta antaneille opiskelijoille oli jäänyt epäselväksi, mikä opetuksessa oli osaamisen osoittamista. Tätä olisimme vielä voineet sanallisesti selventää alussa. Eli opetimme askelkyykyn ensin opiskelijoille. Sitten he osoittivat osaamisensa opettamalla liikkeen toiselle opiskelijalle. Opetustuokiossamme oli monta opittavaa asiaa päälletysten; osaamisen osoittaminen, tekemällä oppiminen sekä askelkyykyn ja kyykyn oppiminen. Pohdimme tätä päällekäisyyttä jo suunnitteluvaiheessa, kun mietimme mistä meidän oikeastaan pitää tehdä ydinainesanalyysi, kyykyistä vai osaamisen osoittamisesta? Ehkä näitä päällekkäisiä toimintojaolisi voinut selkeyttää vielä vaikka kuvalla esityksen alussa.

Havainnollistamisesta ja kohdentamisesta sain palautetta, että kontakti oli riittävää ja oli opetuksessa sai keskittyä yhteen asiaan. ”Konkreettisen esimerkin näyttäminen auttoi asian oppimisessa”. Koin itsekin että näin konkreettinen asian opettaminen on mielekästä!

Pyysin erityisesti palautetta kerronnan selkeydestä, koska oman kokemukseni mukaan minulla on tapana sanoa sama asia monta kertaa eri tavoin ja silloin kuulijalla saattaa mennä asiat sekaisin sen sijaan että toisto selkeyttäisi kerrontaa. Askelkyykyn oppimisessa kiinnitin huomiota siihen, että käytin selkeitä ilmaisuja ja toistin avainsanoja, samalla näyttäen konkeettisesti kuinka liike tehdään ”polvi ja nilkka samassa linjassa, vatsalihakset tiukkana, pysähdy alhaalla, purista perslihas jne.” Annoin opiskelijoille aikaa sisäistää liike ja harjoitella sitä. Sen jälkeen kysyin vielä haluavatko että näytän sen uudelleen. Onnistuin tässä mielestäni hyvin.

Sain myös palautetta, että oli hyvä kun asiaa pohdittiin aktiivisesti yhdessä ja että opiskelijat saivat jakaa omia mielipiteitä. Itse olin valmistautunut siihen, että opiskelijoilla tulisi enemmänkin halua kertoa oppimiskokemuksestaan, koska opetustapa oli niin poikkeava. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan saimme Hennan kanssa aktivoida ja ylläpitää keskustelua lisäkysymyksillä. Olisin voinut varautua tähän paremmin ja miettiä valmiiksi aktivoivia kysymyksia ja kohdentaa kysymyksiä tietyille opiskelijoille.

Esiintymistaidot

Esiintymistaidoista saatu palaute oli erittäin positiivista. Torstaina esiintymistaidon kurssilla olleet opiskelijat arvioivat ensivaikutelmaa, ilmaisutapaa, olemusta, vuorovaikutusta, havainnollistamista, asiasisältöä ja lopetusta. Lisäksi he kirjasivat kokonaisvaikutelman yhdellä lauseella.

Kokonaisvaikutelma oli ”Toiminnallinen, alalle tyypillinen esitys.”
”Tosi asiantunteva ja vakuuttava esiintymistyyli.”

Ensivaikutelma oli arvioijien mukaan varma, positiivinen ja kiinnostava. Olimme miettineet alotuksen niin, että se sisältää tiedot mitä teemme ja miten. Halusimme myös innostaa porukkaa mukaan toimimaan. Mielestäni onnistuin esiintymään vakuuttavasti ja innostavasti, koska olin itsekin innoissani aiheesta. Pystyin myös hyvin keskittymään aiheeseen, koska ennen meidän opetusta ehdin käydä rauhallisella kävelyllä ulkona ja ajatella aihettamme ja opetustamme rauhassa.

