Oma oppimiskokemus

Miten kuvaan omaan oppimiskäsitystä?

a) miten esittelen oman oppimisnäkemykseni?

Virtuaali-istunnossa 17.6.2015 saimme kaikki tilaisuuden kertoa omasta oppimiskäsityskirjoitelmasta. Ajattelin että on turha alkaa toistelemaan erilaisia oppimiskäsitysteoriota ja niiden toimivuutta tai toimimattomuutta, koska kaikki opiskelijat olivat itsekseen jo niihin perehtyneet ja asioita oli läpikäyty jo edellisviikon virtuaaliryhmissä.

Sen sijaan olin varautunut kertomaan kirjoitelmastani ne osiot, jotka tiesin että ovat toisille tuntemattomampia alueita, eli oppiminen sosionomin ammatin näkökulmasta. Aihealueinani olivat sosionomin koulutus, työkentän hajanaisuus ja alan oppimisen problematiikka, johon liittyy laaja perustietämys, mutta toisaalta ei asiantuntijuutta missään? Oppimiskäsityskirjoitelmassani kävin läpi sitä, miten sosionomin ammattiin oppii parhaiten. Olen pohtinut oman opiskelun ja urani aikana sitä, miten hajanainen sillisalaatti sosionomin tutkinto mielestäni on. Opiskelija saa pientä pintatietoa monesta eri aihealueesta, mutta voisi myös ajatella, ettei hän loppujenlopuksi tiedä mistään oikein kunnolla mitään.

Virtuaaliryhmälle kerroin nämä huolenaiheeni ja pyysin heitä kertomaan oman alansa koulutuksesta. Onko samanlaista hajanaisuutta muillakin aloilla? onko niin, että joskus todellakin vasta työ opettaa tekijäänsä? Sain kuulla, että IT-alan koulutukessa esimerkiksi on paljon osioita, mutta kenties suuntautumiset on huomioitu paremmin kun sosionomin tutkinnossa. Tekniikkaa on kaiketi helpompi jaotella selkeisiin osaamisalueisiin kun sosiaali- ja terveysalan osaamista.

Entä miten opettajana varmistan sen, että opiskelijalla on tarpeeksi vahva perusosaaminen ennen työelämään siirtymistä? Tarkoitus kuitenkin on yleensä, että työelämä tuottaa lihan luitten, eli koulussa hankitun perustiedon päälle. Sain kuulla, että oppiminen "väärin päin" ei sekään aina ole huonoa. Kaikkea ei tietenkään voi oppia kantapään kautta vasta työelämässsä, se voi tuottaa vakavia vaaratilanteita, mutta joissain asioissa pers edellä puuhun meno voi olla jopa hyödyksi. Voiko oppiminen olla jopa syvempää, jos olet ensin nähnyt ja tehnyt käytännön työtä, jota täydennät sitten teorialla?

b) miten annan voimaannuttavaa ja rakentavaa suullista vertaispalautetta?

Samassa virtuaali-istunnossa annoin vertaispalautetta opiskelijatoverin oppimiskäsityskirjoitelmasta. Meille oli annettu tiedoksi kirjoitelman arviointikriteerit, mutta ne eivät aivan kohdanneet tehtäväannon kanssa. Niinpä päädyin käyttämään ns hampurilaismallia, jossa vuoronperään annoin hyvää palautetta ja esitin parannusehdotuksia. Esitin kirjoittajalle myös kirjoitelmasta heränneen kysymyksen.

Lueskelin myös muiden opiskelijoiden kirjoituksia ja kyllä hämmästelin, että samasta tehtäväannosta voi saada monenlaisia tuotoksia aikaan. Jokainen ryhmäläinen oli tulkinnut tehtäväannon omalla tavallaan, kuka sitten oli lähinnä oikeaa, se jäi arvoitukseksi, koska emme saaneet opettajalta yksilöllistä palautetta. Ryhmässä osa oli paneutunut  edelleen oppimisen ja oppimiskösitysten teorioihin ja etsinyt uusia lähteitä. Osa taas oli vastannut tehtävään omin ajatuksin (kuuluin itse myös tähän porukkaan) ajatellen, että kyse on kuitenkin blogikirjoituksesta, ei tehtävästä, johon merkitään lähteet ja joka palautetaan erillisenä dokumenttina opettajalle. Keskustelimmekin ryhmän kanssa lopuksi siitä, että pitäisikö opintotehtävien tehtäväannot olla enemmän "rajaavia", eli pitäisikö niiden olla tarkempia ja vatimukset olla sekeämmin esillä. Mielipiteitä tuli suuntaan ja toiseen, joten katsotaan mitä tulevan pitää. Tähän asti ainakin itselle pohtiva kirjoittaminen blogissa on auttanut avaamaan opintojen teemakysymyksiä äytännönläheisemmiksi.

No, nyt kirjoitan jo ohi aiheen, mutta plautteenannosta summa summarum; palautteenannossa on tärkeää huomioida muun muassa mahdolliset tehtävän vaatimukset, vastauksen selkeys ja loogisuus, sisältö ja kirjoitusasu, pohdinnan ja oivallusten määrä. Palaute on annettava selkeästi ja ymmärretysti, asiallisesti ja hyvässä hengessä. Kritiikin voi esittää esimerkiksi heittämällä pohdittavaksi lisäkysymyksiä aiheesta. Tai jos joku aihe jää vähälle huomiolle, voi palautteenannon yhteydessä pyytää lisäselvitystä asiaan. Omassa virtualiryhmässä kaikenkaikkiaan opintopäivä oli keskusteleva, joten uskon että jokainen sai sopivaa palautetta kirjoitelmastaan.

Vertaisarviointiluonnos

Oppimiskäsityskirjoitelman arviointia

Oppimistehtävänämme on arvioida opiskelijatoverin oppimiskäsityskirjoitelma. Tämä luonnos on pohjana, kun annan keskiviikkona Mikolle suullista palautetta hänen pohdinnastaan.

- Kirjoitelma oli kaikenkaikkiaan sisällöltään selkeä ja eteni loogisesti

- Siitä löytyi vastauksia vaadittuihin teemakysymyksiin

- Oma ala oli huomioitu hyvin

- Oppimisen pohdinta oli käytännönläheistä, vaikka Mikko kuvaakin, että ala ja sen opetus on on teoreettispainotteista

- Hän varmasti tuntee oppimiskäsitykset hyvin j on pohtinut niiden toimivuutta. Ehkä pohdintaa olisi voinut käydä vielä tässäkin enemmän? Olisin mieluusti lukenut enemmän sosiaalisen oppimisen teoriasta, jonka mainitset olevan lähinnä omaa oppimiskäsitystäsi

- Mikko oli hyvin oivaltanut sen, että tietopohjan soveltaminen on ammattiin oppimisessa tärkeintä ja mielellään edistäisi tätä oppimistapaa, jos se olisi mahdollista, 60:n opiskelijan ryhmä tuntuu valtavalta... eikö tunnu jo mahdottomalta päästä vuorovaikutukseen yksittäisen opiskelijan kanssa?

