Oppimiskäsityskirjoitelma

Mitä oppiminen tarkoittaa


Oppiminen tarkoittaa uusien asioiden/uuden tiedon omaksumista. Jokaisella meistä on pohjatietoa, johon uusi tieto tuo uutta syvyyttä. Liitämme eri lähteistä tulevaa uutta tietoa jo olemassa olevaan tietoon ja kokemukseen ja luomme sitä kautta uusia käsityksiä asioista. Tietopohja kasvaa siis läpi elämän, kunnes vanhuuden myötä muisti heikkenee ja oppimamme asiat alkavat unohtua.


Oppimisessa keskiössä on ihminen, mutta oppimista tapahtuu vuorovaikutuksessa muitten ihmisten ja ympäristön kanssa. Oppimisessa ihmiseen tulee pysyviä muutoksia, hänen ongelmanratkaisutaitonsa ja ymmärryksensä kehittyvät. Nykyään oppimisessa suositaan enemmänkin itsenäistä tiedonhankintaa kun ”tietojen syöttötaktiikkaa” eli perinteista opettaja-oppilas -asetelmaa.


Miten ihminen oppii parhaiten?

Teoreetikot ovat luoneet erilaisia oppimiskäsityksiä. Näitä ovat kognitiivinen-, behavioristinen-, konstruktiivinen-, ja humanistinen oppimiskäsitys. Kognitiivisen käsityksen vallitessa ajatellaan ongelmalähtöisesti; on havaittu ongelma, jolle etsitään ratkaisu. Tärkeää on kokonaiskuvan ymmärtäminen. Opiskelija on aktiivinen ja peilaa uutta tietoa jo aiemmin kokemiinsa asioihin. Behavioristisen käsityksen mukaan oppiminen tapahtuu tarkoin suunnitellusti perinteiseen opettaja-oppilas – tyyliin. Opetuksessa edetään faktoista käsitteisiin ja opiskelijan rooli on passiivinen. Konstruktiivisessä oppimiskäsityksessä tietopohjaa rakennetaan opettajan muokkaaminen oppien mukaan, mutta opiskelijan rooli on myöskin aktiivinen. Tieto räätälöidään kehitystason mukaan, opetus tapahtuu valitussa ympäristössä ja sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeää. Ylä- ja alakäsitteet ovat merkityksellisiä. Humanistinen oppiminen pohjautuu kokemukselliseen oppimiseen. Opiskelijalla on motivaatio ja vastuu kehittää itseään, jolloin opettajan tehtävä on enemmänkin ohjata oikeaan suuntaan. Itsearvioinnilla on suuri merkitys.


Ihminen oppii parhaiten silloin, kun hän tiedostaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa oppimisen suhteen. Esimerkiksi minulla itselläni on vaikeuksia oppia pelkästään lukemalla – lukemisen tueksi minun pitää kirjoittaa jatkuvasti omia muistiinpanoja lukemastani tekstistä. Muistan sitten paremmin kirjoittamani asiat ja niiden kautta muistuu mieleen myös se, mitä kirjassa aiheesta sanottiin. Muistiinpanoista tallentuu kuva muistiini; tiedän yleensä ensin sen missä kohtaa muistiinpanoissa asiaa käsittelen. Jos pelkästään luen, en välttämättä muista lukemastani juuri mitään, ainakaan jos lukemista on paljon. Jos en tätä tiedostaisi, oppiminen olisi minulle vaikeaa.


Oppiminen on siis hyvin yksilöllistä. Toiset ihmiset saattavat vaikka piirtää asioita oppiakseen, puhua opittavaa asiaa ääneen tai merkata asioita eri väreillä. Jos ihminen seuraa näitä itselle luontaisia menetelmiä, hänen oppimisensa helpottuu huomattavasti. Parhaiten oppii siis tiedostamalla itselle sopivimman oppimismenetelmän. Opettajana oin ohjata opiskelijoita havainnoimaan erilaisia piirteitä oppimisessaan.


Nämä mainitsemani menetelmät liittyvät lähinnä teorian omaksumiseen, joka on monissa opinnoissa välttämätön osio. Muutoin uskon kokemuksellisen oppimisen olevan kaikkein tehokkainta. Kun ihminen näkee ja kokeilee jonkun asian käytönnössä toimivan, hän uskoo sen ja ottaa sen itsekin käyttöön. Näkemäänsä ja kokemaansa ihminen peilaa omiin aiempiin kokemuksiinsa asiasta. Tieto lisääntyy ja inminen oppii uuden toimintatavan.


Miten opetan omaa alaani?


