Tein opintojeni ensimmäisen akvaariotentin opintojaksolla
Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi
Opettajakorkeakoulussa voi joitakin opintojaksoja tehdä ns. akvaariotenttinä. Sillä tarkoitetaan tenttikäytäntöä, jossa opiskelija tekee tentin valitsemanaan ajankohtana. Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä opintojakson kirjallisuuteen netissä ennalta annetun kysymysjoukon ohjaamana. Kysymykset on laadittu siten, että niihin vastaaminen vaatii aina sekä aineistoon perehtymistä, että omaa pohdintaa.
Akvaariotentin kysymykset lähetetään opiskelijalle sovittuna ajankohtana tekstiviestillä. Tenttivastaukset palautetaan tentin vastaanottavan opettajan sähköpostiin kahden tunnin kuluessa tentin alkamisesta.(www.oamk.fi)
Henkinen hyvinvointi on parantunut aina ikävuosien lisääntyessä. Luotan yleisesti siihen, että kaikki menee elämässä hyvin. Näin ei ole aina ollut ja huonojen kokemuksien myötä olen joskus ollut hyvinkin ennakkoluuloinen ja pessimistinen elämän sujuvuuden suhteen. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja tasapainoisen, turvallisen arjen ja hyvien asioiden lisääntymisen vuoksi luottamus elämään on lisääntynyt. Opettajana vastaanotan paljon myös valitusta ja kritiikkiä, joihin tulee pystyä vastaamaan neutraalisti ja ammatillisesti. Se vaatii hyvää henkistä kanttia ja luottoa omaan toimintaan. Useimmiten henkisesti vahva ihminen pystyy perustelemaan asioita ja päätöksiä opiskelijoille rauhallisesti kerta toisensa jälkeen. Henkisesti vahvempi voi myös auttaa heikompaa työtoveria tilanteessa, jossa näkee sen tarpeelliseksi tai näin pyydetään. Kaikilla meillä on päiviä tai aiheita, jotka koettelevat henkistä kanttia. Tuolloin työkaverin tuki on tärkeää.
Taloudellinen tasapaino on järkkynyt hoitovapaan aikana. Minulle taloudellinen tilanne on helposti kriisiytyvä elämänalue. Ylireagoin helposti rahaan liittyvistä kysymyksistä. Olen opetellut rauhoittamaan mieltäni erilaisilla suunnitelmilla. Sen sijaan että eläisin yksilönä, perheen läsnälo on tuonut helpostusta taloudesta ahdistumiseen. Avun olemassaolo tuo mielenrauhaa.
Työyhteisössä yksilöiden taloudellinen tasapainotila tulee hyvin vähän esille. Yleisellä tasolla tietysti puhumme hoitoalan heikosta palkkauksesta ja jatkuvan työsuhteen tärkeydestä. Opettajan työn palkkaus ei ole minulle niin tuttua, mutta olettaisin sen olevan hoitoalaa vankempi. Tosin säästöt ja opettajien vähentäminen leimaavat tätä aikaa vahvasti. Yksityiskohtaisempaan keskusteltuun kunkin taloudellisesta tasapainosta pääsee niiden työkavereiden kanssa, joiden kanssa on jaettu muutenkin enemmän henkilökohtaista tietoa. Väistämättä kuitenkin stressi tällä elämänlueella (tai tietysti millä tahansa aiemmin käsitellyitä alueista) vaikuttaa siihen, miten henkilö esiintyy töissä. Mikäli tuntee painetta yksityiselämän puolella, voi työyhteisö nähdä tilanteen esimerkiksi henkilön poissaolevana töissä, hajamielisenä, ärtyisenä jne. Tällä on tietysti epäsuotuisat vaikutukset työyhteisön rentouteen tuona päivänä. Opettajan tunnetilat heijastuvat helposti myös oppilaisiin ja yksityiselämän paineet tulisi oppia pitämään koulutyöstä erillisinä. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja siksikin tasapainon löytyminen on tärkeää. Taloudellisen tasapainon löytyminen, tai paremminkin sen jatkuvuuteen uskomisessa minulla on vielä kehittymistarpeita.
Työn hallintavalmiudet
Nykyisessä työssäni minulla on selkeä kehityskaari työn hallintavalmiuksiin liittyen. Kun aloitin kyseisessä työssä, olin aina ihan puhki työpäivän jälkeen ja ajatukseni surrasivat 150 prosenttisesti. Minulla oli kuuma, olin punakka ja kaikkeni antanut. Juuri ennen työvuoron loppua kävin läpi listan, johon olin kirjannut asiat jotka on pakko muistaa.
Otin hirmuisesti painetta, että minun työvuoroni aikana tulivat tehtyä kaikki asiat valmiiksi. En pystynyt näkemään kokonaisuutta; työtä tehdään kolmessa vuorossa ja esimerkiksi jokaisessa iltavuorossa on 5-6 työntekijää. Otin henkilökohtaista painetta siitä, että juuri minun pitää tehdä kaikki ne asiat tai ainakin olla selvillä onko ne tehty tai työn alla. Mieluusti tein kaiken itse. Pientä työtä oli hirmuisesti, tietysti nuorten arjen ohjaustyön ohella. Lääkärisoitot, ajanvaraukset, pyykit, ruuanlaitot, ruokatilaukset, tarviketilaukset, kaapien siivoukset, kirjalliset työt, suunnitelmien päivitykset, kuvakansioiden ylläpitotyöt … työmäärä on loputon.
Nykyään ymmärrän, että olen vain yksi osa tätä työyhteisöä. Yhden vuoron aikana ei tarvitsse ehtiä kaikkea. Usein ajattelen, että mikä on yksi tärkeä asia, mikä tämän vuoron aikana tulee hoitaa. Pidän huolta, että se tulee hoidettua. Ja jos ei sille ole aikaa, siirrän en seuraavalle henkilölle. En tunne olevani enää kaikkivoipa ja se, jonka tulee hoitaa kaikki asiat. Työssämme tärkeää on läsnäolo nuorille. Ei tärkeää ole se, että säntäilee sinnetänne tekemässä tuhatta eri asiaa jotta kaikki olisi valmista klo 21 kun yökkö saapuu.
Olen opetellut myös pitämään työvihkoa, johon kirjaan muistettavat asiat, kategorioiden ne kiireellisiin ja kiireettömiin asioihin. Toisinaan jätän kiireettömät merkkaamatta. Aiemmin kirjoitin ihan kaiken ylös, paljon sellaistakin, joka ei kuulunut minun vastuulleni, mutta josta halusin varmistua, että se tulee tehtyä. Toimin siis toisten työntekijiden back uppina ja sain siksi mahdottomasti lisätehtäviä. Ja miellelle lisää stressiä seuraamalla tekemättömiä töitä. Niin, kaikenkaikkiaan ennen keskityinkin nimenomaan tekemättömiin töihin.
Nykyään olen töissä rauhallisempi ja iloisempi. Työt ovat järjestyksessä ja otan kontolleni vain sen verran töitä kun on vuorolle kohtuullista. Arvotan nuorten akuutit tarpeet aina ensisijaisiksi. Vasta niiden jälkeen tehdään muut työt; pyykit, kirjaliset työt yms. Tämä ajatuksen muutos on rauhoittanut minut ja uskon sen rauhoittavan muutakin yhteisöä, kun yksi ei paahda satalasissa suorittamassa. Hiljaisina päivinä, kun nuoria on esimerkiksi paljon lomilla, saatan katsoa vihkostani jonkun kiireettömän homman ja tehdä sen pois tuntemalla mielihyvä siitä, että ehdin tehdä ”ylimääräistä”.
Tämän kertomuksen myötä halusin tuoda esille sen, että olen huomattavasti kehittynyt siinä, että hyväksyn omat rajani ja olen oppinut näkemään itseni osana isompaa työyhteisöä. Osaan jakaa vastuuta muille ja myös hyväksyä sen, että joskus työtä jää tekemättä, sen voivat tehdä seuraavan vuoron työntekijät. Olen riittävä, kun olen tehnyt parhaani ja muistanut perustehtäväni töissä.
Myöskin tuleva opettajan työni koostuu monelaissista eri palasista. Aikaa on vähän, ja se on käytettävä viisaasti. Täytyy suunnitella opetusta, tehdä materiaaleja, opettaa, ohjata työelämäjaksoilla, ehtiä kuunnella opiskelijoita ja hoitaa erilaisia heihin liittyviä pulmia, valmistaa tenttejä, arvioida, kirjata, käydä kokouksissa, hoitaa työelämäyhteyksiä, seurata alan ajankohtaisfoorumeita... haluaisin, että tämä rauha ja työn hallintataito siirtyisi myös opettajan työhöni. Siellä kuitenkin työt ovat enemmän omiani. Ei ole niin paljon asioita jotka voin siirtää ”seuravalle työntekijälle”, koska kukaan ei tule työvuoroon minun jälkeeni.