Erilaisia oppimistyylejä

Esimerkki erilaisten oppimistyylien jaottelusta lähde: http://www.humanic.fi/php/mallit.htm AKTIVISTIT - toimijat Aktivistit hakeutuvat ennakkoluulottomasti uusiin kokemuksiin. He nauttivat nykyhetkestä ja ovat onnellisia välittömistä kokemuksista, eivätkä epäröi: ja nämä ominaisuudet ovat omiaan saamaan aktivistit innostumaan lähes kaikesta, mikä on uutta. Aktivistien filosofiana voisi olla: "Yritän mitä tahansa ainakin kerran!". Heille on ominaista toimia ensin ja ajatella seurauksia vasta jälkikäteen. Heidän päivänsä ovat työntäyteisiä. He "taklaavat" ongelmat aivotyöskentelyllä. Heti kun mielenkiinto on lopahtanut, aktivistit ovat jo hakemassa uusia kokemuksia. He ovat taipuvaisia menestymään uusissa asioissa, mutta tympääntyvät pian, kun asioita ryhdytään perusteellisemmin kehittelemään. Aktivistit viihtyvät suurissa ihmisjoukoissa, mutta haluavat silloinkin olla kaikkien keskipisteenä.

POHDISKELIJAT - "heijastelijat" Pohdiskelijoille on tyypillistä seisoa taka-alalla ja miettiä kokemuksiaan monesta eri näkökulmasta. He kokoavat tietoa eri tahoilta ja pohdiskelevat ja punnitsevat perusteellisesti, ennen kuin tekevät johtopäätöksiä. Heille on merkityksekkäintä perusteellinen tiedon kokoaminen ja analysointi, joten päätöksien teko pitkittyy. Pohdiskelijoiden filosofiana voisi olla: "Olen mahdollisimman varovainen." He ovat miettiväisiä ihmisiä, jotka haluavat ajatella asiaa monelta taholta, kaikkine merkityksineen, ennen kuin tekevät elettäkään päätöksistä. He mieluiten vetäytyvät syrjään, tarkkailijan asemaan kokouksissa ja keskusteluissa ja nauttivat siten toisten ihmisten toimintojen havainnoimisesta. He kuuntelevat ja tarkkailevat muita ihmisiä, ovat hetken "tuuliajolla" keskusteluissa, kunnes tekevät omat huomautuksensa. Ominaista pohdiskelijoille on "heijastella" toisten ihmisten ajatuksia, pitää matalaa profiilia. He ovat myös hieman etäisiä. Kun pohdiskelijat toimivat, he yhdistävät laajaan kokonaisuuteen menneen ja nykyajan sekä omat ja muiden havainnot.

TEOREETIKOT - tutkijat Teoreetikot pohdiskelevat ongelmaa loogisesti, edeten askel askeleelta. He sulauttavat erilaisia tietoja aukottomiin teorioihin. He pyrkivät tavoittelemaan täydellisyyttä, eivätkä lepää, ennen kuin asiat ovat täysin kunnossa suunnitellusti ja järkeenkäyvällä tavalla hoidettu. Teoreetikot ovat analysoijia. Heitä kiinnostavat erityisesti perusolettamukset, periaatteet, teoriat, mallit ja ajattelutavat. Teoreetikkojen filosofiassa on tärkeintä rationalisointi ja logiikka: "Jos se on loogista, se on hyvää." Kysymykset, joita he toistuvasti kyselevät ovat: "Onko siinä järkeä? Miten se sopii tuon kanssa? Mitkä ovat perusolettamukset?". He ovat taipuvaisia olemaan erillään muista, ovat analyyttisiä ja paneutuvat antaumuksellisesti mieluummin järkeenkäypään objektiivisuuteen kuin subjektiivisuuteen. Heidän lähestymistapansa ongelmiin on jatkuvasti looginen. Tämä on heidän psyykkeensä tarkoitus ja he torjuvat jyrkästi kaiken, mikä ei siihen muottiin sovellu. Teoreetikoilla on tapana maksimoida varmuus ja he tuntevat epämukavuutta, jos ajatteluissa ja pohdinnoissa eksytään aiheesta, tehdään subjektiivisia päätelmiä ja asiaankuulumattomia huomautuksia.

PRAGMAATIKOT - käytännön kokeilijat Pragmaatikot haluavat kokeilla, miten ideat, teoriat ja tekniikat toimivat käytännössä. He etsivät innokkaasti uusia ideoita kokeillakseen ensimmäisenä niiden soveltuvuutta käytäntöön. He ovat juuri niitä ihmisiä, jotka syöksyvät kursseilta pursuten uusia ideoita, joita haluavat soveltaa käytäntöön. Nämä kokeilijatyypit haluavat saada mielenkiintoisiksi kokemansa asiat toimimaan nopeasti ja varmasti. Pragmaatikot saattavat närkästyä, jos keskustelun päätökset ja ratkaisut jäävät avoimeksi. He seisovat jalat lujasti maassa ja ratkaisevat ongelmat niin, että päästään käytännöllisiin ratkaisuihin ja pyritään selvittämään ongelmat. He reagoivat ongelmiin mahdollisuutena ja haasteena. Käytännön kokeilijan filosofiana on: "Aina on olemassa parempi tapa, ja jos se toimii, se on hyvä."

Oppiminen, ohjaus ja oppijantuntemus

Miten ohjaan oppimista ammatillisena opettajana?

a) Mitä on oppiminen

Oppimista tapahtuu ihmiselle jatkuvasti. Se on muutos, joka jää ihmiseen pysyvästi. Oppimisen tavoitteeena on lisätä tietoa, soveltaa ja ymmärtää. Se muuttaa ajattelua ja kehittää yksilön ongelmanratkaisutaitoja.

Tynjälän oppimisen kokonaismallin mukaan oppimiseen vaikuttavat seuraavat tekijät:

• Henkilökohtaiset taustatekijät, eli ennakkotiedot, motivaatio, asenne, oppimiskäsitys Kiinnostava aihe on paljon helpompi oppia!
• Ympäristö: opetusmenetelmän oltava sopiva ryhmälle. Sisällöt sopivat, tavoitteet tiedossa. Huomiotavaa; aika ja opettajan ominaisuudet, arvikkeet ja tilat.
• Vuorovaikutussuhde! Kun oppilaan ja opettajan vuorovaikutussuhde on kunnossa, oppiminen helpottuu ja se on mielekästä
• Oppimisprosessi: aikaisemmat tiedot ja motiivit, oppimisorientaatio (mm opiskelijan tavoitteet ja motiivit sekä odotukset), oppimisstrategia (henkilökohtaiset keinot suoriutua oppimisesta ja tehtävistä).
• Opiskelijan tehtyä omat havainnot ja tulkinnat, syntyy tuloksia.

