Oppimisen ja osaamisen arviointi

Miten arvioin oppimista ja osaamista ammatillisena opettajana?

a) Mitä arviointi on ja mitä arvioidaan?

Arviointi on yksi kasvatuksen perustekijä. Arvioinnin avulla luodaan mahdollisuus asioille ja ihmisille kehittyä. Asioille ja teoille annetaan jokin arvo, jota voidaan määritellä esimerkiksi vertaamalla muihin. Arvioinnin tehtävä on tukea ja tehostaa oppimista, parantaa toiminnan laatua. Oleellista on tapahtumien havainnointi. Arvostelu sen sijaan on esimerkiksi numeroiden tai sanallisen arvostelun antamista tietystä suorituksesta. Arvostelun pohjana voi olla selkeä kriteeri, eli absoluuttinen, ”oikea vastaus”, johon suoritusta verrataan.

Arviointia on laadullista ja määrällistä. Laadullinen arviointi keskittyy kokonaisuuksiin. Arvioidaan sitä, miten jokin toiminta onnistuu, millaisia tuloksia jokin tehtävä työ tuottaa. Laadullinen arviointi sopii esimerkiksi tilanteeseen, missä arvioidaan kuinka huolelllisesti siivoustyö sujuu laatuvaatimuksiin nähden. Taikka koristepuusepän työssä; kuinka laadukas tuote on (hionta, kuviot, työn vaativuus jne). Sosiaalialalla voitaisiin arvioida esimerkiksi palvelun laaatua sosiaalitoimistossa; kuinka tyytyväisiä asiakkaat ovat ja miten työn tulokset näkyvät. 

Määrällinen arviointi on selkeämmin mittaamista, eli mitataan esimerkiksi minkä verran lisäoppia on saatu suhteessa lähtötilanteeseen, taikka kuinka monta erilaista ryhmätyömenetelmää opiskelijalla on hallussaan. Sitä voitaisiin käyttää esimerkiksi silloin, kun arvioidaan kuinka paljon asiakkaita sosiaalitoimisto ehtii tunnissa palvella. Siivoustyössä voitaisiin arvioida vaikka sitä, kuinka kauan kestää jonkin kohteen siivoustyö. Liikuntapuolella voidaan mitata kuinka monta leuanvetoa ehtii tehdä minuutissa.

Miksi arvioida? Arviointi muutoksessa

Ape-opintojen virtuaaliryhmä keltainen oli tällä kertaa valmistellut meille etukäteismateriaalia arvioinnista. Materiaali alkoi pohdintakysymyksellä ”pohdi diojen pohjalta yhden lauseen tiivistys kysymykseen Miksi arvioida?" Tulin siihen tulokseen, että Arvioidaan siksi, että pystytään kehittymään.

Arviointi on minulle ja varmasti monelle muullekin merkinnyt opintojen päätyttyä saatuja numeroita. Numeroarviointi on juurtunut omaan mieleen niin syvään, että pitkään on ollut vaikea taipua toisenlaiseen ajattelumalliin, jota jo ala-asteelta on alettu muokata. Jo vuosia sitten siellä otettiin käyttöön sanallinen arviointi numerojen sijaan, alimmilla asteilla. Yläasteella ja lukiossa numerot olivat liki ainoita arviointeja ja palautteita, joita saimme. Niitä tuijotettiin ja niiden mukaan suunnattiin myös jatko-opintoihin (keskiarvorajat).

Siksi on helpottavaa huomata, että tämän opintojakson materiaaleista käy ilmi, että suuntaus on täysin erilainen. Numeraalisuus on ammattiopinnoissa pienemmällä sijalla ja arviointia käydään muun massa keskustelemalla sekä muilla monipuolisilla menetelmillä. Näistä lisää kohdassa c.

Ape 8-opinnoissa käsittelimme ammattiopintojen tutkintorakenteiden muutoksia. Kun osaamisen osoittamisen kulttuuri valtaa alaa, myös arviointi on joutunut suuren muutoksen eteen. Onneksi jo pitkään on tehty työtä näyttötutkintojen parissa – siellä käytössä on ollut mm kolmikanta-arviointi, jossa opiskelijan käytännön työtä sekä kirjallisia osaamisen osoittamisen tuotoksia on arvioitu yhdessä; opettaja, työelämän ohjaaja sekä opiskelija itse. 

