Kesäkuun puolessavälissä saapui tutkintotodistus, joka kertoi minun suorittaneen sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelmassa päivämäärällä 18.6.2020. En ole mistään viime aikoina ilahtunut näin paljon. Toki tiesin, että kaikki on valmista ja odottelen ainoastaan tapahtuman todentavaa virallista paperia, mutta silti tunnelma oli jännityynyt avatessani kirjekuoren.
Tämän tutkinnon läpivieminen on ajoittain ollut kovaa uurastusta, koska matkalle on mahtunut uuden työpaikan alati vaihtuvat haasteet vuosina 2017-2020, mutta myös muun muassa työttäreni puheenparannusleikkaus huolineen ja toipumisaikoineen.
Tänä keväänä kaikki kuitenkin huipentui mielenkiintoiseen opinnäytetyöprojektiin ja kypsyysnäyte sekä muut valmistumisen muodollisuudet sujuivat hyvin.
Ja ennenkaikkea, tavoitteeni mukaisesti pystyin siirtymään kesän kynnyksellä opintojen parista puutarhahommiin. Nyt jo kesälomankin on vietetty viimeistä viikonloppua lukuunottamatta ja paluu työelämään on edessä maanantaina.
Kyllä opinnot kehittävät ja antavat uusia näkökulmia ihmiselle. Minulla se on ylläpitänyt myös tätä kirjoittamisen kulttuuria blogin myötä. Nyt on kuitenkin aika keksiä muita kirjoituksen aiheita tälle syksylle. Ehkä kaivan esille kirjaluonnoksen, joka on uinunut pöytälaatikossa vuosikausia.
Kiitos ja kumarrus tämän tutkinnon osalta! Done!
Kirjoituksia sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuudesta ja työn kehittämisestä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yamk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yamk. Näytä kaikki tekstit
torstai 23. heinäkuuta 2020
lauantai 22. syyskuuta 2018
Tutkinnon sisältö
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (90 op) sisältää seuraavat osiot:
JOHTAMISOSAAMINEN
Johtaminen ja esimiestyö 18op
Yhteiskunnan muutos ja haasteet hyvinvoinnille ja palvelujärjestelmälle 5 op
Strategia ja henkilöstöjohtaminen 5 op (vaihtoehtoinen)
Projektin johtaminen 5 op (vaihtoehtoinen)
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
Tutkimus- ja tiedontuottamismenetelmät 12 op
Asiantuntijana kehittyminen 5 op
Palvelumuotoilu 5 op (vaihtoehtoinen)
Yhteistoiminnallinen kehittäminen 5 op (vaihtoehtoinen)
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN
Myynti- ja asiakasosaaminen 5 op (vaihtoehtoinen)
Hankintaosaaminen (vaihtoehtoinen)
Yrittäjyys 5op (vaihtoehtoinen)
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
Sosiaalinen media työyhteisöjen työvälineenä 5 op
Määrälliset tutkimusmenetelmät 5 op
Paikkatiedon hyödyntäminen kehittämisessä ja suunnittelussa 5 op
OPINNÄYTETYÖ 30 op
Johtaminen ja esimiestyö 18op
Yhteiskunnan muutos ja haasteet hyvinvoinnille ja palvelujärjestelmälle 5 op
Strategia ja henkilöstöjohtaminen 5 op (vaihtoehtoinen)
Projektin johtaminen 5 op (vaihtoehtoinen)
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
Tutkimus- ja tiedontuottamismenetelmät 12 op
Asiantuntijana kehittyminen 5 op
Palvelumuotoilu 5 op (vaihtoehtoinen)
Yhteistoiminnallinen kehittäminen 5 op (vaihtoehtoinen)
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN
Myynti- ja asiakasosaaminen 5 op (vaihtoehtoinen)
Hankintaosaaminen (vaihtoehtoinen)
Yrittäjyys 5op (vaihtoehtoinen)
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
Sosiaalinen media työyhteisöjen työvälineenä 5 op
Määrälliset tutkimusmenetelmät 5 op
Paikkatiedon hyödyntäminen kehittämisessä ja suunnittelussa 5 op
OPINNÄYTETYÖ 30 op
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)