Minun täytyy siis oppia hallitsemaan oma työskentelytapani niin että aika riittää ja että osaan erotella työmärästä aina oleellisen ja tärkeän asian. Tätä on mahdoton harjoitella ennenkun on työssä. Valmiuksia siihen voi kuitenkin opetella tunnistamalla kiireen merkit ja ne seikat, joilla kiirettä ja ylikuormitusta voidaan välttää. ”usein ajatellaan, että kiire on koulun työkulttuurin itsestäänselvyys” (Salovaara&Honkonen 2013). Itselleni kiire edustaa sellaista mieln tilaa, jossa on tuskastunut eikä pysty parhaaseen suoritukseen vaikka yrittää niin kovasti pinnistellä. Salovaara&Honkonen kirjoittavat, että tärkeää on se mitä tekee. Tähän liittyy nimenomaan se, että arvottaa työt ja keskittyy niihin jotka ovat tärkeitä juuri nyt. Koin, että opetusharjoitteluni aikana oppilaitoksella oli paljon erilaisia aikasyöppöjä, jotka suistivat opettajat hyvistä suunnitelmista selviytyä päivän töistä. Tärkeimmille töille tulee siis etsiä aika ja paikka, jotta ne tulevat tehdyksi. Keskittyminen on avainsana ainakin omalla kohdallani. Jos työpöydän ääressä yhtäaikaisesti vilkuilee sähköpostia ja puhelinta, keskittyminen esimerkiksi tenttien arviointiin on erittäin huono ja vie tulpasti aikaa.
Opetusharjoittelun aikana opin myös sen, että jo opintojaksojen sisältöä suunniteltaessa on opittava arvioimaan minkä verran aikaa on käytettävissä. Esimerkiksi tehtävien miettimisessä kannattaa ajatella, minkä verran tarvitsen aikaa tehtävien arviointiin (esim kuinka laajoja ne ovat). Mikä on palautusaikataulu ja materiaalien määrä yms. ”Monilla opettajilla on aikavarkaita, jotka lisäävät kiirettä. Sisäisiä aikavarkaita ovat viivyttely, täydellisyyden tavoittelu, liika kiltteys ja jämäkyyden puute” ( Salovaara&Honkonen 2013). Nämä pidän mielessä, kun pääsen työskentelemään opettajana.
LÄHTEET
Nummenmaa, L. 2010. Tunteiden psykologia. Tammi.
Mönkkonen, K. & Roos, S. 2010. Työyhteisötaidot. UNIpress.
Ojanen, M. 2011. Minä ja muut. Itsetuntemuksen kirja. Kirjapaja. Helsinki.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Wsoypro. Helsinki.
Salovaara, R. & Honkonen, T. 2013. Voi hyvin, opettaja! PS-kustannus. Juva.
Opettajakorkeakoulussa voi joitakin opintojaksoja tehdä ns. akvaariotenttinä. Sillä tarkoitetaan tenttikäytäntöä, jossa opiskelija tekee tentin valitsemanaan ajankohtana. Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä opintojakson kirjallisuuteen netissä ennalta annetun kysymysjoukon ohjaamana. Kysymykset on laadittu siten, että niihin vastaaminen vaatii aina sekä aineistoon perehtymistä, että omaa pohdintaa.
Akvaariotentin kysymykset lähetetään opiskelijalle sovittuna ajankohtana tekstiviestillä. Tenttivastaukset palautetaan tentin vastaanottavan opettajan sähköpostiin kahden tunnin kuluessa tentin alkamisesta.(www.oamk.fi)
Tenttikysymykseen tuli vastata kymmenen sivuisella esseellä. Tenttiin sisältyi kaksi osiota; a) Mitä hyötyä ammatilliselle opettajalle on itsensä johtamisen taidosta? ja b) Henkilökohtaiset itsensä johtamisen valmiuteni ja kehittämistarpeeeni. Ihan koko kirjoitusta en tässä julkaise, mutta melko pitkästi kuitenkin. Lycka till, joka jaksaa lukea! Aihehan on kyllä mielenkiintoinen, mutta jokaiselle tietysti henkilökohtainen.
Aivan tekstin lopusta löytyy linkki opintotehtävän tehtävän arviointiin.
4. a) Mitä hyötyä ammatilliselle opettajalle on itsensä johtamisen taidoista?
Itsensä johtamisen käsite
”Itsensä johtaminen on monenlaista itseen kohtistuvaa vaikuttamista ja kurinalaista itsensä ohjaamista. Se on jatkuvaa muuttumista, uuden oppimista ja vanhan poisoppimista, juurtuneiden asenteiden ja uskomusten kyseenalaistamista sekä ennen kaikkea vastuunottamista itsestä ja toisista” (Salmimies (2008). Itsensä johtamiseen liittyy siis aluksi oman itsen tuntemus ja kriittinen arviointi; mitä vahvuuksia ja heikkouksia minulla on? Salmimies (2008) kirjoittaa kirjassa Itsensä johtaminen, että omia vahvuuksia kannattaa käyttää ja kehittää edelleen, jotta elämästä tulisi merkityksellisempää. Ihmisen tulee tuntea itsensä ja ottaa vastuu omasta kehittymisestään muuttuvassa maailmassa.
Kun tuntee itsensä, on vahvempi opettajana
Aivan tekstin lopusta löytyy linkki opintotehtävän tehtävän arviointiin.
1P00BA72 Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi
Akvaariotenttivastaus / Susanna Rojola / 23.9.20164. a) Mitä hyötyä ammatilliselle opettajalle on itsensä johtamisen taidoista?
Itsensä johtamisen käsite
”Itsensä johtaminen on monenlaista itseen kohtistuvaa vaikuttamista ja kurinalaista itsensä ohjaamista. Se on jatkuvaa muuttumista, uuden oppimista ja vanhan poisoppimista, juurtuneiden asenteiden ja uskomusten kyseenalaistamista sekä ennen kaikkea vastuunottamista itsestä ja toisista” (Salmimies (2008). Itsensä johtamiseen liittyy siis aluksi oman itsen tuntemus ja kriittinen arviointi; mitä vahvuuksia ja heikkouksia minulla on? Salmimies (2008) kirjoittaa kirjassa Itsensä johtaminen, että omia vahvuuksia kannattaa käyttää ja kehittää edelleen, jotta elämästä tulisi merkityksellisempää. Ihmisen tulee tuntea itsensä ja ottaa vastuu omasta kehittymisestään muuttuvassa maailmassa.
Kun tuntee itsensä, on vahvempi opettajana
Itsetuntemuksesta opettaja saa vahvuutta kohdata opettajan työssä esiintulevia haasteita, kuten erilaisia, vaativiakin opiskelijoita, kiireistä työympäristöä, muutoksia, vaatimuksia ja monenlaisia paineita. Kun tuntee itsensä ja toimintatapansa, on vahvempi ottamaan työssä vastaan tulevat haasteet, käsittelemään tunteita ja vaikeitakin asioita. Kohdatessaan erilaisia haasteita, opettajan tuleekin jatkuvasti kysyä itseltään uusien asioiden edessä, miksi tunnen näin? Opettajan on hyvä ammentaa työssään enemmän niitä asioita, jotka vievät positiivisesti eteenpäin ja pohtia eriseen niitä, jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Opettaja tarvitsee työssään vahvuutta, joka kumpuaa muun muassa varmuudesta omaan osaamiseen liittyen. Opettaja tietää mitä hän osaa ja missä hänellä on kehittymisen tarpeita. Näin ollen hän osaa myös hakeutua tarpeellisiin koulutuksiin.
Keskittyminen ja läsnäolo paranee
Opettaja on tietoisesti läsnä, kun hän osaa johtaa itseään, hallitsee ajatuksensa ja tunteensa. Tietoisen läsnäolon taitoja kokeilin opettajaopintojen lähiopetuksessa, missä pidin miniopintojakson kurssitovereilleni. Ennen osuuteni alkua tein reippaan kävelylenkin, jonka aikana tietoisesti täytin mieleni tulevalla aiheella ja kävin sen läpi vaihe vaiheelta vielä kerran. Keskityin vain siihen ja sain hyviä tuloksia. Olin varmempi aloittamaan harjoitusopetuksen ja se eteni suunnitellusti. Minua ei möskään jännittänyt, koska olin hyvin valmistautunut ja keskittynyt opetettavaan aiheeseen. Varsinkin kiireisen työelämän keskellä tämä on erittäin tärkeä taito; keskittyä siihen, mitä on käsillä juuri nyt.
Kun opettaja on läsnä juuri siinä tilanteessa, hän pystyy näkemään opiskelijoitten hyvinvoinnin ja sen muutokset. Tällöin hän on valmiudessa puuttumaan epäkohtiin jo varhaisessa vaiheessa. Hänellä on aikaa kuunnella opiskelijoita ja vastata heidän oppimistarpeeseensa. Hän käy luokkansa kanssa vuoropuhelua sen sijaan, että sortuisi yksinpuheluun, tuijottaen vain opittavaa materiaalia. Hän pystyy huomioimaan yksilöitä opintoryhmässä.
Elämän voima lisääntyy
Opettaja on koulussa esimerkkinä opiskelijoille. Elinvoimainen ja sosiaalisesti ”oikein” käyttäytyvä opettaja on helposti lähestyttävä ja luo positiivisuutta ympärilleen. Kun tunnen itseni, olen hyväksynyt puutteeni ja tunnustanut vahvuuteni, minussa on alkanut näkyä elämän voima. Tulen opettajana olemaan hyväntuulinen ja toivottavasti myös valovoimainen, koska se, että olen tyytyväinen ja varma, se näkyy ulospäin.