Olen ollut toteuttaassa tällaista arviointimenetelmää, kun olen toiminut työelämän ohjaajana lähihoitajaopiskelijoille. Opiskelija on tehnyt näyttösuunnitelman, eli aukikirjoittanut tutkinnon tavoitteet itselleen niin, että tavoitteiden rinnalle on kerrottu miten nämä asiat työelämässä näyttöviikolla tulevat esille. Toteutuksen jälkeen pidettävässä arviointikeskustelussa nämä tavoitteet on käyty kohta kohdalta läpi niin, että opiskelija arvioi itseään, työpaikkaohjaaja antaa omat näkökulmansa ja opettaja esittää kysymyksiä hänen näkökulmastaan. Tässä tulee esille osaamista monipuolisesti. 

Erityisen tärkeää on mielestäni kolmikannassa se, että työelämän edustaja on mukana osaamien arvioinnissa. Työelämää vartenhan me opiskelemme ja opetamme.

Vaikeuksia? Näyttötutkintojen perusteet, joiden pohjalle näyttötutkinnot on tehty, on vuosikausia olleet erittäin vaikeaselkoisia. Työpaikkaohjaajan näkökulmasta on joskus vaikea ymmärtää, mitä tulee tarkalleen ottaen arvioida. Viime vuosina onneksi muun muassa lähihoitajan tutkinnon arviointikriteereitä on kehitetty tekstiltään enemmän kansantajusiksi ja päällekäisyyksiä poistettu. Näin keskustelua on helpompi käydä.

Koko matkan ajan!

Kolmikanta on käytössä näyttötutkinnon loppukeskustelussa, mutta kuten oma tiivistyslauseenikin kertoo, minusta tärkein koppi tästä opintojaksosta on se, että arviointia on tehtävä koko opintomatkan ajan. Keltaisen ryhmän materiaalissakin mainitaan ”arviointia tapahtuu kaikkialla ja kaiken aikaa”. 

Kun opiskelija saa palautetta työssäoloaikanaan jatkuvasti, hänellä on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa ennen kun opintojakso on päätöksessä. Omassa työssäni on ollut usein läsnä sosionomi- ja lähihoitajaopiskelijoita. Olen toiminut työpaikkaohjaajana lähihoitajalle kahdesti. Vaikka en ole ollut nimettynä ohjaajana, olen aina pyrkinyt antamaan palautetta opiskelijoille, jotka ovat kanssani samassa vuorossa. Olen oppinut havainnnoimaan uusien työntekijöitten hyviä ja huonoja ominaisuuksia ja huomaan usein tarttuvani näihin melko helposti. Annan vinkkejä miten joku asia kannattaa tehdä. Esimerkiksi erityisnuorten ohjaustyössä jos jonkin toiminnon aloittaminen on nuorelle erityisen vaikeaa, saatan antaa opiskelijale kahden kesken muutaman vinkin, mitä keinoja voi kokeilla. Esimerkiksi uloslähdettäessä teinipojille voi olla parempi ettei aloita keskustelua tyyliin ”lähdetäänkö seuraavaksi ulos” vaan ”pelattaisko ulkona vaikka kiikkupalloa, sehän on hauska peli”. Tällaisella vuorovaikutuksella annan opiskelijalle suuremman mahdollisuuden onnistua tehtävässään.

b) Millainen arviointi edistää oppimista?

Arviointi elää siis muutosta, jossa numeraalinen arviointi jää vähemmälle ja uudenlaiset menetelmät saavat sijaa. Arvioinnin on aina ajateltu vaikuttavan oppijan minäkuvaan. Hyvässä arvioinnissa minäkuva vahvistuu positiivisesti. Nykyajattelun mukaan positiivista kehitystä voi tapahtua jatkuvasti, koska opiskelijaa ohjataan oikeaan suuntaan jo opintojen aikana eikä lopun epäonnistumispettymys ole enää niin karvas (väärä suuntaus pyritään korjaamaan jo aiemmin). 

Esimerkiksi erityisopetuksessa oleva nuori asiakkaani sai käydä kesken lukuvuoden opettajan kanssa keskustelun, jossa tuotiin ilmi, että nyt hän on vaarassa jäädä luokalle. Nuorelle itselleen annettiin vaihtoehdot, joilla hän voi vielä välttää luokallejäännin; opettaja oli miettinyt tietyt tehtävät, jotka piti tehdä ylimääräisinä töinä. Lisäksi henkilökohtaista opintosuunnitelmaa tarkistettiin niin, että vaatimustasoa laskettiin huomattavasti. Näin oppija sai itselleen uutta motivaatiota suorittaa lukuvuosi kunnialla loppuun. Keskustelun myötä tilannne selkeytyi opiskelijalle; mitä minulta tarkalleen ottaen vaaditaan, että pääsen lukuvuoden tavoitteisiin?