Oppimiseen liittyviä muita käsitteitä:

• Metakognitio: oman oppimisen tarkastelua – opiskelija säätelee omaa oppimistaan, jotta hän pääsee haluamiinsa tavoitteisiiin
• Tulokset! Arvioidaan mitä on opittu, verrataan niitä tavoitteisiin. (pinnallinen-syvällinen-laadullinen)
• Palaute on tärkeä osa oppimista! Kun ihminen saa hyvää palautetta tekemisestään, se lisää opiskeltavan aiheen innostusta ja antaa oppimiseen lisää motivaatiota.

Ennakkokäsitykset vaikuttavat kovasti yksilön oppimiseen. Ne voivat vaikuttaa sekä negatiivisesti että positiivisesti. Opiskelijana tulisi aina olla avoimena uudelle tiedolle, eikä ennakkokäsityksillä esimerkiksi opetettavasta aiheesta estäisi uuden tiedon omaksumista. Jos olen opiskelijana jo kategorioinut aiheen negatioilla kuten ”tätä en tarvitse missään” tai ”tämä ei kyllä kuulu tähän asiaan”, silloin en keskity aiheeseen tai pohdi sitä siirtäen uutta tietoa oman työni käytäntöön. Oppiminen siis estyy tai ainakin vaikeutuu.

b) millaisia oppimisnäkemyksiä on?

Tähän kysymykseen löydät vastauksen oppimiskäsityskirjoitelmastani, joka on tallennettu tänne blogiin: http://susannakaroliina.blogspot.fi/2015/06/ot2-oppimiskasityskirjoitelma.html

c) miten oppimista ohjataan?

Opettajan työ mielletään tänä päivänä opiskelijoitten ohjaukseksi. Opetuksessa ei nähdä enää yksioikoisesti parhaaksi menetelmäksi opettajan perinteistä opetusta ja opiskelijan kuuntelevaa asetelmaa. Opettaja ohjaa opiskelijat tiedon lähteille sen sijaan, että syöttää heihin valmista tietoa. Opiskelijan vastuulle jää kerätä kaikki tarvittava tieto itselleen ja syventyä kiinnostuksensa ja tarpeensa mukaan tarkemmin teemoihin, jotka hän itse valitsee merkityksellisiksi.

Opetussuunnitelma toimii tietysti pohjana opetukselle. Hopsin avulla luodaan tarkemmat suunnitelmat opiskelijan tarpeille. Opettaja antaa oppilaille raamit ja tavoitteet. Itsearviointi ohjaa opiskelijaa havainnoimaan mitä on jo opittu ja missä on vielä kehitettävää.

Ohjaamisessa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten yksilöohjausta, pien- tai suurryhmäohjausta. Opettaja voi antaa myös pedagogista ohjausta tai ammatillisen kasvun ohjausta. 

Oppimisen ohjauksessa hyvä ottaa huomioon erilaiset oppimistyylit. Ainakin kun itse tein Ape4 ennakkotehtävissä olleen oppimistyylitestin, osui tyyli juuri oikeaan. Olen pragmaatikko (yhdenlainen luokittelu avattu blogimerkinnässä "erilaiset oppimistyylit). Ape-opintoryhmässä syntyi jonkin verran keskustelua siitä, minkä verran opettajan on tiedettävä ryhmänsä opiskelijoiden oppimistyyleistä. Omasta mielestäni oppimistyylin tiedostaminen on tärkeää yksilölle = sen avulla hän voi helpottaa omaa oppimistaan. Opettajana ajattelisin, että kun suunnittelen opetusta, minun tulisi ottaa opetusmenetelmissä ja materiaaleissa huomioon erilaiset oppijat, jotta materiaali ja opetus on helppo omaksua. Tee siis monipuoliset opetusmateriaalit!

Auditiivinen, kinesteettinen ja visuaalinen - nämä ovat yksi lajittelu oppimistyyleistä. Toinen on esimerkiksi aktivistit, pohdiskelijat, teoreetikot ja pragmatikot. Näihin jaotteluihin tukeutuvia testejä on internetissä useita. Erityisen merkityksellisiä erilaiset oppimistyylit ovat ns erityisryhmien opiskeluissa. Erityisoppilas saattaa tarvita avukseen esimerkiksi kuvia, mikäli hän ei osaa lukea tai hän ymmärtää maalilman muista poikkeavalla tavalla, kuten autistit. Tämän huomioiminen opetuksessa on tärkeää, jotta oppimista pääsee tapahtumaan. 

Sen lisäksi, että opiskelijoilla on erilaiset oppimistyylit ja niiden sekoitukset henkilökohtaisina ominaisuuksinaan, täytyy ohjaamisessa ottaa huomioon myös oppimiseen vaikuttavat yksilön oppimisvaikeudet, temperamentti, kulttuuri ja esteettömyys. Esteettömyydellä tässä yhteydessä tarkoitetaan opetuksen saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta ryhmässä. Opettajan työhön kuuluu opiskeluolosuhteiden luominen sellaisiksi, että oppiminen mahdollistuu kaikentyyppisille oppijoille.

d) mikä merkitys oppimisstrategioilla on oppimisen ohjaamisessa?

Oppimisstrategialla tarkoitetaan jokaisen yksilön valitsemaa opiskelutyyliä. Karkeimmillaan strategiat voidaan jakaa kahteen; pinta- tai syväsuuntautuneeseen oppimiseen. Pintasuuntautunut oppija ajattelee, että opiskelussa riittää pinnallinen läpikäynti, kunhan kurssit tulee käytyä ja tutkinto suoritettua. Tällöin muistiin ei jääkään juuri mitään ja opiskelija keskittyy vain tentistä läpipääsemiseen. Asiat eivät siirry välttämättä käytäntöön. Syväsuuntautunut oppija sen sijaan ymmärtää ja prosessoi uuden tiedon niin, että se liittyy aiempiin tietoihin ja siitä tulee osa kokonaisuutta. Uusi tieto muuttaa ihmisen toimintatapaa pysyvästi ja siirtyy käytännön tekoihin.