Työ on hallinnassa
Itsensä tunteva opettaja tietää omat resurssinsa. Hän osaa arvioida työn määrän ja järjestää sen niin, että selviytyy siitä. Hän on myös vahva puuttumaan epäkohtiin, mikäli työmäärä on työaikaan verraten liian suuri. Hän osaa asiallisesti ottaa yhteyttä työnantajaan ja keskustella asioista. Opettaja pystyy osallistumaan erilaisiin opetusta kehittäviin foorumeihin ja tuottamaan lisäarvoa oppilaitokselle, koska ei ole kiireen ja stressin sokaisema suorittaja. Mönkkönen&Roos (2010) kirjoittaa, että nykymaailmassa, missä dynaamiset ihmiset ovat jatkuvasti puheluiden ja viestien ulottuvilla, ihmisiltä unohtuu helposti aika, jota tarvitaan ajatteluun, uuden keksimiseen ja kypsyttelyyn. Mikäli työntekijä ei rauhassa pysähdy ja keskity siihen mitä on tekemässä, ei hän ole hyvä työnsä kehittäjä. Nykyään työntekijöiltä odotetaan palkanmaksua vastaan työn tekemistä, mutta myös sen kehittämistä (Mönkkönen&Roos 2010). Tehokas työntekijä voi osallistua täysipainoisesti keskittyen esimerkiksi työpaikan kokouksiin, jolloin saadaan aikaiseksi paras työn tulos.
Kun työmäärä on hallinnassa, opettaja pysyy rauhallisena eikä siirrä kiireen tuntua opiskelijoihin. Hän osaa myös ennaltaehkäistä stressiä. ”Sopiva määrä stressiä on elimistön kannalta tarpeellista ja lyhytaikaisena se koetaan yleensä myönteisesti. Stressin seurauksena syke nousee, hengitys kiihtyy, verenpaine kohoaa ja stressihormonien erittyminen lisääntyy.” (Salmimies 2008) Ajoittainen stressi ei siis ole haitaksi ihmiselle, mutta mikäli opettaja tuntee töissään jatkuvaa stressiä, hän on altis työuupumukselle. Stressiä kokeva ihminen tarvitsee palautuakseen työn vastapainoa, vapaa-aikaa. Salmimiehen mukaan yleisimmin stressiä aiheuttavat perfektionismi, liian kireät aikataulut ja toistuvat kuormitushuiput. Jatkuva stressi heikentää terveyttä ja altistaa sairauksien puhkeamiseen. ”Eteenpäinvievä voima stressi on silloin, kun voimavarasi ja haasteesi ovat pääsääntöisesti riittävän hyvässä tasapainossa keskenään” (Salmimies 2008).
Opettaja kykenee eteenpäinvievään vuorovaikutukseen
Opettaja, jolla on itsetuntemusta ja joka on työstänyt omia kehittämisenkohteita monipuolisesti, on mahdollisuus tasapainoiseen ja voimauttavaan vuorovaikutukseen. Nykyään työelämä on täynnä erilaisia vuorovaikutustilanteita. Opettajuus on hyvin sosiaalinen ammatti. ”Ihmisten välistä vuorovaikutusta on verrattu osuvasti tanssiin, jossa ihmiset kutsuvat toisiaan erilaisiin askelkuvioihin” (Mönkkönen&Roos 2010). Itseään johtava opettaja osallistuu luontevasti sosiaaliseen kanssakäymiseen koululla; on helposti lähestyttävä (tai ainakin tiedostaa omat puutteensa ja työskentelee kehittyäkseen), avoin ja rehellinen koulun eri foorumeissa. Edistää oppilaitoksen viestintäkulttuuria avoimeksi ja selkeäksi sekä tiedottaa itse tärkeistä asioista sovitun tavan mukaisesti.
Opettaja ottaa vastuuta itsestään ja yhteisöstä sekä hyväksyy muutoksia
Itseään hyvin johtava henkilö on ottanut vastuun itsestään, omasta kehittymisestään ja osaa peilata vastuuajattelua myös koko työyhteisöön. Opettajan näkökulmasta hän ymmärtää, että omalla panoksellaan hän on vastuussa opiskelijoista ja heidän tulevasta osaamisestaan työelämässä. Hänellä on valmiuksia muutoksiin, joita koulumaailmassa tulee jatkuvasti. ”Muutos on välttämätön, suorastaan elinehto, sillä ilman muutosta näivetyt” (Salmimies 2008). Vaikka muutoksia tapahtuu jatkuvasti meissä itsessä, ympäristössä, tapahtumissa ja kaikkialla, me jokainen sopeudumme niihin eri tavalla.
Yksilön muutosvalmiuteen vaikuttaa ainakin joustavuus, elämänasenne, toivo, elämänhallintakyky, elämän tarkoituksen kokeminen.Itseään johtava ihminen ohjaa muutoksia omassa elämässään siihen suuntaan, mihin haluaa. Hän näkee muutoksissa mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Aina muutokset eivät ole yksilön kannalta myönteisiä. Silloin niihin suhtautumisessa auttaa sinnikkyys, päättäväisyys, optimistisuus ja ulospäin suuntautuneisuus. Kuten itsensä johtamiseen kuuluu, muutostilanteessa muokataan omia ajattelutapoja ja käyttäytymismalleja. Mikäli henkilö suhtautuu muutoksiin myönteisesti, hän huomaa muutoksessa enemmän mahdollisuuksia, tulee joustavammaksi, selviää paremmin vastoinkäymisistä ja hän sopeutuu paremmin siihen, ettei aina saa kaikkea haluamaansa.
Kokonaisuus kunnossa
Ennenkaikkea itseään hyvin johtavalla henkilöllä on elämä tasapainossa. Raija Salmimies esittelee kirjassaan Onnistu itsesi johtamisessa kokonaiskuntoisuuden, jonka mukaan ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi, ammatillinen osaaminen sekä taloudellinen tasapaino. Kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, opettaja voi hyvin ja jaksaa tehdä työtä.
b) Henkilökohtaiset itsensä johtamisen valmiuteni ja kehittämistarpeeeni
Olen hyvällä tiellä itseni johtamisen suhteen. Tunnen osaamisalueeni ja minulla on halu kehittyä ammatissani paremmaksi. Opiskelu on mielekästä ja haluan opiskella pitkin elämää minua kiinnostavia asioita. Minulla on hyviä valmiuksia ehkäistä stressiä ja lievittää sitä. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, syön hyvin sekä erotan työn ja vapaa-ajan onnistuneesti.
Itsetutkimuksen tiellä
Olen elämäni aikaa opiskellut paljon. Opinnot ovat ohjanneet minua siihen, että omaa itseä täytyy analysoida, jotta oppisi toimiman paremmin. Myös opettajan opinnoissa on keskitytty siihen, että oppii oppimaan. Ennen näitä opintoja tiesin jo monella osa-alueella, miten minä toimin. Miten esimerkiksi pystyn parhaiten rentoututumaan, miten katkaisen stressin, miten organisoin työt, jotta ei tule kiire, miten opiskelen tenttiin, jotta asiat jäävät parhaiten mieleen. Ihmisessä on todella paljon osa-alueita, joita elämän aikana opiskella. Itsensä kehittäminen liitetään usein ammattiin. Se sisältää kuitenkin paljon muitakin ulottuvuuksia. Minä ja muut -kirjassa (Ojanen 2011) kirjoitetaan, että itsetutkimuksen ansiosta voimme vaikuttaa erilaisiin asioihin omassa itsessämme. Pystymme näkemään ne asiat, missä olemme hyviä ja missä meillä on kehitettävää. Näitähän myös opinnoissa esille tulevat itsetutkimukset (itsearvioinnit) hakevat, jos koulutusta ajatellaan.
Itse esimerkiksi tiedän, että olen erittäin huono oppimaan lukemalla. Minun on kirjoitettava muistiinpanoja samalla, kun luen, muuten en muista tekstistä jälkeenpäin mitään. Toisaalta tiedän, että olen hyvä kirjoittamaan ja pystyn tätä tietoa käyttämään esimerkiksi vapaaehtoistyössä järjestöissä, kun etsitään vapaaehtoisia toimintakertomuksen kirjoittamiselle. Näin ollen pystyn siis omaa itseäni ja omianaisuuksiani tiedostamalla käyttämään niitä hyvksi ja kehittämään puutteitani. Nykyäänhän suoitaankin elämänkaarioppimista – kukaan ei ole seppä syntyissään.
Ojasen 2011 mukaan itsetuntemuksessa on tietysti myös asioita joihin on vaikea vaikuttaa. Nämä ovat esimerkiksi ihmisen biologiaan tai kulttuuriin liittyviä asioita. Itsetutkimuksen tielle voi tulla myös esteitä, kuten minäkeskeisyys, erilaiset reaktiot, motiivien vaikea tiedostettavuus sekä itseen liittyvät harhat. Itseen liittyvällä matkallaan ihminen tarvitsee myös palautetta. Suomalaiset ovat melko vähäsanaisia palauttenantajia, varsinkin jos palautteenantoa ei ole erikseen järjestelty (kuten esimerkiksi opiskelujen yhteydessä). En muista itsekään, että esimerkiksi omasta persoonastani olisin kovin monasti saanut palautetta, minkä avulla voisin tiedostaa paremmin miltä näytän persoonana muiden silmissä.
