Oppiminen, ohjaus ja oppijantuntemus

Miten ohjaan oppimista ammatillisena opettajana?

a) Mitä on oppiminen

Oppimista tapahtuu ihmiselle jatkuvasti. Se on muutos, joka jää ihmiseen pysyvästi. Oppimisen tavoitteeena on lisätä tietoa, soveltaa ja ymmärtää. Se muuttaa ajattelua ja kehittää yksilön ongelmanratkaisutaitoja.

Tynjälän oppimisen kokonaismallin mukaan oppimiseen vaikuttavat seuraavat tekijät:

• Henkilökohtaiset taustatekijät, eli ennakkotiedot, motivaatio, asenne, oppimiskäsitys Kiinnostava aihe on paljon helpompi oppia!
• Ympäristö: opetusmenetelmän oltava sopiva ryhmälle. Sisällöt sopivat, tavoitteet tiedossa. Huomiotavaa; aika ja opettajan ominaisuudet, arvikkeet ja tilat.
• Vuorovaikutussuhde! Kun oppilaan ja opettajan vuorovaikutussuhde on kunnossa, oppiminen helpottuu ja se on mielekästä
• Oppimisprosessi: aikaisemmat tiedot ja motiivit, oppimisorientaatio (mm opiskelijan tavoitteet ja motiivit sekä odotukset), oppimisstrategia (henkilökohtaiset keinot suoriutua oppimisesta ja tehtävistä).
• Opiskelijan tehtyä omat havainnot ja tulkinnat, syntyy tuloksia.

Oppimiseen liittyviä muita käsitteitä:

• Metakognitio: oman oppimisen tarkastelua – opiskelija säätelee omaa oppimistaan, jotta hän pääsee haluamiinsa tavoitteisiiin
• Tulokset! Arvioidaan mitä on opittu, verrataan niitä tavoitteisiin. (pinnallinen-syvällinen-laadullinen)
• Palaute on tärkeä osa oppimista! Kun ihminen saa hyvää palautetta tekemisestään, se lisää opiskeltavan aiheen innostusta ja antaa oppimiseen lisää motivaatiota.

Ennakkokäsitykset vaikuttavat kovasti yksilön oppimiseen. Ne voivat vaikuttaa sekä negatiivisesti että positiivisesti. Opiskelijana tulisi aina olla avoimena uudelle tiedolle, eikä ennakkokäsityksillä esimerkiksi opetettavasta aiheesta estäisi uuden tiedon omaksumista. Jos olen opiskelijana jo kategorioinut aiheen negatioilla kuten ”tätä en tarvitse missään” tai ”tämä ei kyllä kuulu tähän asiaan”, silloin en keskity aiheeseen tai pohdi sitä siirtäen uutta tietoa oman työni käytäntöön. Oppiminen siis estyy tai ainakin vaikeutuu.

b) millaisia oppimisnäkemyksiä on?

Tähän kysymykseen löydät vastauksen oppimiskäsityskirjoitelmastani, joka on tallennettu tänne blogiin: http://susannakaroliina.blogspot.fi/2015/06/ot2-oppimiskasityskirjoitelma.html

c) miten oppimista ohjataan?

Opettajan työ mielletään tänä päivänä opiskelijoitten ohjaukseksi. Opetuksessa ei nähdä enää yksioikoisesti parhaaksi menetelmäksi opettajan perinteistä opetusta ja opiskelijan kuuntelevaa asetelmaa. Opettaja ohjaa opiskelijat tiedon lähteille sen sijaan, että syöttää heihin valmista tietoa. Opiskelijan vastuulle jää kerätä kaikki tarvittava tieto itselleen ja syventyä kiinnostuksensa ja tarpeensa mukaan tarkemmin teemoihin, jotka hän itse valitsee merkityksellisiksi.

Opetussuunnitelma toimii tietysti pohjana opetukselle. Hopsin avulla luodaan tarkemmat suunnitelmat opiskelijan tarpeille. Opettaja antaa oppilaille raamit ja tavoitteet. Itsearviointi ohjaa opiskelijaa havainnoimaan mitä on jo opittu ja missä on vielä kehitettävää.

Ohjaamisessa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten yksilöohjausta, pien- tai suurryhmäohjausta. Opettaja voi antaa myös pedagogista ohjausta tai ammatillisen kasvun ohjausta. 