Itselleni tuli mieleen, että käytän varmasti molempia suuntautumisia sen mukaan, mikä on opintojen aiheena. Mikäli aikataulut ovat tiukat tai aiheet eivät precis sovi minun työhöni, saatan opetella asiat pinnallisesti. Kun taas syväsuuntautunutta opiskelua kohdennan niihin opintoihin, joiden tunnen todella kehittävän itseäni ja jotka liittyvät aihepiireihin, joiden parissa työskentelen. Kaikessa tulisi tietenkin pyrkiä syväluotaavaan oppimiseen, mutta aina se ei ole mahdollista. Jo näiden Ape-opintojenkin alkutaipaleella olemme saaneet huomata, että syväsuuntautunut oppiminen voi jäädä, mikäli aikataulut ovat liian tiukat tai aihepiirit aikatauluun nähden liian laajat. Aikuisopiskelijana ei välttämättä arki anna myöten ottaa opiskeluille kaikkea sitä aikaa, mitä perinpohjainen oppiminen vaatisi. Mikäli siis aiheissa edetään uuteen viikko viikolta. Tällöin minäkin oppijana teen jaottelua; mihin aiheeseen riittää pintasuuntautunut oppiminen ja mihin keskityn syvemmin.  Tärkeää on tietysti se, että minulle jää mielikuva siitä, mitä muuta tähän aihepiiriin kuului ja mistä löydän siitä lisätietoa, jos haluan myöhemmin palata asiaan tarkemmin.

Oppimiskäsityskirjoitelma

Mitä oppiminen tarkoittaa


Oppiminen tarkoittaa uusien asioiden/uuden tiedon omaksumista. Jokaisella meistä on pohjatietoa, johon uusi tieto tuo uutta syvyyttä. Liitämme eri lähteistä tulevaa uutta tietoa jo olemassa olevaan tietoon ja kokemukseen ja luomme sitä kautta uusia käsityksiä asioista. Tietopohja kasvaa siis läpi elämän, kunnes vanhuuden myötä muisti heikkenee ja oppimamme asiat alkavat unohtua.


Oppimisessa keskiössä on ihminen, mutta oppimista tapahtuu vuorovaikutuksessa muitten ihmisten ja ympäristön kanssa. Oppimisessa ihmiseen tulee pysyviä muutoksia, hänen ongelmanratkaisutaitonsa ja ymmärryksensä kehittyvät. Nykyään oppimisessa suositaan enemmänkin itsenäistä tiedonhankintaa kun ”tietojen syöttötaktiikkaa” eli perinteista opettaja-oppilas -asetelmaa.


Miten ihminen oppii parhaiten?

Teoreetikot ovat luoneet erilaisia oppimiskäsityksiä. Näitä ovat kognitiivinen-, behavioristinen-, konstruktiivinen-, ja humanistinen oppimiskäsitys. Kognitiivisen käsityksen vallitessa ajatellaan ongelmalähtöisesti; on havaittu ongelma, jolle etsitään ratkaisu. Tärkeää on kokonaiskuvan ymmärtäminen. Opiskelija on aktiivinen ja peilaa uutta tietoa jo aiemmin kokemiinsa asioihin. Behavioristisen käsityksen mukaan oppiminen tapahtuu tarkoin suunnitellusti perinteiseen opettaja-oppilas – tyyliin. Opetuksessa edetään faktoista käsitteisiin ja opiskelijan rooli on passiivinen. Konstruktiivisessä oppimiskäsityksessä tietopohjaa rakennetaan opettajan muokkaaminen oppien mukaan, mutta opiskelijan rooli on myöskin aktiivinen. Tieto räätälöidään kehitystason mukaan, opetus tapahtuu valitussa ympäristössä ja sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeää. Ylä- ja alakäsitteet ovat merkityksellisiä. Humanistinen oppiminen pohjautuu kokemukselliseen oppimiseen. Opiskelijalla on motivaatio ja vastuu kehittää itseään, jolloin opettajan tehtävä on enemmänkin ohjata oikeaan suuntaan. Itsearvioinnilla on suuri merkitys.


Ihminen oppii parhaiten silloin, kun hän tiedostaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa oppimisen suhteen. Esimerkiksi minulla itselläni on vaikeuksia oppia pelkästään lukemalla – lukemisen tueksi minun pitää kirjoittaa jatkuvasti omia muistiinpanoja lukemastani tekstistä. Muistan sitten paremmin kirjoittamani asiat ja niiden kautta muistuu mieleen myös se, mitä kirjassa aiheesta sanottiin. Muistiinpanoista tallentuu kuva muistiini; tiedän yleensä ensin sen missä kohtaa muistiinpanoissa asiaa käsittelen. Jos pelkästään luen, en välttämättä muista lukemastani juuri mitään, ainakaan jos lukemista on paljon. Jos en tätä tiedostaisi, oppiminen olisi minulle vaikeaa.


Oppiminen on siis hyvin yksilöllistä. Toiset ihmiset saattavat vaikka piirtää asioita oppiakseen, puhua opittavaa asiaa ääneen tai merkata asioita eri väreillä. Jos ihminen seuraa näitä itselle luontaisia menetelmiä, hänen oppimisensa helpottuu huomattavasti. Parhaiten oppii siis tiedostamalla itselle sopivimman oppimismenetelmän. Opettajana oin ohjata opiskelijoita havainnoimaan erilaisia piirteitä oppimisessaan.


Nämä mainitsemani menetelmät liittyvät lähinnä teorian omaksumiseen, joka on monissa opinnoissa välttämätön osio. Muutoin uskon kokemuksellisen oppimisen olevan kaikkein tehokkainta. Kun ihminen näkee ja kokeilee jonkun asian käytönnössä toimivan, hän uskoo sen ja ottaa sen itsekin käyttöön. Näkemäänsä ja kokemaansa ihminen peilaa omiin aiempiin kokemuksiinsa asiasta. Tieto lisääntyy ja inminen oppii uuden toimintatavan.


Miten opetan omaa alaani?


Sosionomi on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintonimike. Sosionomit työskentelevät melko laajalla työkentällä, joten koulutus koostuu laajasta tietomäärästä, jossa opitaan vähän kaikesta. Opiskelijat sijoittuvat sitten kiinnostuksensa mukaan hyvinkin erilaisiin työpaikkoihin. Tietysti kaikessa oppimisessa on olemassa teorioita ja lakeja ynnä muita tietopohjaisia aiheita, joita on opiskeltava ennen käytännön työn mahdollistumista.


Sosionomiopiskelijalle on siis tärkeää antaa vankka kokonaiskäsitys sosiaalialan kentästä. Suuntautumisopinnoilla ja harjoitteluilla jokainen voi syvetää tietämystään kiinnostuksen mukaan. Opettajan tärkeä rooli on tuoda esille erilaiset vaihtoehdot ja kertoa niistä mahdollisimman laajasti. Parasta olisi saada järjestettyä runsaasti tutustumiskäyntejä erilaisissa sosionomin työpaikoissa. Kun opiskelija näkee ja kokee itse, hän huomaa mikäli joku asia hänelle sopii tai ei sovi. Ajattele, miten erilaista on myöskennellä lähes samalla koulutuspohjalla lastentarhaopettajana tai perhetyöntekijänä vankilassa? Näihin molempiin soveltuu sosionomin tutkinto.