Omien puutteiden ja virheiden tiedostaminen ja hyväksyminen on raskasta. Jos on heikko jossain, ominaisuutta voi kehittää, mutta se eteen on tehtävä työtä. Esimerkiksi työelämässä voi olla vapauttavaa huomata ja myöntää, että joku työtehtävä on minulle vain huomattavasti vaikeampi kuin muille. Voin opetella sen, mutta voin myös hyväksyä, että minua autetan sen kanssa. Esimerkkinä vaikkapa oma fyysinen kokoni. Työskentelen haastavasti käyttäytyvien kehitysvammaisten parissa ja heistä osa on jo lähellä 18-vuoden ikää; koko heillä saattaa olla 180 senttiä tai sata kiloa. Tai molemmat. Minä olen 153 senttiä ja 50 kiloa. Silti työtehtäviinin kuuluu fyysinen asiakashallinta. On selvää, että minun on todettava ja hyväksyttävä tämä oma ”puuteeni”, jotka ei voi edes poisoppia tai tätä ominaisuutta kehittää. Voin toki kehittää muita avuja, kuten puhelahjoja. Mutta tarvitsen siis muiden apua tässä ominaisuudessani. Toisinaan on henkisesti raskastta pyytää toisen apua, jos ei selviydy jostain työtehtävästä yksin. On ollut hyväksyttävä se, ettei pienuus tee minusta sen huonompaa ihmistä tai heikompaa työntekijää. Vahvuuteni voivat olla muissa asioissa.
Tunnistan asioihin ja tapahtumiin liittyviä tunteita
Tulen siirtymään ammatillisen opettajan tehtäviin aikuisiällä, jolloin minulle on kerennyt kertyä itsetuntemusta enemmän kun nuorille opettajille. Itsetuntemus on elämässäni lisääntynyt vasta 30 ikävuoden jälkeen. Oli silmiäaukaisevaa lukea, että näin useimmiten on; 30 ikävuoteen saakka ihminen yleensä uskoo muiden sanomiin asioihin omasta itsestään.
Ollessani äitiyslomalla, aloin pohtia tarkemmin miksi erilaiset asiat aiheuttavat minulle erilaisia tuntemuksia. ”Kykenemme seuraamaan aktiivisesti kehomme ja mielemme toimintaa ja tiedämme, että pystymme tahdonalaisesti vaikuttamaan käyttäytymiseemme ja mielen sisältöihin. Tämän johdosta meille syntyy usein kokemus siitä, että tiedämme, kuinka mielemme toimii. Jostain syystä kuitenkin tunteet jäävät tämän hallinnan ja ymmärryksen kokemuksen ulkopuolelle” (Nummenmaa 2010).
Tunteet jätetään usein huomioimatta, vaikka ne voivat olla vahvojakin. Tunnustellessani työhön liittyviä tunteita, kohtasin varsinkin pelkoa, ärtymystä, turhautuneisuutta. Ota tähän esimerkiksi työturvallisuuteen liittyviä tunteita: Työskentelen yksikössä, jossa kohtaamme väkivaltaa päivittäin. Se vaikuttaa jatkuvasti minun ja meidän kaikkien työhyvinvointiin. Pohdin joskus, miksi olen siellä töissä, onko siinä järkeä ja olisiko syytä vaihtaa työpaikkaa turvallisempaan. Pelko omassa työssä on uuvuttavaa. Se vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Vuosien saatossa olen tuntenut pelkoa vaihdellen enemmän ja vähemmän, riippuen asiakaskunnasta. Pelon voittamiseen olen keskittynyt siten, että kohtaan pelon päivittäin jolloin totun siihen. Se auttaa ja pelko vähenee. Myös turvallisuuteen liittyvä koulutus on vähentänyt pelkoja, koska osaan toimia hyvin väkivaltatilnateessa ja olen voinut yleensä luottaa siihen, että tukenani on toinen työntekijä, vartija tai viimekädessä poliisi.
Valmistautumista näihin pelottaviin tilanteisiin olemme työstänet työyhteisönä todella paljon ja se lisää luottamusta työyhteisön toimivuuteen. Se, että voi luottaa työkaverin apuun uhkaavassa tilanteessa, on työssämme pärjäämisen ehto. Olemme saaneet koulutusta fyysiseen asiakashallintaan ja sen ehkäisyyn ja olemme vuolaasti siitä kiitelleet ja tietysti aina halukkaita omaksumaan lisäoppia. Tämä lisää turvallisuudentunnetta jokaisella työntekijällä ja tekee tiimistä vahvemman. Itsevarma ilmapiiri vaikuttaa rauhoittavan myös levottomia nuoria. Väkivaltatilanteiden jälkeen joskus vallalla ovat voimakkaat pelontunteet siitä, mitä olisi voinut sattua. Näistä keskustelemme usein työntekijöiden kesken.
Tämä työstä kumpuava tunne ja sen kohtaaminen on tietysti vain yksi esimerkki tunteiden tunnistamisesta. Tärkeintä on tietysti se, että tuntee ja aktiivisesti silloin miettii, miksi tunnen näin. Nummenmaa kirjoittaakin, että ei ole tavoiteltavaa analysoida ja hallita kaikkia tunteita, koska juuri se, että emme voi niin tehdä, erottaa tunteet muusta ihmisen ajattelusta. Oman kokemukseni mukaan tunteet ovat kuitenkin niin voimakas osa ihmisyyttä, ettei niitä kannata sivuuttaa. Nummenmaan (2010) mukaan enne lheskään aina kykene ymmärtämään omien tunteidemme syitä ja seurauksia.
Pystyn tietoisesti muokkaamaan uskomuksiani
”Ainoastaan muuttamalla itseäsi ja kyseenalaistamalla uskomuksesi, voit vaikuttaa toisiin” ja edelleen ”Pyrit muuttamaan niitä ajatuksiasi, jotka eivät edistä hyvinvointiasi” (Salmimies 2008).
Uskomukset ja ajatukset, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa, ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia pohtia. Esimerkiksi minulla tulee yhdestä työpaikastani mieleen henkilö, jonka kanssa minulla on ollut vaikea toimia. Hän on luonteeltaan räväkkä ja suorasanainen. Useimmiten hän sanoo äänekkäästi negatiiviset asiat eikä siedä toisten tekemää kehitystyötä eikä halua ottaa sitä omakseen. Minä taas nimenomaan olen kehitys edellä työskentelevä henkilö.
Minun on pitänyt tietoisesti muuttaa uskomuksiani ja ajattelutapojani tämän henkilön suhteen, koska tiedän että työskentelen hänen kanssaan vuosia ja vähintään viikottain, usein päivittäin. Olen työstänyt ajatustani niin, että oli vahvuus että yhteisössämme oli hänenkaltaisensa vahva henkilö. Hän on tomera, aikaansaava työntekijä. Näin ollen sain ajatusmallini muutettua hyväksyvään suuntaan. Torjuin uskomuksen siitä, että emme pysty työskentelemään yhdessä tai että meillä on aina hankalaa ja kommunikaatio ei toimi.
”Ajatustesi on muututtava, jos haluat muuttaa käyttäytymistäsi” (Salmimies 2008). Työskentelin aktiivisesti sen suuntaisesti, että tulisimme paremmin toimeen. Olin jopa alkanut pitää hänestä- onhan hän aivan erilainen kun minä. Olimme hyvä työtiimi, koska paikkasimme toistemme puutteita. Tämän ajatusleikin ansiosta minulla oli mukavampi ja turvallisempi mieli työskennellä. Tätä ajatusten muokkausmallia voin käyttää muussakin työelämässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä esimerkiksi henkilökemioihin liittyen.
Kokonaiskuntoisuuden näkökulma
Käsittelen mieluusti vielä lopuksi valmiuksiani ja kehittämistarpeitani kokonaiskuntoisuuden näkökulmasta. Kokonaisukuntoisuuden esittelee mm Salmimies (2008) kirjassaan Onnistu itsesi johtamisessa. Kuten aiemmin kirjoitin, se sisältää siis osa-alueet psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi, ammatillinen osaaminen ja taloudellinen tasapaino.
Psyykkinen hyvinvointini on tällä hetkellä melko hyvä. Arvostan elämäntilannettani yleensä, vaikka olen psyykkisestikin koetuksella usein (kotiäidin arki). Osaan arvostaa pieniä arjen asioita ja olla tyytyväinen elämääni. Tunnen tyydytystä siitä, että työstän niitä asioita, joihin en ole elämässäni tyytyväinen. Olen pääosin energinen ja iloinen. Väsymys välillä aiheuttaa suuttumusta ja turhautuneisuutta arjessa. Nämä ovat kuitenkin hetkellisiä tilanteita ja tiedostan niiden olemassaolon.
Fyysinen hyvinvointi on minulle tällä hetkellä osa-alueista tärkein. Olen panostanut juoksuun, ja saavuttanut merkittäviä tavoitteitani. Olen myös aloittanut uudelleen ryhmäliikunnan ja saanut siitä suurta iloa arkeen. Joka päivä suuntaan ajatuksiani suunnitelemaan seuraavaa kuntoiluhetkeä. Ravintopuolella kamppailen sen kanssa, miten voisin edelleen syödä terveellisemmin. Haluaisin vähentää herkkuja, mutta ne tuovat minulle niin valtavasti mielihyvää ja arjen lohdutusta. Salmimiehen (2008) kirjasta sain tähän hyviä kehittymisajatuksia. Mielihalujen äärelle kannattaa pysähtyä, kuunnella itseään ja sitä, miltä mielihalu kokonaisuudessaan tuntuu. Sitten tehdä päätös; haluanko tätä todella? Fyysiseen hyvinvointiin liittyy vanhasti myös uni. Nukun pääosin hyvin, mutta ajoittaiset huonot yöunet johtuvat pienistä lapsista. Työhön tai opiskeluun liittyvät asiat vaikeuttavat uniani vain harvoin. Olen oppinut, että mikäli minulla on liian paljon epäselviä asioita, esimerkiksi aikatauluja ja avoimia lastenhoitopäiviä, saatan miettiä niitä liiaksi illalla ja unensaanti on hankalaa. Niinpä olen oppinut suunnittelemaan hoitotarpeet ja opiskeluajat niin, että kaikelle on tiedossa riittävästi muun perheen kanssa ennaltasovittua aikaa. Tämä rauhoittaa mielen ja takaa hyvät yöunet.