Arvioinnin tulee olla myös aitoa, todellista ja rehellistä. On tärkeää, että molemmilla osapuolilla on kokoajan tiedossa, mihin arviointi perustuu. Arvioinnin tulee olla oikeudenmukaista ja eettisesti toteutettua. Opettaja ei saa esimerkiksi käyttää erilaisia kriteereitä eri opiskelijoiden kohdalla, vaan tukeutua aina opetussuunnitelmaan ja opintojakson tavoitteisiin. Arvioinnin tulee olla monipuolista ja sisältää sekä käytännön osaamisen että teoriaosaamisen huomiointia.

Arvioinnissa opiskelijalle tuodaan tiedoksi mitä asioita hänen tulisi vielä kehittää ja missä hän on jo riittävän hyvä tavoitteisiin nähden. Arviointi tulisi aina antaa positiivisessa ja rohkaisevassa hengessä; etsitään kehittymisen paikkoja, ei niinkään puhuta, että jotain asioita tehtäisiin väärin. Käytännön työharjoituksissa opettaja tekee arviointia jatkuvasti ja ohjaa mikäli virheitä sattuu. Esimerkiksi perushoitotyön opintojaksolla on tärkeää, että pistokset tehdään juuri oikealla tavalla, tässä virheen oikaisu (esimerkiksi oikeanlainen pistokulma) on oleellista jo varhaisessa vaiheessa, että opiskelija ehtii harjoitella hyvin oikean toimintatavan ennen opintojakson päättymistä.

Itselleni myönteinen arvioinnin kokemus oli Ape 8-opintojaksolla saamani tutorin tajunnanvirtapalaute. Palaute oli toteutettu mielenkiitoisella tavalla. Sitä oli helppo seurata ja asiat joihin siinä puututtiin olivat tärkeitä. Kehityksen paikat oli kerrottu selkeästi ja rauhallisesti. Koko palautteesta jäi positiivinen kuva. Pystyn heti ottamaan vinkit käyttöön seuraavia suunnittelemiani opetustilanteita varten. Palautteen voi kuunnella täältä: <linkki

c ) Mitä arviointimenetelmiä opettajalla on käytössä?

Arvioinnin suunnittelun tulee aina olla opetussuunnitelmaan ja tutkinnon arviointikriteereihin pohjautuvaa.

Erilaisia arvointimenetelmiä on paljon. Opettajan tehtävä on valita tarkoituksenmukaisia arviointimenetelmiä erilaisille oppijoille ja erilaisen osaamisen osoittamiseksi. Tärkeää on tietysti miettiä, mikä arviointitapa sopii tähän tilanteeseen parhaiten. Opiskelijalla on nykyään oikeus saada osoittaa osaamisensa hänelle parhaiten soveltuvalla tavalla.

Arviointimenetelmiä ovat muun muassa

• Suullinen palaute
• Kirjallinen palaute
• Itsearviointi (esimerkiksi portfolio, blogi)
• Vertaisarviointi
• Oppimis- ja luentopäiväkirjat
• Tentit (kirjalliset, suulliset, ja verkossa tapahtuvat)
• Toiminnalliset tilanteet
• Kirjalliset työt (esimerkiksi teoriaosaamisen osoittaminen)
• Projektityöt (yhteistyö työelämän kanssa)

d) Mikä on itse- ja vertaisarvioinnin merkitys oppimisprosessissa?

Itsearviointi auttaa opiskelijaa tiedostamaan sen, että hän itse on opinnoissaan pääosassa. Arvioinnilla opiskelija tekee näkyväksi oman osaamisensa ja sen puutteet. Hän pystyy havaitsemaan kehityksen opintojen edetessä. Opettajan tehtävä on antaa opiskelijoille tilaa itsearviointiin; tarvittaessa esitellä arvionnin tueksi aktivoivia kysymyksiä. Myös erilaisia itsearviointilomakkeita voi käyttää pohjana, vaikkakin itse olen kokenut parhaaksi kirjoittaa vapaammasti tajunnanvirtaa. Palautteen saaminen on tärkeää, jotta itsearviointi mahdollistuu ja opiskelijalla on mahdollisuus kehittyä. Arvioinnin myötä opiskelijan tietoisuus omasta osaamisesta lisääntyy, mutta sen lisäksi itsearviointi voi lisätä opiskelumotivaatiota ja sitoutumista opiskeluihin.