Miten sosionomin ammattiin oppii parhaiten?


Kuten jo edellisessä otsakkeessa pohdin, sosionomi oppii oman alansa asiantuntijaksi parhaiten käytännön työssä. Opinnoista kannattaa ottaa kaikki tieto irti ja mikäli jo tietää millaiseen työhön halua, kannattaa suunnata opinnoissa ja harjoittelussa tätä kohti. Opettaja tuon mahdollisimman paljon käytännön tietoutta opintoihin ”lihaksi luitten päälle”. Sosionomin tutkinnon suuntautumisvaihtoehdot ovat oppilaitoksesta riippuen lapsi- nuoriso- ja perhetyö, sosiaalipalvelutyö, diakoninen sosoaalityö tai sosiaalipedagogiikka sekä erityisryhmänohjaus. Esimerkiksi siis vammaispuolelle, missä itse työskentelen, ei ole selkeää erillistä suuntautumisvaihtoehtoa (kuten lähihoitajan tutkinnossa) mutta siihen voi perehtyä valitsemalla harjoittelut vammaispalvelujen puolelta. Myös opinnäytetyön huolellisella aihevalinnalla voi vaikuttaa suuresti omaan tietotaitoonsa.


Opintojen jälkeen tietysti jokainen sosionomi oppii omaan työhönsä työpaikalla. Sosionomin työnkuva on hyvin joustava ja työtehtävät voivat olla hyvin laajat tai toisaalta hyvin suppeat. Työharjoittelussa tätä jaottelua pääsee vähän kurkistamaan, mutta todellisuus hahmottuu vasta työpaikalla. Esimerkiksi projektit, jotka ovat tavallisia sosionomin työkenttiä, suunnitellaan hyvin yksilölisesti tarpeen mukaan. Toinen sosionomi voi vastata koko projektista päällikkönä ja toinen olla ”duunarina” hoitamassa jotain pientä osuutta isommassa projektissa.


Parhaiten oppii siis tutkimalla alan mahdollisuuksia ja kuulostelemalla itseään; mihin minä haluan lisää osaamista? Tällöin oppimisen motivaatiokin on parhain.


Miksi oppimista tapahtuu ja miksi ei tapahdu?


Miten ihminen mielestäni oppii parhaiten -kohdassa käsittelen sitä, että ihmisen on hyvä tiedostaa oma tapansa oppia, jotta oppiminen tapahtuu jouhevasti eikä se esty. Toisinaan on tietysti ulkoisia tai muita asioita, jotka vaikeuttavat oppimista. Näitä voivat olla esimerkiksi huono tietotekniikka, kuuluvuusongelmat, huono sisäilma, opettajan huono opetuskyky (opetuksen tylsyys vie ajatukset kertakaikkiaan muualle), häiritsevät äänet, kuten liikennemelu ja niin edelleen. Näihin asioihin parhaiten pystyy puuttumaan opettaja; hänen tehtävänsä on valmistella opetus niin, että oppiminen mahdollistuu. Muita oppivia hankaloittavia tekijöitä yksilötasolla ovat esimerkiksi oppimisvaikeudet, motivaation puute, aiheen kiinnostamattomuus, huolet ja väsymys. Jotta oppimista tapahtuisi, täytyy oppimisen olosuhteet olla hyvät yksilölle ja ryhmälle. Opettajan tehtäviin kuuluu havainnoida myös yksilöitä ja pyrkiä siihen, että myös yksilliset oppimisen esteet olisivat mahdollisimman vähissä. Oppimista tapahtuu mielekkäästi, kun luokkatilat tai muut opetustilat ovat opetukseen sopivat. Opiskelijoilla on hyvä motivaatio, virkeä mieli ja rento olo.

Läpikäymisen pedagogiikka

Läpikäymisen pedagogiikka. Uusi termi tuli tänään eteen ja siitä tehty mainio video. 

Itellä tuli päällimmäisenä mieleen, että opettajakin saa yläpuolelta painetta mitä kaikkea pitää ehtiä... jos ja kun asioita rauhassa ja kiireettömästi käsitellään, niin miten sitten huomioidaan ne asiat, jotka jää käymättä läpi! huomasin heti tätä videota katsoessani, että itsekin olin jo ehtinyt näissä opettajaopinnoissa ärsyyntyä siitä että kaikkea ei ole ehditty käydä läpi. Hyvä tunnistaa asia tässä vaiheessa ja oppia keskittymään asioiden sisältöön. Kiire, kiire, kiire, se ei lopu koskaan, jos siihen keskittyy!

Käyhän katsomassa video osoitteessa:
https://www.youtube.com/watch?v=BSxZZthxpKo

Ammatillisen opettajan toimintaa ohjaava lainsäädäntö

Mitkä ovat opettajan velvollisuudet ja oikeudet?

a) Mistä löydän opettajan työtä koskevaa pätevää ja olennaista oikeudellista tietoa?

Verkossa olevia lähteitä kannattaa käyttää monipuolisesti, koska siellä tieto on yleensä päivitettyä. Alla on lista sivustoista, joissa on kootusti asiaa eri aiheista.

- finlex (lainsäädäntö)
- opetus ja kulttuuriministeriö (opetukseen liittyvät julkaisut ja selvitykset, kootut lakilinkit yms)
- opetushallitus (mm opetussuunnitelmien perusteet ja erilaista tilastotietoa opetukseen liittyen)
- OAJ (opettajien edunvalvontajärjestelmä. mm oikeudellista apua, opettaja-lehti, työehtosopimus)
- operight.fi ja kopiraitti.fi (tekijänoikeustietoutta)

b) Miten hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen näkyy opettajan käytännön työssä?

Tätä asiaa käsitellään hallintolaissa ja perustuslaissa. Opettaja on virkamies! Siksi hallintolaki ohjaa meidän työtämme. Perustuslaki on esillä siksi, että se menee kaiken muun lainsäädännön edelle (esimerkkinä uskonnonopetuksen järjestäminen ja siihen osallistumiseen vaatiminen).

Kenttä on haastava...hyvän hallintotavan perusteet ovat selkeitä, mutta opettajuus on ihmissuhdetyötä, jossa hyvän hallintotavan variaatiot pääsevät vapaasti liikkeelle. Kentässä on monenlaista toimijaa; työnantajaa, opettajaa, rehtoria, opiskelijaa ja muita yhteistyökumppaneita. Monenlaisia säädöksiä ja sääntöjä, joiden viidakossa opettaja tekee omat päätöksensä hyvään hallintotapaan perustuen. Ohjeistukset eivät aina ole selkeitä tai niihin jää tulkinnanvaraa - varaa virheisiin!