Sosiaalinen hyvinvointi. Minulla on paljon ystäviä ja ihana perhe. Olen tyytyväinen sosiaaliseen tilanteeseen, kuulun moniin ”porukoihin” ja minulla on muutama läheisempi ystävä. Parisuhde toimii hyvin. Saan paljon voimaa hyvistä sosiaalisista suhteista. Perheeni autaa minua pyörittämään lastenhoitoon ja kotitöihin liittyvät asiat, opinnot ja tammikuusta lähtien myös työt niin, että ehdin viettää omaa aikaa ja harrastaa minulle tärkeitä asioita. Sosiaalisista suhteista, esimerkiksi kaveriporukasta saan rennon yhdessäolon kokemuksia sekä tunnen kuuluvani johonkin yhteisöön. Tapaan säännöllisesti muita pikkulasten äitejä.
Olen sosiaalisesti siis melko aktiivinen. Itseni johtamiseen liittyen teen usein päätöksiä, jotka liittyvät juuri sosiaalisiin ryhmiin ja niihin osallistumiseen. Usein arjen rutiinien keskellä väsyttää ja ei jaksaisi lähteä mihinkään. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että 1- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa useimmiten lähteminen yhteisiin kerhoihin yms on kaikille parempi ratkaisu - varsinkin silloin kun väsyttää. Miltei aina mieli on virkeämpi, kun olemme osallistuneet esimerkiksi perhekahvilaan ja saaneet kävellä sinne ; leikkiä ja jutella toisten vanhempien ja lasten kanssa. Teen siis tietoisen päätöksen lähteä, vaikka mieli ja ruumis sanoisikin joskus, että ei jaksa. Jos jäisin aina noina päivinä kotiin, olisin illalla entistä väsyneempi, koska en olisi ulkoillut, osallistunut, ollut sosiaalisesti aktiivinen. Lapsetkin ovat rennompia kun saavat sopivassa suhteessa virikkeitä. Summa summarum, oman itsen tarkkailu on tärkeä ominaisuus, jota voi edelleen opetella. Milloin on hyvä hetki levätä, milloin täytyy vähän tuupata itseään päätöksillä, vaikka osa itsestä olisikin eri mieltä. Avainasemassa on tietysti itsetuntemus.
Ammatillinen osaaminen. Olen ollut poissa työelämästä reilun vuoden (äitiysloma ja hoitovapaa). Sillä väin olen kehittänyt osaamistani opiskelemalla. Tunnen osaavani hyvin myös työn, josta lähdin äitiyslomalle.
Keskittyminen ja läsnäolo paranee
Opettaja on tietoisesti läsnä, kun hän osaa johtaa itseään, hallitsee ajatuksensa ja tunteensa. Tietoisen läsnäolon taitoja kokeilin opettajaopintojen lähiopetuksessa, missä pidin miniopintojakson kurssitovereilleni. Ennen osuuteni alkua tein reippaan kävelylenkin, jonka aikana tietoisesti täytin mieleni tulevalla aiheella ja kävin sen läpi vaihe vaiheelta vielä kerran. Keskityin vain siihen ja sain hyviä tuloksia. Olin varmempi aloittamaan harjoitusopetuksen ja se eteni suunnitellusti. Minua ei möskään jännittänyt, koska olin hyvin valmistautunut ja keskittynyt opetettavaan aiheeseen. Varsinkin kiireisen työelämän keskellä tämä on erittäin tärkeä taito; keskittyä siihen, mitä on käsillä juuri nyt.
Kun opettaja on läsnä juuri siinä tilanteessa, hän pystyy näkemään opiskelijoitten hyvinvoinnin ja sen muutokset. Tällöin hän on valmiudessa puuttumaan epäkohtiin jo varhaisessa vaiheessa. Hänellä on aikaa kuunnella opiskelijoita ja vastata heidän oppimistarpeeseensa. Hän käy luokkansa kanssa vuoropuhelua sen sijaan, että sortuisi yksinpuheluun, tuijottaen vain opittavaa materiaalia. Hän pystyy huomioimaan yksilöitä opintoryhmässä.
Elämän voima lisääntyy
Opettaja on koulussa esimerkkinä opiskelijoille. Elinvoimainen ja sosiaalisesti ”oikein” käyttäytyvä opettaja on helposti lähestyttävä ja luo positiivisuutta ympärilleen. Kun tunnen itseni, olen hyväksynyt puutteeni ja tunnustanut vahvuuteni, minussa on alkanut näkyä elämän voima. Tulen opettajana olemaan hyväntuulinen ja toivottavasti myös valovoimainen, koska se, että olen tyytyväinen ja varma, se näkyy ulospäin.
Työ on hallinnassa
Itsensä tunteva opettaja tietää omat resurssinsa. Hän osaa arvioida työn määrän ja järjestää sen niin, että selviytyy siitä. Hän on myös vahva puuttumaan epäkohtiin, mikäli työmäärä on työaikaan verraten liian suuri. Hän osaa asiallisesti ottaa yhteyttä työnantajaan ja keskustella asioista. Opettaja pystyy osallistumaan erilaisiin opetusta kehittäviin foorumeihin ja tuottamaan lisäarvoa oppilaitokselle, koska ei ole kiireen ja stressin sokaisema suorittaja. Mönkkönen&Roos (2010) kirjoittaa, että nykymaailmassa, missä dynaamiset ihmiset ovat jatkuvasti puheluiden ja viestien ulottuvilla, ihmisiltä unohtuu helposti aika, jota tarvitaan ajatteluun, uuden keksimiseen ja kypsyttelyyn. Mikäli työntekijä ei rauhassa pysähdy ja keskity siihen mitä on tekemässä, ei hän ole hyvä työnsä kehittäjä. Nykyään työntekijöiltä odotetaan palkanmaksua vastaan työn tekemistä, mutta myös sen kehittämistä (Mönkkönen&Roos 2010). Tehokas työntekijä voi osallistua täysipainoisesti keskittyen esimerkiksi työpaikan kokouksiin, jolloin saadaan aikaiseksi paras työn tulos.
Kun työmäärä on hallinnassa, opettaja pysyy rauhallisena eikä siirrä kiireen tuntua opiskelijoihin. Hän osaa myös ennaltaehkäistä stressiä. ”Sopiva määrä stressiä on elimistön kannalta tarpeellista ja lyhytaikaisena se koetaan yleensä myönteisesti. Stressin seurauksena syke nousee, hengitys kiihtyy, verenpaine kohoaa ja stressihormonien erittyminen lisääntyy.” (Salmimies 2008) Ajoittainen stressi ei siis ole haitaksi ihmiselle, mutta mikäli opettaja tuntee töissään jatkuvaa stressiä, hän on altis työuupumukselle. Stressiä kokeva ihminen tarvitsee palautuakseen työn vastapainoa, vapaa-aikaa. Salmimiehen mukaan yleisimmin stressiä aiheuttavat perfektionismi, liian kireät aikataulut ja toistuvat kuormitushuiput. Jatkuva stressi heikentää terveyttä ja altistaa sairauksien puhkeamiseen. ”Eteenpäinvievä voima stressi on silloin, kun voimavarasi ja haasteesi ovat pääsääntöisesti riittävän hyvässä tasapainossa keskenään” (Salmimies 2008).
Opettaja kykenee eteenpäinvievään vuorovaikutukseen
Opettaja, jolla on itsetuntemusta ja joka on työstänyt omia kehittämisenkohteita monipuolisesti, on mahdollisuus tasapainoiseen ja voimauttavaan vuorovaikutukseen. Nykyään työelämä on täynnä erilaisia vuorovaikutustilanteita. Opettajuus on hyvin sosiaalinen ammatti. ”Ihmisten välistä vuorovaikutusta on verrattu osuvasti tanssiin, jossa ihmiset kutsuvat toisiaan erilaisiin askelkuvioihin” (Mönkkönen&Roos 2010). Itseään johtava opettaja osallistuu luontevasti sosiaaliseen kanssakäymiseen koululla; on helposti lähestyttävä (tai ainakin tiedostaa omat puutteensa ja työskentelee kehittyäkseen), avoin ja rehellinen koulun eri foorumeissa. Edistää oppilaitoksen viestintäkulttuuria avoimeksi ja selkeäksi sekä tiedottaa itse tärkeistä asioista sovitun tavan mukaisesti.
Opettaja ottaa vastuuta itsestään ja yhteisöstä sekä hyväksyy muutoksia
Itseään hyvin johtava henkilö on ottanut vastuun itsestään, omasta kehittymisestään ja osaa peilata vastuuajattelua myös koko työyhteisöön. Opettajan näkökulmasta hän ymmärtää, että omalla panoksellaan hän on vastuussa opiskelijoista ja heidän tulevasta osaamisestaan työelämässä. Hänellä on valmiuksia muutoksiin, joita koulumaailmassa tulee jatkuvasti. ”Muutos on välttämätön, suorastaan elinehto, sillä ilman muutosta näivetyt” (Salmimies 2008). Vaikka muutoksia tapahtuu jatkuvasti meissä itsessä, ympäristössä, tapahtumissa ja kaikkialla, me jokainen sopeudumme niihin eri tavalla.