Ilmaisutavassa arvioijien mukaan ääneni oli kuuluva, ääntäminen selkeää, äänenkäyttö ilmeiskästä, puherytmi hyvä, kielenkäyttö ymmärrettävää. Sain erityistä huomiota murteen ja yleiskielen käytöstä sekaisin. Olen ennenkin kuullut, että puhun sekaisin kirjakieltä ja omaa murretta. Se on luonnollista. Tässä opetuksessa keskityin siihen, että puhe olisi luonnollista enkä lukisi mitään paperilta tai dioilta. Otin tämän huomioon jo siinä, etten kirjoittanut dioihin samoja asioita, joita aioimme puhua. Mielestäni puheeni pysyi asiallisena ja tarpeeksi rentona ja sain sanotuksi kaikki suunnitellut asiat.

Olemuksessa arvioijat kiinnittivät huomiota siihen, että katseeni oli yleisössä melko hyvin, ryhti ja asento oli melko hyvä, kädet melko vapautuneet ja liikkeet tarkoituksenmukaiset. Olisin saanut liikkua hieman enemmän tilassa. Olimme asettuneet Hennan kanssa niin, että toinen oli luokan toisella reunalla ja toinen toisella reunalla. Itse olin rintamasuunta yleisöön päin ja diat jäivät selkäni taakse. Välillä vilkaisin että dia oli oikea, mutta en oikeastaan tarvinnut niitä puheeni tueksi ja katseen suunta pysyi siksi hyvin yleisössä. Osan opetuksesta minulla oli vauva sylissäni, joten käsien asento oli sillä määrätty.

Arvioijien mielestä vuorovaikutuksessa aktivoin yleisöä, olin helposti lähestyttävä, reagoin yleisön viesteihin ja vangitsin yleisön mielenkiinnon. Kun Henna puhui, huomasin katsovani melko paljon häntä sen sijaan että olisin rekisteröinyt kuulojoitten reaktioita. Huomasin tämän kesken opetuksen, joten lopussa seurasin enemmän opiskelijota ja havaitsin esimerkiksi puheenvuoropyynnöt. Saimme palautetta siitä, ettemme olleet molemmat tietokoneen luona seisomassa. Tämä oli meille luonnollista siksi, että tuokiomme oli toiminnallinen eikä se keskittynyt dioihin eikä tietokoneeseen.

Havainnollistamista arvioitiin selkeäksi, sisältöä tukevaksi ja sen käyttö oli sujuvaa. Itse huomasin, että PowerPoint -esityksen taustaväri oli vaarallisen tumman sininen. Huononäköiselle se olisi voinut olla liian epäselvä, samoin isossa tilassa käyettäväksi. Nyt teksti kuitenkin erottui tarpeeksi tähän tilanteeseen, mutta jatkossa tummien väriwen käyttöä kannattaa välttää. Tutorin palautteessa oli ehdotettu, että tekstin väri olisi voinut olla mustan sijaan valkoinen, jolloin näkyvyys olisi parantunut.

Asiasisältöä käsittelinkin jo tämän arvioinnin alussa. Se olisi arvioijien mukaan voinut olla enemmän kohdistettu ja johdonmukaisempi (otsikon ja sisällön vastaavuus). Tavoite olisi voinut olla selkeämpi. Olisimme voineet esittää oppimistavoitteet vielä erillisellä dialla ja vaikka piirroksella erottaa eri asiat mitä opetustuokiossa tuomme esille. Ydinasioita koettiin kuitenkin olleen sopivasti ja esityksen havainnollinen ja asianhallinta varmaa. Lopetus olisi voinut olla arvioijien mielestä aktivoivampi ja mieleenjäävämpi. Lopuksi keskustelimme fiiliksistä harjoituksen suhteen ja kiitimme porukkaa aktiivisesta osallistumisesta. Olisimmepa voineet vetaista Hennan kanssa vielä tuplakyykyt siihen loppuun niin olisimme saaneet aikaan mieleenjäävän lopetuksen!

Videosta tehdyt huomiot

Olen esiintymiseeni varsin tyytyväinen. On kuitenkin monia asioita, joita huomaa vasta kun seuraa itseään videolta! Aluksi pidän käsiä selän takana, mutta pian vapautan kädet ja käytän niitä puheen tukena (esim lihaksista puhuttaessa vien kädet reisilleni). Yleisestiottaen heilun melko paljon kun puhun, koko kropan heiluminen vähenee jos kädet ovat mukana puheessa eikä selän takana. 