Kuitenkin, hyvän hallintotavan mukaan puolueeton on opettajan oltava, kohdeltava opiskelijoita tasapuolisesti esimerkiksi arvioinnissa. Ei erityiskohtelua eikä syrjimistä. Vaatimusten suhteen on pitäydyttävä opetussuunnitelmassa

Opiskelijalla oikeus saada hyvää palvelua; esimerkiksi opettajan läsnäolo ja tavoitettavuus on oltava opiskelijalla tiedossa. Meidän omalla tuutor-opettajalla Maaritilla on tähän mielestäni hieno systeemi; sähköpostilla kiireettömät asiat, tekstiviestillä semikiireelliset ja soittamalla ne asiat, joihin tarvitsee nopean vastauksen. Lisäksi selkeästi määritelty yleisen viestinnän paikka ja jatkuva neuvonta siitä, mistä löytyy lisäohjeistuksia eri asioihin. Nykyään on onneksi monenlaisia viestintäkanavia ja tärkeää onkin huomioida myös se, ettei tietotulva oli opiskelijalle liian suuri ja sekava.

Hyvään hallintotapaan kuuluu myös opiskelijan oikeus saada neuvontaa. Sitä tulee antaa asianmukaisesti opintoihin liittyen, tarpeen tullen ohjata opiskelija eteenpäin, jos asiantuntijuus on muualla kuin opettajalla itsellään. Minusta neuvonnassa on tärkeää reagoida opiskelijoiden kysymyksiin kohtuullisessa ajassa - vaikka edes niin, että asiaa selvitetään, jos vastausta ei ole heti antaa. Tämä tuo opiskelijalle turvaa, että häntä kuullaan ja että hänen osallisuutensa on tärkeää.

Hyvässä hallinnossa opettaja käyttää aina asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Ammattiin liittyviä termejä on hyvä avata opiskelijoille, sillä oppiminen vaikeutuu jos opettajalla on puheessaan vaikeita termejä. Asialliseen kielenkäyttöön liittyy myös huumorin käyttö. Sen kanssa tulee tuntosarvet olla herkkänä; millaisessa ryhmässä huumori sopii opetukseen? Ainakin ryhmä tulee tuntea hyvin... Rentous opettamisessa on kuitenkin ainakin itselleni tärkeää, mutta en ole luonteeltani mikään vitsiniekka. Riippuu varmasti myös opetettavasta aiheesta onko sopivaa puhua kuinka "rennosti" taikka vitsailla aiheesta. Huomioitavaa on, että opettajina ja aikuisina olemme esimerkkejä varsinkin lapsille ja nuorille.

Virkamiehinä olemme velvoitettuja tekemään yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Esimerkiksi opettajat auttavat toisiaan muutostilanteissa, vaikkapa kun opiskelija vaihtaa toiseen kouluun. Tällöin yhteistyötä teemme siinä, että tieto siirtyy asianmukaisesti oppilaitoksesta toiseen. Opettja tekee tarvittaessa yhteistyötä myös esimerkiksi sosiaaliviranomaisten ja poliisin kanssa.

Lopuksi vielä opiskelijakollekoiden lukuvinkki! Markku Poutala; Opettajan valta ja vastuu

c) Miten huolehdin opiskeluympäristön turvallisuudesta opettajan työssä?

Opettajalla on aina vastuu ympäristön turvallisuudesta. Perusturvallisuus lähtee siitä, että koulutus on suunniteltu sillä tavalla, että opetus on turvallista järjestää. Turvallisuuteen kuuluu fyysinen / sosiaalinen / psyykkinen / pedagoginen turvallisuus.

Lait, jotka ohjaavat turvallisuusasioissa:
 - Laki ammatillisesta koulutuksesta
 - Ammattikorkeakoululaki
- Vahingonkorvauslaki
- Työturvallisuuslaki (kun oppilas esimerkiksi työharjoittelussa)

Tärkeä muistaa turvallisuusasioihin liittyen:

Yleisesti:

Opiskelijalla on oikeus turvalliseen koulutukeen. Opettajan tehtävänä on opiskelijoitten suojaaminen vaaroilta, väkivallalta sekä häiriökäyttäytymiseen puuttuminen opetustilanteessa.

Käytännössä: Opettajalla on oikeus poistaa häiriöopiskelija luokasta ja takavarikoida esineitä ja aineita. Opettajalla on oikeus tarkistaa opiskelijan tavarat, jos on esimerkiksi epäily että jollakulla on ampuma-ase repussa. Mikäli opiskelija on häiriöksi, hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus ja erottaa koulusta määräajaksi. Tärkeää on keskustella asiasta rehtorin kanssa, koska rehtori päättää varoituksen antamisesta.

Opetustilanteessa:
- opetuksen alussa käydään läpi yleiset turvallisuusasiat. Oppilaitoksen ja luokan turvallisuus sekä oppiaineeseen tai alaan liittyvät turvalisuutekijät. (vaatetus, suojavarusteet, yleisimmät vaaranpaikat, väkivallan ehkäisy jne)
- käytännön työn aloilla tärkeää varmistaa, että opiskelija osaa tarvittavat asiat!

Työharjoittelussa:
- sopia kaikesta kirjallisesti työharjoittelupaikan kanssa
- opettajalla iso vastuu mistä tiedottaa harjoittelupaikkaa; esimerkiksi opiskelijan osaaminen, ettei hän joudu käyttämään laitteita, joita ei osaa ja ajaudu siksi vaaratilanteisiin.

Opettajan on oltava selvillä oman työpaikkansa turvasuunnitelmista ja osallistua ahkerasti turvalisuuteen liittyviin koulutuksiin, kuten poistumisharjoituksiin, alkusammutuskoulutuksiin ja niin edelleen. Ensiapukoulutus on myös hyvä turva.

d) Miten otan huomioon salassapitosäännökset ja tietosuojan opettajan työssä?

Tämä oli minun pienryhmäni aiheena opettaa toisille. Siksipä siihen tietysti perehtyi kaikkein syvimmin. Aihe oli aluksi vaikea, koska lakitekstit ovat kankeita, mutta kun päädyimme selkeyttämään tekstit "tavalliselle kielelle", alkoi aihekin konkretisoitua.

Salassapitosäännöksiä ja tietosuoja-asioita käsittelevät lait:

Hallintolaki
Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta
Henkilötietolaki
Lastensuojelulaki
Ammattikorkeakoululaki
Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta
Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Henkilötietolaki

Perehdyin itse kaikkein tarkimmin henkilötietolakiin. Henkilötietoja on kaikki tiedot, joista henkilön tai tämän perheen voi tunnistaa, myös esimerkiksi valokuva. Opettajahan käsittelee henkilötietoja perinteisimmin muun muassa osallistujatietojen ja erilaisten opintorekisterien yhteydessä. Laissa on säädetty siis tiedoista, jotka tallennetaan johonkin.