Yksilön muutosvalmiuteen vaikuttaa ainakin joustavuus, elämänasenne, toivo, elämänhallintakyky, elämän tarkoituksen kokeminen.Itseään johtava ihminen ohjaa muutoksia omassa elämässään siihen suuntaan, mihin haluaa. Hän näkee muutoksissa mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Aina muutokset eivät ole yksilön kannalta myönteisiä. Silloin niihin suhtautumisessa auttaa sinnikkyys, päättäväisyys, optimistisuus ja ulospäin suuntautuneisuus. Kuten itsensä johtamiseen kuuluu, muutostilanteessa muokataan omia ajattelutapoja ja käyttäytymismalleja. Mikäli henkilö suhtautuu muutoksiin myönteisesti, hän huomaa muutoksessa enemmän mahdollisuuksia, tulee joustavammaksi, selviää paremmin vastoinkäymisistä ja hän sopeutuu paremmin siihen, ettei aina saa kaikkea haluamaansa.
Kokonaisuus kunnossa
Ennenkaikkea itseään hyvin johtavalla henkilöllä on elämä tasapainossa. Raija Salmimies esittelee kirjassaan Onnistu itsesi johtamisessa kokonaiskuntoisuuden, jonka mukaan ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi, ammatillinen osaaminen sekä taloudellinen tasapaino. Kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, opettaja voi hyvin ja jaksaa tehdä työtä.
b) Henkilökohtaiset itsensä johtamisen valmiuteni ja kehittämistarpeeeni
Olen hyvällä tiellä itseni johtamisen suhteen. Tunnen osaamisalueeni ja minulla on halu kehittyä ammatissani paremmaksi. Opiskelu on mielekästä ja haluan opiskella pitkin elämää minua kiinnostavia asioita. Minulla on hyviä valmiuksia ehkäistä stressiä ja lievittää sitä. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, syön hyvin sekä erotan työn ja vapaa-ajan onnistuneesti.
Itsetutkimuksen tiellä
Olen elämäni aikaa opiskellut paljon. Opinnot ovat ohjanneet minua siihen, että omaa itseä täytyy analysoida, jotta oppisi toimiman paremmin. Myös opettajan opinnoissa on keskitytty siihen, että oppii oppimaan. Ennen näitä opintoja tiesin jo monella osa-alueella, miten minä toimin. Miten esimerkiksi pystyn parhaiten rentoututumaan, miten katkaisen stressin, miten organisoin työt, jotta ei tule kiire, miten opiskelen tenttiin, jotta asiat jäävät parhaiten mieleen. Ihmisessä on todella paljon osa-alueita, joita elämän aikana opiskella. Itsensä kehittäminen liitetään usein ammattiin. Se sisältää kuitenkin paljon muitakin ulottuvuuksia. Minä ja muut -kirjassa (Ojanen 2011) kirjoitetaan, että itsetutkimuksen ansiosta voimme vaikuttaa erilaisiin asioihin omassa itsessämme. Pystymme näkemään ne asiat, missä olemme hyviä ja missä meillä on kehitettävää. Näitähän myös opinnoissa esille tulevat itsetutkimukset (itsearvioinnit) hakevat, jos koulutusta ajatellaan.
Itse esimerkiksi tiedän, että olen erittäin huono oppimaan lukemalla. Minun on kirjoitettava muistiinpanoja samalla, kun luen, muuten en muista tekstistä jälkeenpäin mitään. Toisaalta tiedän, että olen hyvä kirjoittamaan ja pystyn tätä tietoa käyttämään esimerkiksi vapaaehtoistyössä järjestöissä, kun etsitään vapaaehtoisia toimintakertomuksen kirjoittamiselle. Näin ollen pystyn siis omaa itseäni ja omianaisuuksiani tiedostamalla käyttämään niitä hyvksi ja kehittämään puutteitani. Nykyäänhän suoitaankin elämänkaarioppimista – kukaan ei ole seppä syntyissään.
Ojasen 2011 mukaan itsetuntemuksessa on tietysti myös asioita joihin on vaikea vaikuttaa. Nämä ovat esimerkiksi ihmisen biologiaan tai kulttuuriin liittyviä asioita. Itsetutkimuksen tielle voi tulla myös esteitä, kuten minäkeskeisyys, erilaiset reaktiot, motiivien vaikea tiedostettavuus sekä itseen liittyvät harhat. Itseen liittyvällä matkallaan ihminen tarvitsee myös palautetta. Suomalaiset ovat melko vähäsanaisia palauttenantajia, varsinkin jos palautteenantoa ei ole erikseen järjestelty (kuten esimerkiksi opiskelujen yhteydessä). En muista itsekään, että esimerkiksi omasta persoonastani olisin kovin monasti saanut palautetta, minkä avulla voisin tiedostaa paremmin miltä näytän persoonana muiden silmissä.
Omien puutteiden ja virheiden tiedostaminen ja hyväksyminen on raskasta. Jos on heikko jossain, ominaisuutta voi kehittää, mutta se eteen on tehtävä työtä. Esimerkiksi työelämässä voi olla vapauttavaa huomata ja myöntää, että joku työtehtävä on minulle vain huomattavasti vaikeampi kuin muille. Voin opetella sen, mutta voin myös hyväksyä, että minua autetan sen kanssa. Esimerkkinä vaikkapa oma fyysinen kokoni. Työskentelen haastavasti käyttäytyvien kehitysvammaisten parissa ja heistä osa on jo lähellä 18-vuoden ikää; koko heillä saattaa olla 180 senttiä tai sata kiloa. Tai molemmat. Minä olen 153 senttiä ja 50 kiloa. Silti työtehtäviinin kuuluu fyysinen asiakashallinta. On selvää, että minun on todettava ja hyväksyttävä tämä oma ”puuteeni”, jotka ei voi edes poisoppia tai tätä ominaisuutta kehittää. Voin toki kehittää muita avuja, kuten puhelahjoja. Mutta tarvitsen siis muiden apua tässä ominaisuudessani. Toisinaan on henkisesti raskastta pyytää toisen apua, jos ei selviydy jostain työtehtävästä yksin. On ollut hyväksyttävä se, ettei pienuus tee minusta sen huonompaa ihmistä tai heikompaa työntekijää. Vahvuuteni voivat olla muissa asioissa.
Tunnistan asioihin ja tapahtumiin liittyviä tunteita
Tulen siirtymään ammatillisen opettajan tehtäviin aikuisiällä, jolloin minulle on kerennyt kertyä itsetuntemusta enemmän kun nuorille opettajille. Itsetuntemus on elämässäni lisääntynyt vasta 30 ikävuoden jälkeen. Oli silmiäaukaisevaa lukea, että näin useimmiten on; 30 ikävuoteen saakka ihminen yleensä uskoo muiden sanomiin asioihin omasta itsestään.
Ollessani äitiyslomalla, aloin pohtia tarkemmin miksi erilaiset asiat aiheuttavat minulle erilaisia tuntemuksia. ”Kykenemme seuraamaan aktiivisesti kehomme ja mielemme toimintaa ja tiedämme, että pystymme tahdonalaisesti vaikuttamaan käyttäytymiseemme ja mielen sisältöihin. Tämän johdosta meille syntyy usein kokemus siitä, että tiedämme, kuinka mielemme toimii. Jostain syystä kuitenkin tunteet jäävät tämän hallinnan ja ymmärryksen kokemuksen ulkopuolelle” (Nummenmaa 2010).
Tunteet jätetään usein huomioimatta, vaikka ne voivat olla vahvojakin. Tunnustellessani työhön liittyviä tunteita, kohtasin varsinkin pelkoa, ärtymystä, turhautuneisuutta. Ota tähän esimerkiksi työturvallisuuteen liittyviä tunteita: Työskentelen yksikössä, jossa kohtaamme väkivaltaa päivittäin. Se vaikuttaa jatkuvasti minun ja meidän kaikkien työhyvinvointiin. Pohdin joskus, miksi olen siellä töissä, onko siinä järkeä ja olisiko syytä vaihtaa työpaikkaa turvallisempaan. Pelko omassa työssä on uuvuttavaa. Se vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Vuosien saatossa olen tuntenut pelkoa vaihdellen enemmän ja vähemmän, riippuen asiakaskunnasta. Pelon voittamiseen olen keskittynyt siten, että kohtaan pelon päivittäin jolloin totun siihen. Se auttaa ja pelko vähenee. Myös turvallisuuteen liittyvä koulutus on vähentänyt pelkoja, koska osaan toimia hyvin väkivaltatilnateessa ja olen voinut yleensä luottaa siihen, että tukenani on toinen työntekijä, vartija tai viimekädessä poliisi.
Valmistautumista näihin pelottaviin tilanteisiin olemme työstänet työyhteisönä todella paljon ja se lisää luottamusta työyhteisön toimivuuteen. Se, että voi luottaa työkaverin apuun uhkaavassa tilanteessa, on työssämme pärjäämisen ehto. Olemme saaneet koulutusta fyysiseen asiakashallintaan ja sen ehkäisyyn ja olemme vuolaasti siitä kiitelleet ja tietysti aina halukkaita omaksumaan lisäoppia. Tämä lisää turvallisuudentunnetta jokaisella työntekijällä ja tekee tiimistä vahvemman. Itsevarma ilmapiiri vaikuttaa rauhoittavan myös levottomia nuoria. Väkivaltatilanteiden jälkeen joskus vallalla ovat voimakkaat pelontunteet siitä, mitä olisi voinut sattua. Näistä keskustelemme usein työntekijöiden kesken.