Puhetempo on aika hidas. Minulla on tapana miettiä mitä sanon samalla kun puhun ja se välillä näkyy, varsinkin opetuksen alussa. Tähän voisi kiinnittää huomiota jatkossa. Muutoin puhe on selkeää ja annoin ohjeet selkeästi. Toistin tärkeitä asioita. Itse asiassa sanoin kolmesti, että harjoittelemme osaamisen osoittamista, eli, ei pitänyt olla epäselvää miten osaamisen osoittaminen liittyi tekemäämme toimintaan?? Tämä palaute jää nyt hieman epäselväksi. 

Kertasin myös vielä ryhmän jakauduttua, että miten edetään, se on hyvä tapa. Havainnoin ryhmää ja lupasin vapauttaa asennon kun porukka alkoi väsyä. 

Kaikenkaikkiaan rauhallista ja määrätietoista toimintaa. Hyvä minä! 

Mikro-opetus, lähipäivät 27-28.11.2015

Lähipäivät 27-28.11.2015 Oulu


Mikro-opetus


Opetuksen suunnittelu

Mikro-opetuksen aiheeksi olin ajatellut mielessäni osaamisen osoittamista, koska sen laajentuminen kaikkiin ammattiopintoihin on kiinnostanut minua erityisesti. Kävin katsomassa mikro-opetusaiheitten varauslistaa ja huomasin että Henna oli jo valinnut saman aiheen. Kirjasin itseni pariksi Hennalle! Ape-opintojen ensimmäisillä lähipäivillä satuimme istumaan Hennan kanssa vierekkäin ja muistin, että juttu luisti hyvin. Olin siis iloinen vahingossa saamastani erinomaisesta opettajaparista.

Henna on fysioterapeutti ja liikunnanohjaaja ja työskentelee kansalaisopistolla vetäen erilaisia liikuntaryhmiä. Hänen aikataulunsa ovat monimutkaiset ja alussa minua hirvitikin miten saamme aikataulut sovitettua yhteen, kun minulla on kotona kaksi huomiota vaativaa pienokaista. Samaan aikaan marraskuu oli vetänyt minulta jalat alta; 4 kuukauden ikäinen lapseni vierasti kaikkia hoitajia eikä opiskeluista tullut mitään. Pystyin tekemään koulutehtäviä ainoastaan silloin kun lapset harvoin nukkuivat samaan aikaan tai silloin, kun mieheni oli kotona. Vanha ja sairas koirani voi huonosti ja jouduin tekemään vaikean päätöksen viedä se viimeiseen nukutukseen. Ennen tuota päätöksentekoa olin jo valmiiksi stressaantunut portfoliopysäkkitehtävien epäselvyyksistä ja valvonut vauvan kanssa imettäen sitä lukemattomia kertoja yössä. Stressi tietysti kostautui selkäkivulla. Selkävaivaa kesti viikon verran.

Saimme kuitenkin Hennan kanssa soviteltua muutaman tapaamisen skypeen ja sovimme työnjakoa mikro-opetukseen. Minulle suurena haasteena oli vieras ala, jolle osaamisen osoittamista tuli soveltaa. Tutustuin liikunta-alan perustutkinnon perusteisiin sekä opiskelin kyykyn ja jalkakyykyn tekniikkaa, jotta voin opettaa niitä toisille. Selkä alkoi antautua ja harjoittelu pääsi käyntiin Hennan hyvien ohjeiden turvin.

Henna oli jo ehtinyt valita opetusmenetelmäksi tekemällä oppimisen, joka on liikunta-alalla paljon käytetty ja sopii siksikin hyvin tähän tilanteeseen. Saimme heti alussa luotua selkeän toimintasuunnitelman opetustuokiolle, ja siitä oli hyvä edetä yksityiskohtia miettien. Koulun suunnitelmalomake oli selkeä ja sen täyttäminen oli vaivatonta, kun vain sai keskittyä rauhassa. PowerPoint-esityksen luominen on aina mukavaa; siihen saisi käytettyä aikaa vaikka kuinka, erilaisia taustoja ja teemoja kokeillen sekä havainnointikuvia etsien.

Viikko h-hetkeen

Kaiken tämän jälkeen, marraskuun viimeiselle viikolle olikin sitten ladattuna melkoinen setti; miehen näyttöviikko töissä (lähihoitajan tutkinto); tarkoittaa sitä, ettei sovittuja työvuoroja voi muuttaa. Vanhemman lapsen Oys-käynnit kolmena eri päivänä. Vauva joka ei viihdy hoitajien kanssa eikä syö tuttipullosta. Mikro-opetuspäivät oli varattu perjantaille ja lauantaille. Saimme soviteltua, että otan vauvan mukaan perjantaina, koska miehellä silloin aamuvuoro. Lauantaina hän voisi hoitaa lasta kotona minun ollessa koulussa. Pyysin opettajalta mahdollisuutta järjestää meidän opetus lauantaina, koska olin ”vauvavapaa”, mutta koska väkeä oli vähän, sain opettajalta viestin, että kaikki opetustuokiot pidetään perjantaina. Great. ”Teen askelkyykyt sitten vauva sylissä, eli seitsemän kilon lisäpainolla!” Reiteni ja pakarani huusivat jo valmiiksi hoosinnaa, kun olin niin paljon harjoitellut liikkeiden opettamista.

Viikko aikaa mikro-opetuspäiviin. Rakas tätini kuolee maanantaita vasten yöllä. Maanantai menee ihan itkiessä ja pääkivussa, illalla kaadun raatona sänkyyn. Nukun yllättävän hyvin ja koska maanantaina paikalle hälytetyt hoitajat jäävät yökylään, alan tiistaina taas palata ajatuksissani perjantain opetukseen. Käyn läpi materiaalit ja palaan kyykkytekniikoihin. Iltapäivällä jalat ovat sen tuntuiset, että harjoiteltu on. Lapsen 1/3 Oys-käynti menee täysin nappiin. Kaikesta huolimatta, tunnen jo rauhaa ja varmuutta viikonloppua kohden.

Torstaiaamuna skypetämme vielä Hennan kanssa ja tsekkaamme opetuksen ja materiaalien tilanteen. Materiaalien palautus opettajalle on ollut jo aikaa sitten, joten sen puolesta aikaa on ollut orientoitumiselle. Saan vielä viimeiset vinkit omiin kyykkyihini. Saan selkeät ohjeet mitä vielä parantaa ja niiden voimalla kyykkyilen vielä rauhalisesti pitkin iltaa.

Vihdoin täällä!

Ensimmäinen lähipäivä Oulussa koitti perjantaina 27. marraskuuta. Aamussa oli kaikki katastrofin ainekset. Heräsin kuudelta, laitoin itteni valmiiksi, söin ja tsekkasin että kaikki opintopäivän matskut oli mukana. Puoli kasilta pakattiin auto(t) ja matkasimme Oysiin. Pappa lähti mukaan pikkupoikaa kaitsemaan siksi aikaa, kun kävin esikoisen kanssa foniatrian vastaanotolla. Oysistä jakauduimme vanhempi lapsi mummolaan papan kanssa ja minä vauvan kanssa koululle. Opintopäivä, vauva, oma mikro-opetus, osaamisen osoittaminen... huh! Meinasi hiki pukata pelkästä ajatuksesta.

Niin vain päivä soljui eteenpäin, poika oli iloinen itsensä ja saimme seurata hienoja opetustuokioita kanssaopiskelijoilta. Hieno päivä kaikenkaikkiaan. Osaamisen osoittaminen jäi kuitenkin toiseen kertaan.

Mikro-opetus Hennan kanssa meni hienosti, vaikkakin jälkeenpäin huomasin unohtaneeni muutaman tärpin. Valmistauduin opetukseen 20 minuutin vaunukävelyllä hyytävässä Oulun talvituulessa. Kertasin mielessäni opetuksen kulun ja aloituksen tärkeät kohdat. Hengittelin ja olin itsekseni ajatusten kanssa. Vinkit sain Tiinan ja Kirsin opetustuokiosta, joka pidettiin aamun ensimmäisenä. Saavuttuani kävelyltä takaisin luokkaan, saimme pian aloittaa opetuksen. Etenimme suunnitellusti ja tilanne oli mielestäni melko leppoisa. Useampi opintotoveri puhui arvioinnin yhteydessä, että mikro-opetustilanne oli ollut heille vieras ja epätodellinen. Itse en kokenut tilannetta mitenkään kummalliseksi. Olin niin innostunut aiheestamme!