Laissa kehoitetaan olemaan erityisen huolellinen henkilötietojen käsittelyssä. Tietojen käsittelylle tulee olla aina ennalta tiedossa peruste – eli tietoja kerätään esimerkiksi opiskelijatunnusten luomista varten taikka kurssin osallistujaluetteloon.

Tärkeitä ovat kysymykset MISTÄ henkilötietoja kerätään, MIHIN niitä kytetään JA MIKSI. Nämä on siis oltava jo ennalta tiedossa, jotta toiminta on lain vaatimuksen mukaan suunniteltua. Näitten kysymysten lisäksi on oltava selvillä se, että kerätään vaan ne henkilötiedot, jotka on tarpeellisia – eli ei mitään ylimäräistä tietoa, vaikkapa henkilön synnyinpaikkakunnalla ei ole merkitystä jos kerätään tietoa kurssin oallistujaluetteloon.

Tietojen on oltava virheettömiä – mikä tietysti ohjaa valitsemaan keruuseen vaan luotettavat lähteet. Vanhentuneita tai epätäydellisiä tietoja ei kerätä. Arkaluontoisia tietoja ei myöskään tarvi opettajan käsitellä ollenkaan. Arkaluontoisia tietoja ovat esimerkiksi ihmisen rotu tai uskonto sekä tiedot opiskelijan terveyteen tai vaikkapa vammaan liittyen.

Opettajan työssä esille voi tulla henkilötietojen keruu tai käsittely myös erityisiä tarkoituksia varten, kuten esimerkiksi erilaiset tutkimukset, opinnäytetyöt tai tilastoinnit.. niistä on säädetty erikseen ja tiedot löytyvät henkilötietolain pykälistä 14 ja 15. Esimerkiksi tilastointiin henkilötietoja voi käyttää jos tiedot on mukattu niin että niistä ei ole yksittäinen henkilö enää tunnistettavissa.

Sen lisäksi että täytyy ottaa huomioon nämä eri vaatimukset henkilötietojen käsittelyssä, opettaja on ehdottoman vaitiolovelvollinen kaikista niistä asioista, jotka tulee vastaan henkilötietoja käsitellessä. Ei senkään jälkeen, kun opettajan työsuhde on päättynyt.

Henkilötietojen taikka rekisterien hävittäminen täytyy tehdä asianmukaisesti ja hetimiten kun tietoja ei enää tarvita. Tietojen arkistoinnista on olemassa omat säädökset.

Eli aika monta muistettavaa asiaa, mutta henkilötietojen kanssa työskennellessä varmasti jokainen sen ymmärtää että ne on nykyään arvokasta tietoa ja siksi niiden kanssa tulee olla erityisen huolellinen. Varminta on tietysti aina kysyä lupa henkilötietojen käyttöön opiskelijalta itseltään taikka alaikäisen vanhemmilta.

Ammatillisen opettajan osaaminen

Millaista osaamista tarvitsen ammatillisena opettajana?

a) mitä ammatilliselta opettajalta ja koulutukselta odotetaan?

Haku ammatilliseen opettajakorkeakouluun vaati oman alan tutkinnon sekä kolmen vuoden työkokemuksen alalta. Tämän lisäksi plussapisteitä sai muun muassa yrittäjyyskokemuksesta ja jo opiskelluista kasvatustieteen opinnoista. Tämä on minullakin alkuna tiellä opettajuuteen.

Odotukset ammatillista opettajuutta kohtaan ovat varmasti erilaiset eri paikoissa. Kävimme opintopäivillä läpi eri oppilaitosten opettajavaatimuksia. Opettajuuden vaatimuksista on säädetty asetuksella opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (A986/98): http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980986.

Päällimmäisenä keskustelusta jäi mieleen se, että saamme koulutuksen myötä tutkinnon ja työkokemuksen lisäksi yleisen pedagogisen kelpoisuuden. Kun eri oppilaitokset hakevat keskuuteensa uusia opettajia, tämä kelpoisuus on yleensä vähimmäisvatimuksena. Työntekijää hakevan oppilaitoksen vastuulle jää arvioida hakijan muu pätevyys kyseiseen tehtävään. Tämähän on erittäin tärkeää, sillä ammattiopinnoissa on erilaisia käytännön aiheita, joihin pätevyys on hyvä arvioida tapauskohtaisesti. Muun muassa hakijoiden työkokemukset voivat olla todella erilaiset, vaikka tutkinto olisi sama. Täytyykin alkaa seuraamaan, millaisin ilmoituksin opettajia haetaan töihin mol.fi-palvelussa.

Yhteiskunnassa opettajia on kautta aikojen pidetty ns "parempina kansalaisina". Selatessani aiheesta kirjoituksia internetissä, törmäsin siihen, että opettajan ammattia arvostetaan nykyäänkin kovasti sen takia, että opetettavan asian tietämys tulee olla vahva, mutta myös sen takia, että nykyinen opiskelija-aines on todella vaativaa. Aineistossa tuli huomattavasti esille artikkeleita, joissa puhuttiin moniongelmaisista nuorista, jotka opettajan pitää hallita isossa luokkakoossa ja vähillä avustajilla. Tässä ympäristössä vielä pitäisi saada heidät oppimaan jotakin! Opettajan työtä pidetään siis edelleen kovin vaativana ammattina.

Jos ajattelen mitä itse tällä hetkellä odotan omalta opettajaltani, odotan uutta tietoa, sosiaalisuutta, aktiivista yhteydenpitoa ja ohjausta oikeille tietolähteille. Koska opettajakoulutuksessa olemme jokainen oman alan asiantuntijoita koulutukseen tullessamme, on odotukset erilaiset, kun esimerkiksi perinteisessä perusopetuksessa, missä opettajan odotetaan antavan opiskelijalle tulevassa kokeessa tai tulevaisuuden ammatissa tarvittava tieto. Odotukset vaihtelevat siis myös tältä kannalta katsottuna. Odotuksiin vaikuttavat myös opiskelijan ikä, kokemukset ja päämäärät.

b) miten eettisyys ja arvo-osaaminen näkyy ammatillisen opettajan työssä?

Eettisyys ja arvo-osaaminen on kaiken työnteon perusta. Näitä asioita olen pohtinut kaikissa aiemmissa opinnoissani sekä työpaikoilla, kun työpaikan arvoja on vuosittain pohdittu. Omia tärkeitä arvojani ovat suvaitsevaisuus ja se, että pitää jokaista ihmistä arvokkaana. Opettajana minun täytyy olla oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen opiskelijoita kohtaan.  

Tässäpä hyvä alustus eettisten periaatteiden tarkoituksesta: http://www.oaj.fi/cs/oaj/opettajan%20ammattietiikka%20ja%20eettiset%20periaatteet

c) kuinka säätelen omaa oppimistani?

Edistyäkseni omissa opinnoissani suunnitellusti (opintojen aikataulusta tarkemmin merkinnässä Ape1) olen laatinut itselleni opintokalenterin. Merkitsen siihen kaikki ajat, jotka olen varannut opiskeluun; yhteiset virtuaalitapaamiset kerran viikossa sekä pienryhmän tapaamiset 2-3 kertaa viikossa. Tämän lisäksi olen varannut kalenteriin aikaa oppimistehtävien tekemiseen ja blogin kirjoittaiseen. Ensimmäisten virtuaali-istuntojen jälkeen huomasin, että minun tulee varata aikaa myös käydyn virtuaali-istunnon jäsentämiseen; tällöin tarkistan vielä muistiinpanoni ja merkkaan kalenteriin esiintullleet asiat, jotka vaativat enemmän työstöä.

Kirjoitan tätä blogia vähintään kerran viikossa, aina keskiviikkoisen virtuaali-istunnon jälkeen. Julkaisen tekstit kun olen saanut kerättyä siihen kaiken haluamani tiedon. Tämä järjestää opittuja asioita ja saa minut huomaamaan aiheet, joita ei olla ehditty yhteisesti käsitellä. Blogin kirjoituksen yhteydessä voin tarkastaa nämä aiheet ja pohtia niitä itsenäisesti.

Alussa olen joutunut kyselemään paljon pieniä asioita, jotta varmistan oman oppimiseni ja ymmärryksen teemakysymyksistä. Olen kiitollinen, että tuutorimme Maarit on niin hyvin saapusalla - häneltä saa nopeasti ja selkeästi vastauksia kysymyksiin. Olen saanut apuja myös opiskelukavereilta.

d) miten opettaja ylläpitää ja kehittää omaa osaamistaan?

- ylläpitämällä tiivistä yhteyttä oppilaitoksen ja työkentän välillä
- verkostoitumalla alan asiantuntijoiden kanssa
- lukemalla alan julkaisuja säännöllisesti (esimerkiksi uusi kirjallisuus ja ammattilehdet)
- osallistumalla aktiivisesti oman alan koulutuksiin
- käymällä mahdollisuuksien mukaan työelämäjaksoilla opetustyön ohessa
- opettamalla muita opit myös itse!

Orientoituminen ammatilliseen opettajankoulutukseen

Miten minusta kehittyy ammatillinen opettaja?

a) mitä Amokin OPS:n käsitteet tarkoittavat?

Pedagogiikka = oppi oppimisesta
Didaktiikka = oppi opetuksesta

b) mistä ammattipedagogiset opinnot koostuvat?

Osaamistavoitteet (www.oamk.fi):
"Opiskelija osaa tunnistaa ammatillisen opettajan työkentän ja tehtävät. Opiskelija osaa hyödyntää opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa oppimiskäsityksiin ja -teorioihin liittyvää tietämystä. Hän osaa soveltaa vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja ja erilaisia opetusmenetelmiä opetuksessa ja ohjauksessa tarkoituksenmukaisesti. Hän hankkii tehtävien hoitamisen edellyttämiä valmiuksia lähiopetuspäivien aikana vertaisryhmissä ja syventyy ajankohtaisiin opetusalan teemoihin ja toimintaympäristöihin."

Opinnot koostuvat seuraavista osa-alueista:
1 Orientoituminen ammatilliseen opettajankoulutukseen 
2 Ammatillisen opettajan osaaminen 
3 Ammatillisen opettajan toimintaa ohjaava lainsäädäntö 
4 Oppiminen, ohjaus ja oppijan tuntemus 
5 Opetuksen monipuolisuus 
6 Opiskelijaa aktivoiva opetus 
7 Opettajana ja opiskelijana ryhmässä 
8 Opetussuunnitelmat ja opetuksen suunnittelu 
9 Oppimisen ja osaamisen arviointi 
10 Oman osaamisen kehittyminen 
11 Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus 
12 Yrittäjyyskasvatus 
13 Työelämälähtöisyys 
14 Kestävä kehitys 
15 Erityiskasvatus

Näiden teemojen ympärillä teemme erilaisia opintotehtäviä, joissa pääpaino vaikuttaisi olevan oman aiheen opiskelulla teemaryhmissä sekä sen harjoittelu, miten opetat aiheen muille opiskelijoille. 

c) miten toteutan pedagogiset opinnot HOPSin mukaisesti?

Näiden opintokokonaisuuksien opiskeluun on tuutor luonut selkeän aikataulun. Toukokuusta 2015 tammikuulle 2016 suoritamme aihealueet  järjestyksessä koko opintoryhmän voimin. Opinnot sisältävät virtuaali-istuntoja koko ryhmän kesken sekä ryhmätyöskentelyä pienryhmissä. Lisäksi teemme jokainen henkilökohtaista työtä teemojen ympärillä ja valmistelemme opetustuokioita toisille pienryhmille. Opintokokonaisuus sisältää myös neljä lähipäivää Oulussa.

Henkilökohtaista opetussuunnitelmaa tehdessäni pohdin erikseen jokaista osaamiseni aluetta. Minulla on paljon opittavaa kaikista osa-alueista, koska en ole toiminut aiemmin opettajana ja opettajuuteen liittyvä teoria on minulle melko vierasta. Olen tyytyväinen, että ensimmäinen vuosi opinnoissa on tiiviisti suunniteltua ja etenee selkeästi, vaikkakin kovalla vauhdilla. Toisena opintovuonna keskityn valinnaisiin kursseihin, jotka tukevat oppimistani parhaiten. Kolmannelle opintovuodelle jää opetusharjoittelu. Kasvatustieteen opinnot olen jo suorittanut.

d) miten kehitän ja dokumentoin osaamistani blogissa?

Kirjoitan blogiani vähintään jokaisen virtuaali-istunnon jälkeen, eli tuotan uuden blogitekstin noin kerran viikossa. Pohdin tällöin läpikäytyjä teemoja opettajan antamien teemakysymysten avulla. Pyrin parhaani mukaan tuolloin pysymään aiheessa, koska minulle tekstin tuotto on vaivatonta ja siksipä sitä syntyy välillä liiaksikin! Lisään teksteihin aiheita, jotka minua henkilökohtaisesti mietityttävät taikka joihin olen perehtynyt enemmän. Saatan tuottaa myös tekstejä, jotka sivuavat käsiteltäviä teemakysymyksiä. Otsikoin ja julkaisen ne erikseen. Laitan teksteihin monipuolisesti tunnisteita, jotta lukija löytää helpommin haluamansa teemat.