Vertaisarviointi edistää ryhmäytymistä ja ryhmän vuorovaikutusta. Tutustuessa toisten työhön voi saada uutta motivaatiota ja näkökulmaa omaan työskentelyyn. Arviointi tulee tehdä hienovaraisesti ja faktoja kunnioittaen. Vertaispalautteen annon myötä opiskelijoiden välinen kannustus saa mahdollisuuden kasvaa ja positiivinen ryhmäpaine lisääntyy.

Vertaisarvioinnin avulla opiskelijalla on mahdollista asettua arvioijan rooliin ja oppia sekä palautteen antamista että vastaanottamista. Siinä opiskelijat arvioivat toisiaan. Meillä Ape-opinnoissa on toteutettu vertaisarviointia. Saimme muun muassa arvioida opiskelutoverin oppimiskäsityskirjotelmaa Ape 4- teeman yhteydessä. Itselleni tämä oli mukava kokemus. Oli hauska huomata, miten erilaisia tuotoksia samasta teemasta tehdään. Vertaisarviointi aktivoi minua tutustumaan myös muitten opiskelijoitten tuotoksiin samasta aiheesta. Tässä kohti palauteltiin mieleen rakentavan palautteen antoa; jotain hyvää, jotain kehitettävää... arviointi aktivoi myös ajattelemaan mitä minä olisin tässä työssä muuttanut / tehnyt toisin. Pohdinnan pohjalta pystyi antamaan toiselle parannusehdotuksia. Annoimme palautteen sekä suullisest että kirjallisesti.

Vertaisarviointia olemme toteuttaneet ape-opinnoissa myös jokaisen verkko-opetustuokion yhteydessä. Yksi ryhmä toimii aina palauteryhmänä. Oma ryhmäni eli vihreät toimivat palauteryhmänä tässä kyseisessä teemassa 9. Itse pyrin löytämään materiaaleista, opetuksesta ja tehtävistä jotain hyvää ja jotain kehitettävää ja kaikista sitä löytyikin. Opetustuokot olivat onnistuneita, mutta kaikilta osin ei oltu noudatettu tehtävänantoa. Tällä kertaa minulla oli ryhmässä myös pari, joten saimme annettua monipuolisesta vertaispalautetta.

Arviointiin liittyviä käsitteitä:

Suhteellinen arviointi: Oppimistulosten vertaamista aiempien opintoryhmien tai esimerkiksi ikäluokkien aikaisempiin tuloksiin. Tätä on käytetty koulumaailmassa arvosanojen annossa luokkakohtaisesti. Arvioitavat asetetaan paremmuusjärjestykseen jonka jälkeen ne jaetaan ennalta sovitun jakauman mukaisesti. Esimerkiksi numeron 10 voi saada 10% opiskelijoista, arvosanoja 7-9 15 % opiskelijoista jne.

Tavoitearviointi: On määritelty tietyt tavoitteet, joiden saavuttaminen on oppimisen päämääränä. Tavoitteet voivat olla yleisiä tai yksittäiselle ryhmälle luotuja. Esimerkkinä näyttötutkinnot, joissa tavoitteet on määritelty tarkasti ja osaamistavoitteet pilkottu pieniin osiin.

Diagnostinen, formatiivinen ja summatiivinen arviointi: Arviointi voidaan jaotella diagnostiseen, formatiiviseen ja summatiiviseen arviointiin. Diagnostinen tarkoittaa lähtötason selvittämistä. Formatiivinen on väliarviointia, jolla pysytään kärryillä siitä, miten oppiminen edistyy. Summatiivinen arviointi on lopputulosten selvittämistä.

Autenttinen arviointi: Arviointia suoritetaan mahdollisimman todellisessa tilanteessa. Esimerkiksi projektityöt

LÄHTEET:

Opiskelutovereiden Ape 9 -materiaalit Optimassa

Linkkejä aiheeseen liittyen:

Arviointitapavaikuttaa opiskelutyyliin

Kirjallisuutta:

Julkunen, Marja-Liisa (toim.) 2002. Opetus, oppiminen, vuorovaikutus. Tummavuoren Kirjapaino Oy, Vantaa

Ekola, Jorma (toim.) 1994. Johdatus ammattikorkeakoulupedagogiikkaan. WSOY:n graafiset laitokset, Juva.