Oppimisen ohjauksessa hyvä ottaa huomioon erilaiset oppimistyylit. Ainakin kun itse tein Ape4 ennakkotehtävissä olleen oppimistyylitestin, osui tyyli juuri oikeaan. Olen pragmaatikko (yhdenlainen luokittelu avattu blogimerkinnässä "erilaiset oppimistyylit). Ape-opintoryhmässä syntyi jonkin verran keskustelua siitä, minkä verran opettajan on tiedettävä ryhmänsä opiskelijoiden oppimistyyleistä. Omasta mielestäni oppimistyylin tiedostaminen on tärkeää yksilölle = sen avulla hän voi helpottaa omaa oppimistaan. Opettajana ajattelisin, että kun suunnittelen opetusta, minun tulisi ottaa opetusmenetelmissä ja materiaaleissa huomioon erilaiset oppijat, jotta materiaali ja opetus on helppo omaksua. Tee siis monipuoliset opetusmateriaalit!

Auditiivinen, kinesteettinen ja visuaalinen - nämä ovat yksi lajittelu oppimistyyleistä. Toinen on esimerkiksi aktivistit, pohdiskelijat, teoreetikot ja pragmatikot. Näihin jaotteluihin tukeutuvia testejä on internetissä useita. Erityisen merkityksellisiä erilaiset oppimistyylit ovat ns erityisryhmien opiskeluissa. Erityisoppilas saattaa tarvita avukseen esimerkiksi kuvia, mikäli hän ei osaa lukea tai hän ymmärtää maalilman muista poikkeavalla tavalla, kuten autistit. Tämän huomioiminen opetuksessa on tärkeää, jotta oppimista pääsee tapahtumaan. 

Sen lisäksi, että opiskelijoilla on erilaiset oppimistyylit ja niiden sekoitukset henkilökohtaisina ominaisuuksinaan, täytyy ohjaamisessa ottaa huomioon myös oppimiseen vaikuttavat yksilön oppimisvaikeudet, temperamentti, kulttuuri ja esteettömyys. Esteettömyydellä tässä yhteydessä tarkoitetaan opetuksen saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta ryhmässä. Opettajan työhön kuuluu opiskeluolosuhteiden luominen sellaisiksi, että oppiminen mahdollistuu kaikentyyppisille oppijoille.

d) mikä merkitys oppimisstrategioilla on oppimisen ohjaamisessa?

Oppimisstrategialla tarkoitetaan jokaisen yksilön valitsemaa opiskelutyyliä. Karkeimmillaan strategiat voidaan jakaa kahteen; pinta- tai syväsuuntautuneeseen oppimiseen. Pintasuuntautunut oppija ajattelee, että opiskelussa riittää pinnallinen läpikäynti, kunhan kurssit tulee käytyä ja tutkinto suoritettua. Tällöin muistiin ei jääkään juuri mitään ja opiskelija keskittyy vain tentistä läpipääsemiseen. Asiat eivät siirry välttämättä käytäntöön. Syväsuuntautunut oppija sen sijaan ymmärtää ja prosessoi uuden tiedon niin, että se liittyy aiempiin tietoihin ja siitä tulee osa kokonaisuutta. Uusi tieto muuttaa ihmisen toimintatapaa pysyvästi ja siirtyy käytännön tekoihin.

Itselleni tuli mieleen, että käytän varmasti molempia suuntautumisia sen mukaan, mikä on opintojen aiheena. Mikäli aikataulut ovat tiukat tai aiheet eivät precis sovi minun työhöni, saatan opetella asiat pinnallisesti. Kun taas syväsuuntautunutta opiskelua kohdennan niihin opintoihin, joiden tunnen todella kehittävän itseäni ja jotka liittyvät aihepiireihin, joiden parissa työskentelen. Kaikessa tulisi tietenkin pyrkiä syväluotaavaan oppimiseen, mutta aina se ei ole mahdollista. Jo näiden Ape-opintojenkin alkutaipaleella olemme saaneet huomata, että syväsuuntautunut oppiminen voi jäädä, mikäli aikataulut ovat liian tiukat tai aihepiirit aikatauluun nähden liian laajat. Aikuisopiskelijana ei välttämättä arki anna myöten ottaa opiskeluille kaikkea sitä aikaa, mitä perinpohjainen oppiminen vaatisi. Mikäli siis aiheissa edetään uuteen viikko viikolta. Tällöin minäkin oppijana teen jaottelua; mihin aiheeseen riittää pintasuuntautunut oppiminen ja mihin keskityn syvemmin.  Tärkeää on tietysti se, että minulle jää mielikuva siitä, mitä muuta tähän aihepiiriin kuului ja mistä löydän siitä lisätietoa, jos haluan myöhemmin palata asiaan tarkemmin.