Tämä työstä kumpuava tunne ja sen kohtaaminen on tietysti vain yksi esimerkki tunteiden tunnistamisesta. Tärkeintä on tietysti se, että tuntee ja aktiivisesti silloin miettii, miksi tunnen näin. Nummenmaa kirjoittaakin, että ei ole tavoiteltavaa analysoida ja hallita kaikkia tunteita, koska juuri se, että emme voi niin tehdä, erottaa tunteet muusta ihmisen ajattelusta. Oman kokemukseni mukaan tunteet ovat kuitenkin niin voimakas osa ihmisyyttä, ettei niitä kannata sivuuttaa. Nummenmaan (2010) mukaan enne lheskään aina kykene ymmärtämään omien tunteidemme syitä ja seurauksia.
Pystyn tietoisesti muokkaamaan uskomuksiani
”Ainoastaan muuttamalla itseäsi ja kyseenalaistamalla uskomuksesi, voit vaikuttaa toisiin” ja edelleen ”Pyrit muuttamaan niitä ajatuksiasi, jotka eivät edistä hyvinvointiasi” (Salmimies 2008).
Uskomukset ja ajatukset, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa, ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia pohtia. Esimerkiksi minulla tulee yhdestä työpaikastani mieleen henkilö, jonka kanssa minulla on ollut vaikea toimia. Hän on luonteeltaan räväkkä ja suorasanainen. Useimmiten hän sanoo äänekkäästi negatiiviset asiat eikä siedä toisten tekemää kehitystyötä eikä halua ottaa sitä omakseen. Minä taas nimenomaan olen kehitys edellä työskentelevä henkilö.
Minun on pitänyt tietoisesti muuttaa uskomuksiani ja ajattelutapojani tämän henkilön suhteen, koska tiedän että työskentelen hänen kanssaan vuosia ja vähintään viikottain, usein päivittäin. Olen työstänyt ajatustani niin, että oli vahvuus että yhteisössämme oli hänenkaltaisensa vahva henkilö. Hän on tomera, aikaansaava työntekijä. Näin ollen sain ajatusmallini muutettua hyväksyvään suuntaan. Torjuin uskomuksen siitä, että emme pysty työskentelemään yhdessä tai että meillä on aina hankalaa ja kommunikaatio ei toimi.
”Ajatustesi on muututtava, jos haluat muuttaa käyttäytymistäsi” (Salmimies 2008). Työskentelin aktiivisesti sen suuntaisesti, että tulisimme paremmin toimeen. Olin jopa alkanut pitää hänestä- onhan hän aivan erilainen kun minä. Olimme hyvä työtiimi, koska paikkasimme toistemme puutteita. Tämän ajatusleikin ansiosta minulla oli mukavampi ja turvallisempi mieli työskennellä. Tätä ajatusten muokkausmallia voin käyttää muussakin työelämässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä esimerkiksi henkilökemioihin liittyen.
Kokonaiskuntoisuuden näkökulma
Käsittelen mieluusti vielä lopuksi valmiuksiani ja kehittämistarpeitani kokonaiskuntoisuuden näkökulmasta. Kokonaisukuntoisuuden esittelee mm Salmimies (2008) kirjassaan Onnistu itsesi johtamisessa. Kuten aiemmin kirjoitin, se sisältää siis osa-alueet psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi, ammatillinen osaaminen ja taloudellinen tasapaino.
Psyykkinen hyvinvointini on tällä hetkellä melko hyvä. Arvostan elämäntilannettani yleensä, vaikka olen psyykkisestikin koetuksella usein (kotiäidin arki). Osaan arvostaa pieniä arjen asioita ja olla tyytyväinen elämääni. Tunnen tyydytystä siitä, että työstän niitä asioita, joihin en ole elämässäni tyytyväinen. Olen pääosin energinen ja iloinen. Väsymys välillä aiheuttaa suuttumusta ja turhautuneisuutta arjessa. Nämä ovat kuitenkin hetkellisiä tilanteita ja tiedostan niiden olemassaolon.
Fyysinen hyvinvointi on minulle tällä hetkellä osa-alueista tärkein. Olen panostanut juoksuun, ja saavuttanut merkittäviä tavoitteitani. Olen myös aloittanut uudelleen ryhmäliikunnan ja saanut siitä suurta iloa arkeen. Joka päivä suuntaan ajatuksiani suunnitelemaan seuraavaa kuntoiluhetkeä. Ravintopuolella kamppailen sen kanssa, miten voisin edelleen syödä terveellisemmin. Haluaisin vähentää herkkuja, mutta ne tuovat minulle niin valtavasti mielihyvää ja arjen lohdutusta. Salmimiehen (2008) kirjasta sain tähän hyviä kehittymisajatuksia. Mielihalujen äärelle kannattaa pysähtyä, kuunnella itseään ja sitä, miltä mielihalu kokonaisuudessaan tuntuu. Sitten tehdä päätös; haluanko tätä todella? Fyysiseen hyvinvointiin liittyy vanhasti myös uni. Nukun pääosin hyvin, mutta ajoittaiset huonot yöunet johtuvat pienistä lapsista. Työhön tai opiskeluun liittyvät asiat vaikeuttavat uniani vain harvoin. Olen oppinut, että mikäli minulla on liian paljon epäselviä asioita, esimerkiksi aikatauluja ja avoimia lastenhoitopäiviä, saatan miettiä niitä liiaksi illalla ja unensaanti on hankalaa. Niinpä olen oppinut suunnittelemaan hoitotarpeet ja opiskeluajat niin, että kaikelle on tiedossa riittävästi muun perheen kanssa ennaltasovittua aikaa. Tämä rauhoittaa mielen ja takaa hyvät yöunet.
Sosiaalinen hyvinvointi. Minulla on paljon ystäviä ja ihana perhe. Olen tyytyväinen sosiaaliseen tilanteeseen, kuulun moniin ”porukoihin” ja minulla on muutama läheisempi ystävä. Parisuhde toimii hyvin. Saan paljon voimaa hyvistä sosiaalisista suhteista. Perheeni autaa minua pyörittämään lastenhoitoon ja kotitöihin liittyvät asiat, opinnot ja tammikuusta lähtien myös työt niin, että ehdin viettää omaa aikaa ja harrastaa minulle tärkeitä asioita. Sosiaalisista suhteista, esimerkiksi kaveriporukasta saan rennon yhdessäolon kokemuksia sekä tunnen kuuluvani johonkin yhteisöön. Tapaan säännöllisesti muita pikkulasten äitejä.
Olen sosiaalisesti siis melko aktiivinen. Itseni johtamiseen liittyen teen usein päätöksiä, jotka liittyvät juuri sosiaalisiin ryhmiin ja niihin osallistumiseen. Usein arjen rutiinien keskellä väsyttää ja ei jaksaisi lähteä mihinkään. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että 1- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa useimmiten lähteminen yhteisiin kerhoihin yms on kaikille parempi ratkaisu - varsinkin silloin kun väsyttää. Miltei aina mieli on virkeämpi, kun olemme osallistuneet esimerkiksi perhekahvilaan ja saaneet kävellä sinne ; leikkiä ja jutella toisten vanhempien ja lasten kanssa. Teen siis tietoisen päätöksen lähteä, vaikka mieli ja ruumis sanoisikin joskus, että ei jaksa. Jos jäisin aina noina päivinä kotiin, olisin illalla entistä väsyneempi, koska en olisi ulkoillut, osallistunut, ollut sosiaalisesti aktiivinen. Lapsetkin ovat rennompia kun saavat sopivassa suhteessa virikkeitä. Summa summarum, oman itsen tarkkailu on tärkeä ominaisuus, jota voi edelleen opetella. Milloin on hyvä hetki levätä, milloin täytyy vähän tuupata itseään päätöksillä, vaikka osa itsestä olisikin eri mieltä. Avainasemassa on tietysti itsetuntemus.
Ammatillinen osaaminen. Olen ollut poissa työelämästä reilun vuoden (äitiysloma ja hoitovapaa). Sillä väin olen kehittänyt osaamistani opiskelemalla. Tunnen osaavani hyvin myös työn, josta lähdin äitiyslomalle.
Henkinen hyvinvointi on parantunut aina ikävuosien lisääntyessä. Luotan yleisesti siihen, että kaikki menee elämässä hyvin. Näin ei ole aina ollut ja huonojen kokemuksien myötä olen joskus ollut hyvinkin ennakkoluuloinen ja pessimistinen elämän sujuvuuden suhteen. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja tasapainoisen, turvallisen arjen ja hyvien asioiden lisääntymisen vuoksi luottamus elämään on lisääntynyt. Opettajana vastaanotan paljon myös valitusta ja kritiikkiä, joihin tulee pystyä vastaamaan neutraalisti ja ammatillisesti. Se vaatii hyvää henkistä kanttia ja luottoa omaan toimintaan. Useimmiten henkisesti vahva ihminen pystyy perustelemaan asioita ja päätöksiä opiskelijoille rauhallisesti kerta toisensa jälkeen. Henkisesti vahvempi voi myös auttaa heikompaa työtoveria tilanteessa, jossa näkee sen tarpeelliseksi tai näin pyydetään. Kaikilla meillä on päiviä tai aiheita, jotka koettelevat henkistä kanttia. Tuolloin työkaverin tuki on tärkeää.