Sosionomi on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintonimike. Sosionomit työskentelevät melko laajalla työkentällä, joten koulutus koostuu laajasta tietomäärästä, jossa opitaan vähän kaikesta. Opiskelijat sijoittuvat sitten kiinnostuksensa mukaan hyvinkin erilaisiin työpaikkoihin. Tietysti kaikessa oppimisessa on olemassa teorioita ja lakeja ynnä muita tietopohjaisia aiheita, joita on opiskeltava ennen käytännön työn mahdollistumista.


Sosionomiopiskelijalle on siis tärkeää antaa vankka kokonaiskäsitys sosiaalialan kentästä. Suuntautumisopinnoilla ja harjoitteluilla jokainen voi syvetää tietämystään kiinnostuksen mukaan. Opettajan tärkeä rooli on tuoda esille erilaiset vaihtoehdot ja kertoa niistä mahdollisimman laajasti. Parasta olisi saada järjestettyä runsaasti tutustumiskäyntejä erilaisissa sosionomin työpaikoissa. Kun opiskelija näkee ja kokee itse, hän huomaa mikäli joku asia hänelle sopii tai ei sovi. Ajattele, miten erilaista on myöskennellä lähes samalla koulutuspohjalla lastentarhaopettajana tai perhetyöntekijänä vankilassa? Näihin molempiin soveltuu sosionomin tutkinto.


Miten sosionomin ammattiin oppii parhaiten?


Kuten jo edellisessä otsakkeessa pohdin, sosionomi oppii oman alansa asiantuntijaksi parhaiten käytännön työssä. Opinnoista kannattaa ottaa kaikki tieto irti ja mikäli jo tietää millaiseen työhön halua, kannattaa suunnata opinnoissa ja harjoittelussa tätä kohti. Opettaja tuon mahdollisimman paljon käytännön tietoutta opintoihin ”lihaksi luitten päälle”. Sosionomin tutkinnon suuntautumisvaihtoehdot ovat oppilaitoksesta riippuen lapsi- nuoriso- ja perhetyö, sosiaalipalvelutyö, diakoninen sosoaalityö tai sosiaalipedagogiikka sekä erityisryhmänohjaus. Esimerkiksi siis vammaispuolelle, missä itse työskentelen, ei ole selkeää erillistä suuntautumisvaihtoehtoa (kuten lähihoitajan tutkinnossa) mutta siihen voi perehtyä valitsemalla harjoittelut vammaispalvelujen puolelta. Myös opinnäytetyön huolellisella aihevalinnalla voi vaikuttaa suuresti omaan tietotaitoonsa.


Opintojen jälkeen tietysti jokainen sosionomi oppii omaan työhönsä työpaikalla. Sosionomin työnkuva on hyvin joustava ja työtehtävät voivat olla hyvin laajat tai toisaalta hyvin suppeat. Työharjoittelussa tätä jaottelua pääsee vähän kurkistamaan, mutta todellisuus hahmottuu vasta työpaikalla. Esimerkiksi projektit, jotka ovat tavallisia sosionomin työkenttiä, suunnitellaan hyvin yksilölisesti tarpeen mukaan. Toinen sosionomi voi vastata koko projektista päällikkönä ja toinen olla ”duunarina” hoitamassa jotain pientä osuutta isommassa projektissa.


Parhaiten oppii siis tutkimalla alan mahdollisuuksia ja kuulostelemalla itseään; mihin minä haluan lisää osaamista? Tällöin oppimisen motivaatiokin on parhain.


Miksi oppimista tapahtuu ja miksi ei tapahdu?


Miten ihminen mielestäni oppii parhaiten -kohdassa käsittelen sitä, että ihmisen on hyvä tiedostaa oma tapansa oppia, jotta oppiminen tapahtuu jouhevasti eikä se esty. Toisinaan on tietysti ulkoisia tai muita asioita, jotka vaikeuttavat oppimista. Näitä voivat olla esimerkiksi huono tietotekniikka, kuuluvuusongelmat, huono sisäilma, opettajan huono opetuskyky (opetuksen tylsyys vie ajatukset kertakaikkiaan muualle), häiritsevät äänet, kuten liikennemelu ja niin edelleen. Näihin asioihin parhaiten pystyy puuttumaan opettaja; hänen tehtävänsä on valmistella opetus niin, että oppiminen mahdollistuu. Muita oppivia hankaloittavia tekijöitä yksilötasolla ovat esimerkiksi oppimisvaikeudet, motivaation puute, aiheen kiinnostamattomuus, huolet ja väsymys. Jotta oppimista tapahtuisi, täytyy oppimisen olosuhteet olla hyvät yksilölle ja ryhmälle. Opettajan tehtäviin kuuluu havainnoida myös yksilöitä ja pyrkiä siihen, että myös yksilliset oppimisen esteet olisivat mahdollisimman vähissä. Oppimista tapahtuu mielekkäästi, kun luokkatilat tai muut opetustilat ovat opetukseen sopivat. Opiskelijoilla on hyvä motivaatio, virkeä mieli ja rento olo.