Taloudellinen tasapaino on järkkynyt hoitovapaan aikana. Minulle taloudellinen tilanne on helposti kriisiytyvä elämänalue. Ylireagoin helposti rahaan liittyvistä kysymyksistä. Olen opetellut rauhoittamaan mieltäni erilaisilla suunnitelmilla. Sen sijaan että eläisin yksilönä, perheen läsnälo on tuonut helpostusta taloudesta ahdistumiseen. Avun olemassaolo tuo mielenrauhaa.
Työyhteisössä yksilöiden taloudellinen tasapainotila tulee hyvin vähän esille. Yleisellä tasolla tietysti puhumme hoitoalan heikosta palkkauksesta ja jatkuvan työsuhteen tärkeydestä. Opettajan työn palkkaus ei ole minulle niin tuttua, mutta olettaisin sen olevan hoitoalaa vankempi. Tosin säästöt ja opettajien vähentäminen leimaavat tätä aikaa vahvasti. Yksityiskohtaisempaan keskusteltuun kunkin taloudellisesta tasapainosta pääsee niiden työkavereiden kanssa, joiden kanssa on jaettu muutenkin enemmän henkilökohtaista tietoa. Väistämättä kuitenkin stressi tällä elämänlueella (tai tietysti millä tahansa aiemmin käsitellyitä alueista) vaikuttaa siihen, miten henkilö esiintyy töissä. Mikäli tuntee painetta yksityiselämän puolella, voi työyhteisö nähdä tilanteen esimerkiksi henkilön poissaolevana töissä, hajamielisenä, ärtyisenä jne. Tällä on tietysti epäsuotuisat vaikutukset työyhteisön rentouteen tuona päivänä. Opettajan tunnetilat heijastuvat helposti myös oppilaisiin ja yksityiselämän paineet tulisi oppia pitämään koulutyöstä erillisinä. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja siksikin tasapainon löytyminen on tärkeää. Taloudellisen tasapainon löytyminen, tai paremminkin sen jatkuvuuteen uskomisessa minulla on vielä kehittymistarpeita.
Työn hallintavalmiudet
Nykyisessä työssäni minulla on selkeä kehityskaari työn hallintavalmiuksiin liittyen. Kun aloitin kyseisessä työssä, olin aina ihan puhki työpäivän jälkeen ja ajatukseni surrasivat 150 prosenttisesti. Minulla oli kuuma, olin punakka ja kaikkeni antanut. Juuri ennen työvuoron loppua kävin läpi listan, johon olin kirjannut asiat jotka on pakko muistaa.
Otin hirmuisesti painetta, että minun työvuoroni aikana tulivat tehtyä kaikki asiat valmiiksi. En pystynyt näkemään kokonaisuutta; työtä tehdään kolmessa vuorossa ja esimerkiksi jokaisessa iltavuorossa on 5-6 työntekijää. Otin henkilökohtaista painetta siitä, että juuri minun pitää tehdä kaikki ne asiat tai ainakin olla selvillä onko ne tehty tai työn alla. Mieluusti tein kaiken itse. Pientä työtä oli hirmuisesti, tietysti nuorten arjen ohjaustyön ohella. Lääkärisoitot, ajanvaraukset, pyykit, ruuanlaitot, ruokatilaukset, tarviketilaukset, kaapien siivoukset, kirjalliset työt, suunnitelmien päivitykset, kuvakansioiden ylläpitotyöt … työmäärä on loputon.
Nykyään ymmärrän, että olen vain yksi osa tätä työyhteisöä. Yhden vuoron aikana ei tarvitsse ehtiä kaikkea. Usein ajattelen, että mikä on yksi tärkeä asia, mikä tämän vuoron aikana tulee hoitaa. Pidän huolta, että se tulee hoidettua. Ja jos ei sille ole aikaa, siirrän en seuraavalle henkilölle. En tunne olevani enää kaikkivoipa ja se, jonka tulee hoitaa kaikki asiat. Työssämme tärkeää on läsnäolo nuorille. Ei tärkeää ole se, että säntäilee sinnetänne tekemässä tuhatta eri asiaa jotta kaikki olisi valmista klo 21 kun yökkö saapuu.
Olen opetellut myös pitämään työvihkoa, johon kirjaan muistettavat asiat, kategorioiden ne kiireellisiin ja kiireettömiin asioihin. Toisinaan jätän kiireettömät merkkaamatta. Aiemmin kirjoitin ihan kaiken ylös, paljon sellaistakin, joka ei kuulunut minun vastuulleni, mutta josta halusin varmistua, että se tulee tehtyä. Toimin siis toisten työntekijiden back uppina ja sain siksi mahdottomasti lisätehtäviä. Ja miellelle lisää stressiä seuraamalla tekemättömiä töitä. Niin, kaikenkaikkiaan ennen keskityinkin nimenomaan tekemättömiin töihin.
Nykyään olen töissä rauhallisempi ja iloisempi. Työt ovat järjestyksessä ja otan kontolleni vain sen verran töitä kun on vuorolle kohtuullista. Arvotan nuorten akuutit tarpeet aina ensisijaisiksi. Vasta niiden jälkeen tehdään muut työt; pyykit, kirjaliset työt yms. Tämä ajatuksen muutos on rauhoittanut minut ja uskon sen rauhoittavan muutakin yhteisöä, kun yksi ei paahda satalasissa suorittamassa. Hiljaisina päivinä, kun nuoria on esimerkiksi paljon lomilla, saatan katsoa vihkostani jonkun kiireettömän homman ja tehdä sen pois tuntemalla mielihyvä siitä, että ehdin tehdä ”ylimääräistä”.
Tämän kertomuksen myötä halusin tuoda esille sen, että olen huomattavasti kehittynyt siinä, että hyväksyn omat rajani ja olen oppinut näkemään itseni osana isompaa työyhteisöä. Osaan jakaa vastuuta muille ja myös hyväksyä sen, että joskus työtä jää tekemättä, sen voivat tehdä seuraavan vuoron työntekijät. Olen riittävä, kun olen tehnyt parhaani ja muistanut perustehtäväni töissä.
Myöskin tuleva opettajan työni koostuu monelaissista eri palasista. Aikaa on vähän, ja se on käytettävä viisaasti. Täytyy suunnitella opetusta, tehdä materiaaleja, opettaa, ohjata työelämäjaksoilla, ehtiä kuunnella opiskelijoita ja hoitaa erilaisia heihin liittyviä pulmia, valmistaa tenttejä, arvioida, kirjata, käydä kokouksissa, hoitaa työelämäyhteyksiä, seurata alan ajankohtaisfoorumeita... haluaisin, että tämä rauha ja työn hallintataito siirtyisi myös opettajan työhöni. Siellä kuitenkin työt ovat enemmän omiani. Ei ole niin paljon asioita jotka voin siirtää ”seuravalle työntekijälle”, koska kukaan ei tule työvuoroon minun jälkeeni.
Minun täytyy siis oppia hallitsemaan oma työskentelytapani niin että aika riittää ja että osaan erotella työmärästä aina oleellisen ja tärkeän asian. Tätä on mahdoton harjoitella ennenkun on työssä. Valmiuksia siihen voi kuitenkin opetella tunnistamalla kiireen merkit ja ne seikat, joilla kiirettä ja ylikuormitusta voidaan välttää. ”usein ajatellaan, että kiire on koulun työkulttuurin itsestäänselvyys” (Salovaara&Honkonen 2013). Itselleni kiire edustaa sellaista mieln tilaa, jossa on tuskastunut eikä pysty parhaaseen suoritukseen vaikka yrittää niin kovasti pinnistellä. Salovaara&Honkonen kirjoittavat, että tärkeää on se mitä tekee. Tähän liittyy nimenomaan se, että arvottaa työt ja keskittyy niihin jotka ovat tärkeitä juuri nyt. Koin, että opetusharjoitteluni aikana oppilaitoksella oli paljon erilaisia aikasyöppöjä, jotka suistivat opettajat hyvistä suunnitelmista selviytyä päivän töistä. Tärkeimmille töille tulee siis etsiä aika ja paikka, jotta ne tulevat tehdyksi. Keskittyminen on avainsana ainakin omalla kohdallani. Jos työpöydän ääressä yhtäaikaisesti vilkuilee sähköpostia ja puhelinta, keskittyminen esimerkiksi tenttien arviointiin on erittäin huono ja vie tulpasti aikaa.
Opetusharjoittelun aikana opin myös sen, että jo opintojaksojen sisältöä suunniteltaessa on opittava arvioimaan minkä verran aikaa on käytettävissä. Esimerkiksi tehtävien miettimisessä kannattaa ajatella, minkä verran tarvitsen aikaa tehtävien arviointiin (esim kuinka laajoja ne ovat). Mikä on palautusaikataulu ja materiaalien määrä yms. ”Monilla opettajilla on aikavarkaita, jotka lisäävät kiirettä. Sisäisiä aikavarkaita ovat viivyttely, täydellisyyden tavoittelu, liika kiltteys ja jämäkyyden puute” ( Salovaara&Honkonen 2013). Nämä pidän mielessä, kun pääsen työskentelemään opettajana.
LÄHTEET
Nummenmaa, L. 2010. Tunteiden psykologia. Tammi.
Mönkkonen, K. & Roos, S. 2010. Työyhteisötaidot. UNIpress.
Ojanen, M. 2011. Minä ja muut. Itsetuntemuksen kirja. Kirjapaja. Helsinki.
Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Wsoypro. Helsinki.
Salovaara, R. & Honkonen, T. 2013. Voi hyvin, opettaja! PS-kustannus. Juva.
Tästä linkistä löydät tehtäväni arvioinnin, jonka on kirjoittanut Pirkko Kepanen ja Marja Koukkari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti