Opettajan osaamisen kehittämissuunnitelma

Jälleen on aika arvioinnin! Opinnot alkavat olla loppusuoralla. Opettajaopintoihin kuuluu Opettajan osaamisen kehittäissuunnitelma (5op), joka sisältää oman osaamisen arviointia ja oppimisprosessin esilletuomista. Kokonaisuuteen liittyy myös portfoliotilaisuus, joka pidetään 22.11.2016.


Alla olevassa tekstissä pohdin kehittymistäni ammatilliseksi opettajaksi eri osaamisalueilla. Tekstin lomassa on linkkejä, joista pääset aiempiin blogimerkintöihin kyseisistä aiheista.

Ammatillisen opettajan osaaminen

SUUNNITTELUOSAAMINEN


Koko ammattipedagogisten opintojen ajan olemme saaneet opiskella opetuksen suunnittelua, koska opiskelumme toteutettiin palapelimallilla; vuorotellen jokainen opiskelijaryhmä suunnitteli ja toteutti oman aiheensa opetuksen muulle ryhmälle. Suunnittelua tehtiin yhdessä oman ryhmän kanssa ja sitä jaettiin myös osiin ja suunniteltiin yksilöinä osia kokonaisuudesta.


Aloitimme pienten kokonaisuuksien suunnittelusta ja lopuksi suunnittelimme mikro-opetustuokion kyykyn ja askelkyykyn opetuksesta (mikro-opetus) sekä kokonaisen opintojakson yrittäjyyskasvatuksesta.


Opetusharjoittelussa suunnittelin lähihoitajaopiskelijoille kolme erillistä kokonaisuutta; perhetyö, kehitysvammaisuus ja toimintakyvyn arviointi. Lähtökohtana oli lähihoitajan ammattitutkinnon tavoitteet näistä aiheista. Sain tehdä sisällöllisen suunnittelutyön täysin itsenäisesti, saaden tietysti palautetta ja kehitysideoita ohjaavalta opettajalta. Työ oli erittäin haastavaa, mukavaa ja palkitsevaa!


Olen ehkä jo lähtökohtaisesti hyvä suunnittelemaan erilaisia asioita ja kokonaisuuksia, mutta opettajaopintojen jälkeen tiedän, mihin opettajana saattaa kompastua. Suunnitteluun käytettävää aikaa on vähän ja esimerkiksi opintojaksoon liittyvien tehtävien suunnittelussa on otettava huomioon kuinka paljon aikaa on käytettävissä niiden arviointiin.

Kuva: Toimiva opintokokonaisuus vaatii huolellista suunnittelua. 

Kuvalähde: www.papunet.net /Sclera nbo (www.sclera.be)

Kaikenkaikkiaan suunnittelutyön tulisi olla tehokasta. Tämä vaatii opettajalta keskittymistä asiaan. Itse ainakin aion käyttää työkaluna must know / should know/ nice to know – jaottelua. Tätä jo harjoittelinkin opetusharjoittelun aikana. Kokemattomana opettajana en vielä tiennyt miten paljon aikaa eri osioihin varaisin keskusteluineen ja muine aikavarkaineen, joten tällä jaottelulla etenimme tärkeimmästä alkaen.




TOTEUTUSOSAAMINEN


Palapelimallin vuoksi olen harjoitellut opettajuutta käytännössä nyt puolentoista vuoden ajan. Suunnitellut ja toteuttanut aluksi pieniä ja lopuksi kokonaisia oikeita opintojaksoja. Tällainen kehityskaari on ollut todella opettavainen. Nyt luotan siihen että pystyn aivan hyvin suunnittelemaan opintokokonaisuuksia opiskelijoille.


Olen toteuttanut lyhyet (10-20min) opetustuokiot aiheista salassapito- ja tietosuoja opettajan työssä (ape3), mitä on oppiminen ja millaisia erilaisia oppimiskäsityksiä on (ape4), oppimista ja yhteisöllisyyttä lisäävät ryhmätyötavat (ape 7) ja mitä tarkoittaa ydinainesanalyysi (ape 8). Lähiopetusta harjoittelimme suunnittelemalla parin kanssa mikro-opetustukion, joka pidettiin opiskelijakollegoille. Sen toteutimme tekemällä oppimisen ja osaamisen osoittamisen periaatteilla, aiheenamme oli kyykky ja askelkyykky, niiden oikeanlainen tekniikka (parini on fysioterapeutti ja toimii liikunnanohjaajana). Mikro-opetuksesta lisää blogissani.


Opintojen loppuvaiheessa toteutimme ryhmittäin myös kokonaisen opintojakson opiskelijakollegoille. Minun ryhmäni valitsi aiheeksi yrittäjyyskasvatuksen. Yhdessä toteutimme ison kokonaisuuden, johon liittyi ennakkotehtävää, lähiopetusta ja taisi olla pieni jälkitehtäväkin. Oli hieno kokemus vastata kokonaisuudesta yhdesä tuttujen ryhmäläistenkanssa; ei ollut ihan yksin mutta kuitenkin vastussa. Onnistuimme hienosti ja saimme hyvää palautetta.


Opetusharjoittelussa toteutin lähihoitajaopiskelijoille kehitysvammaisuuden opintojakson, toimintakyvyn avioinnin ja sen jälkeen perhetyön opintojakson. Näistä perhetyö toteutettiin poikkeavalla tavalla; opiskelijat lähtivät itse aktiivisina arvioimaan omaa osaamistaan perhetyössä ja suuntasivat tiedonhaunsa sen mukaan mitä tietoa heiltä puuttui. Kokeilu itseohjautuvasta opiskelusta oli jännittävä ja haasteita oli, mutta ohjaavan open kanssa olimme lopuksi kokeiluun tyytyväisiä. Myös opiskelijoilta tuli hyvää palautetta opiskelutavasta.

Opetusharjoittelun toteutuksista voit lukea lisää täältä. Sain opetusharjoittelusta kokonaisuutena tosi hyvän arvioinnin, joka on luetttavissa blogissani.


Olen saanut monipuolisesti kokeilla käytännössä valitsemiani opetusmenetelmiä, muun muassa luentoa, aktivoivaa kyselyä, porinaryhmää, opetuskeskustelua, draamaa, tekemällä oppimista, kirjoittamalla oppimista ja learning cafeeta. Kaikkiin näihin opintokokonaisuuksiin olen tietysti tehnyt opiskelu- ja esitysmateriaaleja. Tässä niistä muutama esimerkki : kehitysvammaisuus / perhetyö. Olen oppinut toteuttamaan opintojaksoja myös erilaisille alustoille, kuten moodleen ja ac-videoneuvotteluympäristöön, padletiin, ja tavalliseen luokkaympäristöön sekä auditoriotilaan. Materiaalien teossa olen käyttänyt wordia, powerpointia sekä preziä. Olen myös joutunut muokkaamaan suunnittelemaani opetusta tai tiloja tulleiden yhtäkkisten muutosten mukaan (mm pelastusharjoitus opetusharjoittelussa).


Toteuttamistani opetuksista olen saanut palautetta vertaisiltani opettajaopiskelijoilta, lähihoitajaopiskelijoilta, omalta tutoriltani ja muilta opettajilta sekä opetusharjoittelun ohjaajalta. Varsinkin lähihoitajaopiskelijoilta saatu palaute oli kullan arvoista!



ARVIOINTI- JA PALAUTEOSAAMINEN


Arviointiosaamista minulla oli jo opintojen alussa melko paljon. Olen opiskellut paljon ja kaikkiin opintoihin on sisältynyt itsearviointia. Se on minulle vaivatonta ja tunnistan hyvin omat vahvuuteni jA puutteeni opettajan työssä. Uutena näissä opinnoissa on tullut vertaisarviointi, jota olemme tehneet useamman kerran. Olen ollut mukana myös näyttötutkinnon arvioinnissa kahdelle lähihoitajaopiskelijalle sekä itse suorittanut kolme näyttötutkintoa, missä olen ollut arvioitavan roolissa. Näyttötutkintojen arviointiprosessi on siten minulle hyvin tuttu.

Opettajana olen sekä palautteen vastaanottaja että antaja. Kuvalähde: www.papunet.net /Sclera nbo (www.sclera.be)

Opintojen aikana olen itse saanut runsaasti palautetta eri kanavista. Opetusharjoittelussa korostuivat palautteenannon taidot opettajan roolissa. Opiskeijat tekivät opintotehtäviä ja annoin heille niistä palautteita. Pidin todella paljon tehtävien läpikäynnistä ja palautteenannosta. Olen mielestäni hyvä kirjoittamaan kehittävää palautetta tiivistetysti. Kritiikin antaminen on haastavaa, mutta kun miettii sanoja huolellisesti, ne on otettu vastaan hyvin. Vaikein palaute oli kirjoittaa silloin, kun huomasin että tehtävä oli miltei täysin suoraa kopioitu lähteistä. Palautteenantoni on useimmiten kehitysvinkkejä antavaa, ei niinkään virheiden kertaamista. Annan jokaisessa palautteessa jotain positiivista ja kannustan ja kiitän, kun näen että opiskelija on nähnyt vaivaa.


Opetusharjoittelun aikana sain olla mukana myös ryhmätentin suunnittelussa ja tenttien arvioinissa. Tämä oli minulle uusi kokemus ja opettavainen. Siksikin, että tenttivastauksissa oli paljon puutteita ja opettajina pysyimme lujana, jotta vaadimme laatua ja sitä, että opiskelijan on osattavat vaaditut asiat. Täydennyspyyntöjä laitoimme moneen tenttiin. Se ei ollut mieluinen tehtävä, mutta tärkeä.

Tärkein oppi arviointiin liittyen on se, että opettajana kuljen jatkUvasti käsikädessä kunkin tutkinnon ammattitaitovaatimusten ja arviointikriteerien kanssa.

Arviointiin liittyvässä blogimerkinnässä käsittelen erikseen erilaisia opettajan käytössä olevia arviointimemetelmiä, arvioinnin käsitteitä, itsearviointia ja vertaisarviointia, sekä pohdin millainen arviointi edistää oppimista. Pohdin kirjoituksessa myös omia kokemuksiani arvioinnista.



ERITYISPEDAGOGINEN OSAAMINEN


Nykyinen työni on oikeastaan erityiskasvatusta. Kasvatan vammaisia lapsia ja nuoria lastensuojelun erityisyksikössä. Asiakkailla on hyvinmonenlaista erityisvaikeuksia; puuheentuoton erityisvaikeuksia, mielenterveyden ongelmia, tarkkaavaisuushäiriöitä ja niin edelleen. Olen työkennellyt läheisessä yhteistyössä erityiskoulun kanssa, jota ohjaamani lapset ja nuoret käyvät. Koulun ja asumispalvelujen yhteistyö on tärkeää, kun on kyse haastavasta kehitysvammaisesta. Tähtäämme kokonaisvaltaiseen arjen sujuvuuteen.


Opettajaopintojen myötä käsitykseni erilaista vaikeuksista on laajentunut ja olen ymmärtänyt sen että esimerkiksi ammattikoulun opettaja kohtaa ison osan ikäluokasta. Tähän mahtuu tietysti monella lailla oireilevia nuoria. Myös aikuispuolella kohtaamme monenlaisa elämäntarinoita, kokemuksia, jotka vaikuttavat henkilöön tänä päivänä. Pohdin erityispedagogiikkaan liittyviä oppejani blogissa.

Opettajaopintoihin liittyi yksi osuus erkkapedan opintoja. Koska aihe on minua lähellä ammattini (ohjaaja lastensuojelun erityisyksikössä) vuoksi, nautin erityisesti tästä opintojaksosta ja halusin vielä syventää tietojani opettajuuden näkökulmasta. Niinpä osallistuin vielä valinnaisissa opinnoissa erityispedagogiikkaa ammatilliseen koulutukseen -opintojaksolle.

Sain opintojaksosta erittäin hyvän palautteen. Käsittellin esseetehtävässäni lukihäiriöstä ja adhd-piirteistä kärsivää opiskelijaa, hänen kompastuskiviään ja oppilaitoksen sekä opettajan mahdollisuuksia auttaa opiskelijaa. Onnistuin tehtävässä hyvin ja opin paljon lisää kirjallisuudesta.



KANSAINVÄLISYYS- JA MONIKULTTUURISUUSOSAAMINEN

Kansainvälisyys- ja kulttuuriosaamista minulla oli kaikkein vähiten opintojen alussa. Ne eivät ole aihealueita, jotka minua luontaisesti kiinnostavat. Opettajaopinnoissa sain osallistua mielenkiintoisiin opintokokonaisuuksiin näistä aiheista. Case tehtävät opettivat paljon. Opin myös sen, että tärkein opettaja monikulttuurisuudessa ovat henkilöt itse. Monikulttuurisuus on vahvasti läsnä kaikissa oppilaitoksissa. (linkit kirjoituksiin blogissa http://susannakaroliina.blogspot.fi/2016/01/ape-11-kansainvalisyys-ja.html).


Oppilaitoksissa kansainvälisyys ja siihen liittyvät yhteistyöt riippuvat meneillään olevista projekteista. Osallistun mielelläni erilaisiin projekteihin ja yhteistyöhön ja kehitän näin omaa osaamistani ja kielitaitoa. Omana lukioaikanani olen osalistunut aktiivisesti ystävyyskoulu-toimintaan, jonka kautta vierailimme Saksassa ja Unkarissa. Kokemukset olivat erittäin hyviä.

Opiskelijakanta on tietysti nykyään hyvin kansainvälistä ja monikulttuurista, joten haasteena on jatkuvasti huoioida myös nämä asiat opetuksessa. Opetuskieli on yksi asia, minkä uutena opettajana ehkä toivoisin pysyvän suomena (lähihoitajien koulutus), mutta englantini on hyvä ja pystyn ohjaamaan opiskelijoita myös englanniksi. Työelämässä kohtaan monkulttuurisuutta avoimin mielin ja tavoitteeni on kohdata jokainen opiskelija yksilönä.


Tarkemmin tutustuin Oulun ammattikorkeakoulun kansainvälisyystoimintaan. Tässä yhteydessä pohdin myös sitä, miten kansainvälisyys näkyy sosiaalialan opetuksessa. Alallahan osa tulevaa työnkuvaa on monikulttuurisuusosaaminen. Eli itse olen roolissa, missä opetan monikulttuurisia henkiöitä, mutta opetan myös kantasuomalaisia, jotka tulevat työskentelemään monikulttuuristen asiakkaiden kanssa. Uskon että tärkeintä on opettaa tasa-arvoista, aitoa kohtaamista ja korostaa ennakkoluulottomuutta ja yksilölähtöisyyttä.


Tärkeä kiteytys blogitekstistäni:

”Nämä (kansainvälisyys,monikulttuurisuus ja kestävä kehitys) teemat ovat esillä monissa sosionomin tutkinnon asiakokonaisuuksissa, kestävä kehitys myös omana opintokokonaisuutenaan. Teemme pääasiassa työtä erilaisten ihmisten erilaisten ongelmien parissa. Hyvään elämään tähtääminen on jokaiselle itsestäänselvyyttä. Opettajana haluaisin keskusteluttaa opiskelijoita enemmän siitä, mikä milloinkin ja kenellekin on hyvää elämää? Kansainvälisesti ajatteleva kestävää kehitystä toteuttava opettaja opettaisi niin, että opiskelijat ottavat työssään huomioon myös tulevien sukupolvien mahdollisuuden elää hyvää ja onnellista elämää. ”



VERKOSTO-OSAAMINEN


Olin opetusharjoittelussani apuopena ohjaavan opettajan opintojaksolla verkostotyö. Sunnittelin sinne oman osuuteni, jossa kerroin verkostoista käytännön työssä; asiakkaan ja työntekijän näkökulmasta. Olen työssäni sosiaalialalla tehnyt jatkuvasti verkostotyötä, mutta suunnitellessani opetusta aiheesta, laajentui myös oma tietämykseni ja ymmärrykseni verkoston erilaisista hyödyistä.

Olen sosiaalinen ja helpostilähestyttävä henkilö, joten uskon verkostojen luomisen ja ylläpitämisen olevan hyvä puoleni. Myös se, että olen työskennellyt eri aloilla ja toiminut mm toimittajana lehdessä, on luonut minulle hyvät perusverkostot eri aloilta. Työssä voin edelleen kehittää omaa opettajuuteen liittyvää verkostoani.

Esimerkkinä tässä sosiaalialan ohjaajan ammattiverkosto.

Myös työelämälähtöisyys opettajan työssä auttaa rakentamaan ammatillisia verkostoja.

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN

Kuva: Ammatillisen opettajan osaaminen.  

Kuvalähde: http://www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=opettajan_osaamisen_kehittaminen 

Ylläolevassa kuviossa kehittämistyö jaetaan oman osaamisen kehittämiseen ja oman alan ja työelämän kehittämiseen. Omaa työtäni osaan kehittää hyvin. Omaan luontaisesti kehittävän työotteen. Tunnen itseni ja omat voimavarani sekä tapani työskennellä. Perustyössä mietin alati uusia keinoja kehittää työtä, varsinkin silloin jos huomaan epäkohtia. Pyrin aktiivisesti etsimään ratkaisuja tilanteisiin, jotka eivät tunnu toimivilta. Olen myös joustava ottamaan käyttöön uusia menetelmiä ja kokeilemaan erilaisia asioita esimerkiksi haastavien opiskelijoiden kanssa.


Työelämän kehittämiseen tähtään yhdessä opiskelijoiden kanssa yhdistämällä tehokkaasti työelämää ja opintoja, jolloin voimme saada aikaan innovatiivisia projekteja ja hedelmällistä yhteistyötä. Innokkailla opiskelijoilla on usein luovuutta ja intoa kehittää uusia toimintatapoja työelämään. Näitä haluan opettajana olla tukemassa. Opettajan roolissa minun on tärkeä tuntea työelämän tarpeita, jotta voimme tarjota toinen toisillemme tukea tutkimus- ja kehittämistyössä. Opiskelijalle esimerkiksi erilaiset kirjalliset työt, kuten myös opinnäytetyöt voivat olla työelämälle tuotettuja tutkimuksia.


Opetusharjoittelun yhteydessä tutustuin Oulun seudun ammattiopiston tutkimus – ja kehittämistyöhön.




AMMATILLINEN KOHTAAMINEN


Minulla on hyvän vuorovaikutustaidot ja osaan toimia ammatillisesti työtilanteissa. Kirjoitan blogissani näin:


”Vuorovaikutustilanteessa opiskelijoiden kanssa annan tilaa keskustelulle. Jaan puheenvuoroja ja kuuntelen rauhassa. Aktivoin keskustelua kysymyksillä ja antamalla välillä lisää faktatietoa. Reagoin kuulemaani, vastaan kysymyksiin ja kerron tarvittaessa lisää aiheesta. Otan huomioon, että opiskelijoilla on erilaisia näkemyksiä opettamastani aiheesta. Vuorovaikutus on tärkeä osa hyvän luennon ja luennoitsijan ominaisuuksia.”

Opettajaopintojen aikana olen oppinut tietoisen läsnäolon taitoja. Kokeilin niitä ensimmäisen kerran opettajaopintojen lähiopetuksessa, missä pidin miniopintojakson kurssitovereilleni. Ennen osuuteni alkua tein reippaan kävelylenkin, jonk aikana tietoisesti täytin mieleni tulevalla aiheella ja kävin sen läpi vaihe vaiheelta vielä kerran. Keskityin vain siihen ja sain hyviä tuloksia. Olin varmempi aloittamaan harjoitusopetuksen ja se eteni suunnitellusti. Minua ei möskään jännittänyt, koska olin hyvin valmistautunut ja keskittynyt opetettavaan aiheeseen. Varsinkin kiireisen elää keskellä tämä on erittäin tärkeä taito; keskittyä siihen, mitä on käsillä juuri nyt. 

Erityispedagogiikan opintojen johdosta olen myös valmiimpi kohtaamaan erilaisia opiskelijoita. Tärkein oppi on, että jokainen kohdataan yksilönä.



ARVO-OSAAMINEN


Oaj listaa opettajan työn arvoiksi ihmisarvo, todellisuus, oikeudenmukaisuus sekä vastuu ja vapaus. Ihmisarvon kunnioittaminen näkyy kaikessa tekemisessäni; arvostan ihmisyyttä, kuuntelen yksilöä ja hyväksyn henkilöt sellaisena kun he ovat.

Todenmukaisuus on ehkä jopa itsestäänselvyys. Olen avoin ja rehellinen ihminen ja pyrin eri yhteyksissä lisäämään ihmisten avoimuutta, ainakin omalla esimerkilläni (mm työyhteisöt). Vaikka oikeudenmukaisuus on mukana peruselämän arvoissakin, se korostuu opettajan työssä. Opettaja on vastuussa joukosta opiskelijoita ja heitä kaikkia on kohdeltava samanarvoisesti, muun muassa arvioinneissa. Työskentelen syrjinnän ehkäisemiseksi ja otan jokaisen opiskelijan vastaan avimesti; tarkkailen ja pyrin sopeuttamaan ryhmään sellaisetkin, jotka ovat sosiaalisesti kömpelömpiä. Arvioin tilannetta huolellisesti, kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta tai sääntöjen rikkomuksia. Kysysn toisten mielipiteitä ja kuuntelen. Työskentelen sen mukaan, että jokainen opiskelija saa hänlle kuuluvaa oikeutta. 

Opettajan työskentelen omalla persoonallani. Työn taustalla ovat kuitenkin opettajuutta ohjaavat lait ja asetukset. Opetussuunnitelmat, ja mm ammattitutkintovaatimukset ovat ohjenuorana työlleni.

Opettajan työtä ohjaavat lait ja asetukset. 

Kuvalähde: www.papunet.net/ Sergio Palao CATEDU.

LAIT. ASETUKSET JA OHJEET


Lakeihin liittyviä velvollisuuksia pohdin blogissani erikseen. Tiedän mistä löydän lait ja asetukset, mitä kulloinkin tarvitsen. Tarkistan asioita www.finlex.fi -osoitteesta. Osaan etsiä laajasti työssä tarvitsemiani ohjeita (esim työpikkojen sisäiset verkot). Tästä lähteestä löytyy myös tärkeitä opettajan tarvitsemia lakeja.

Nyt on opiskeltu... mutta 

Miten ylläpidän ammatillisen opettajan osaamistani ja edistän kasvua kohti hyvää ammatillista opettajuutta?

Palaan omaan työhöni ohjaajaksi tammikuussa. Olen ollut yli vuoden kotiäitinä ja sinä aikana opiskellut ja harjoitellut opettajuutta. Opettajaopintojen jälkeen jatkan näyttömestarikoulutukseen mikäli minut valitaan opiskelijaksi. Ammatillisella puolella näyttömestarikoulutuksesta on varmasti hyötyä ja pysyn samalla opiskelurytmissä.


Töissä aion kehittää itseäni opettajuuttakin silmälläpitäen. Kerään erilaista materiaalia opetusta varten sekä tarkastelen haastavien kehitysvammaisten ohjaamista erilaisista näkökulmista, jotta voin kertoa jatkossa monipuoliseti kokemuksistani. Konkreettisena tavoitteena minulla on luoda materiaalia esimerkiksi rajoituspäätöksentekoon liittyvistä asioista, väkivallan kohtaamisesta sekä haastavasti käyttäytyvien kehitysvammaisten kanssa työskentelyyn liittyvistä asioista. Pidän todella paljon materiaalien ja kokonaisuuksien luomisesta, joten aion tehdä tätä työtä itselleni, koska uskon että tästä taustatyöstä on varmasti jossainkohti apua.

Työelämässä tietysti olen aktiivinen sidosryhmien kanssa jotta opin uutta myös omasta nykyisestä työstäni. Verkostot ja alan kehitys sekä tutkimukset ja kansainvälisyys ovat sellaisia asioita, joihin täytyy perehtyä oman työn ohella. Saan näistä kuitenkin tuoreimmat tiedot alaan ja sen kehitykseen liittyen. Opettajuuden opiskelu on herättänyt minussa uudelleen kiinnostuksen pysyä ajan hermolla omalla alallani.


Aion myös ilmoittaa töissä halukkuuteni kouluttaa uusia työntekijöitä sisäisissä koulutuksissa. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi ohjaamaan opiskelijoita. Siinä voin pitää yllä palautteenanto- ja arviointitaitojani. Näitä tietysti ylläpidän myös muussa kanssakäymisessä. Olen oppinut hurjasti mm työyhteisötaidoista, joita voin edelleen kehittää työelämässä.


Kerään myös materiaaleja, lehtileikkeleitä, artikkeleja, nettiosoitteita tms niistä aihepiireistä, jotka jatkossa tulevat kuulumaan opetukseeni sosiaali- ja terveysalalla. Luen aktiivisesti alan julkaisuja ja seuraan monia facebook-ryhmiä, joista saan ajankohtaisia tietoja, mm autismi- ja aspergerliitosta ja kehitysvammaliitosta.


Ajatuksenani on myös ilmoittautua oppilaitoksiin kertomaan työstäni ja kehitysvammaisuudesta, jotta opettajan perusolemus ja esiintyminen pysyisi luonnollisesti näppituntumassa. Opettajan sijaiseksi olen jo ilmoittautunut Osaolle, mutta ilmoittaudun myös muihin oppilaitoksiin. Käytän hyväkseni näyttöportfoliotilaisuuteen luomaani osaamisesitystä.


Haaveenai olisi lukea erilaista kirjallisuutta opettajuuteen liittyen ja kirjoittaa nistä edelleen merkintöjä blogiini. Haluaisin säilyttää opintojen aikana aloittamani blogin aktiivisena paikkana, josta minuun voi tutustua opettajuuden näkökulmasta. Opintojen aikana on herännyt monia kirjavinkkejä, joita olen laittanut ylös eri aihepiirien yhteyteen. Näitä kirjoja voin nyt lukea ja pohtia niitä huvikseni blogiin. Haaste on tietysti edelleen löytää aikaa opiskelulle, mutta onhan aika löytynyt tähänkin saakka ja tulee löytymään jatkossakin, kun aiheet kiinnostvat kovasti.


Nälkä kasvaa syödessä; Seuraavassa yhteishaussa aion hakea myös sosionomi, ylempi amk -koulutukseen, jotta saan pätevyyden opettaa myös ammattikorkeakoulussa.

Opetusharjoittelun arviointi

SUSANNA ROJOLAN OPETUSHARJOITTELUN ARVIOINTI

KEVÄT 2016

OHJAAVA OPETTAJA: IRINA PIRI-HORSMA, OULUN SEUDUN AMMATTIOPISTO/KONTINKANKAAN YKSIKKÖ



OMAN SUBSTANSSIALAN PEDAGOGINEN OSAAMINEN

Susanna on lähtenyt suunnittelemaan opetustaan ammattitaitovaatimusten mukaisesti. Opetussuunnitelma on ohjannut hänen työtään. Vielä tarkempi perehtyminen lähihoitajien opintojen aikaisempiin sisältöihin olisi ollut paikallaan, nyt tarkastelu jäi meidän välisten keskustelujen varaan. Tosin käytettävissä oleva aikakin oli rajallinen. Susanna toi esille hyvin omaa työkokemustaan havainnollistavin esimerkein opetuksessa. Susannan osaaminen näkyi opetuksessa. Pedagogisesti Susanna käytti hyvin erilaisia menetelmiä opetuksessaan. Hän lähti rohkeasti ja luovasti kokeilemaan menetelmien käyttöä. Mielestäni hän onnistui erittäin hyvin.

YHTEISTYÖ- JA VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN

Susannalla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän oli hyvin luonteva opetustilanteissa. Rauhallinen ja selkeä puheessaan. Kuunteli aidosti opiskelijoita ja otti jokaisen huomioon. Antoi selkeät ohjeistukset eri tehtäviin. Huolehti aikatauluissa pysymisestä. Oli tarvittaessa myös jämäkkä.

Myös työyhteisössämme Susanna teki luontevasti yhteistyötä muiden työntekijöiden kanssa. Rohkea ja avoin vuorovaikutuksessaan.


TYÖELÄMÄOSAAMINEN

Susanna huomioi turvallisuusasiat tunneilla. Oli perehtynyt niihin myös hyvin turvallisuusvastaavamme kanssa.

Työelämätuntemus näkyi hyvin Susannan opetuksessa ja käymissämme keskusteluissa.


KEHITTÄMISOSAAMINEN

Tässä osiossa on vielä kehittämisen tarvetta. Susanna ei päässyt ehkä vielä sinne saakka että miten koulutusta pitäisi kehittää työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. Meidän keskusteluissamme tällainen asia ei noussut esille. Pedagogisesti hän kyllä mietti erilaisten menetelmien käyttöä mikä tukisi oppimista parhaiten. Ammatillisen opettajuuden ja opetuksen reflektointi jäi vähäiseksi. Susanna pohti paljon opetustaan sen sisältöjä ja opetusmenetelmiä. Tämä olikin keskeistä ja tärkeää.


LOPPUKOMMENTIT JA YLEISARVIOINTI

Susanna Rojola pääsi nopeasti sisälle opetettavaan asiaan ja eri sisältöihin. Hän rakensi hyvät opetuskokonaisuudet keskeisistä sisältöalueista vammaistyön osaamisalan lähihoitajaopiskelijoille.

Opiskelijat antoivat hyvää palautetta Susannalle . Mielestäni sekä sisällöt että opetus sinänsä olivat kiitettävällä tasolla. Susanna saa hyvän kontaktin opiskelijoihin ja osaa ottaa luokassa myös auktoriteettiaseman olemalla silti hyvin tasa-arvoinen ja helposti lähestyttävä opettaja.

Kiitos Susannalle ja hyvää jatkoa elämään.


Oulussa 15.6.2016

Irina Piri-Horsma

Lehtori

Oulun seudun ammattiopisto/ Kontinkankaan yksikkö

Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi: Arviointi

Hei Susanna!
Kirjoittaminen on todellakin vahvuutesi, kuten itsekin toteat! Kirjoittamaasi lukiessa ei tullut ollenkaan sellainen tunne, että olisi lukenut tenttivastausta. Tuntui kuin olisi lukenut mielenkiintoista elämäntarinaa.

Olet pohtinut itsesi johtamista ja työhyvinvointia paljon elämäsi varrella. Kirjoittamassasi oli viisautta ja syvällisyyttä, joka ei synny hetkessä, vaan vaatii pysähtymistä, itsetuntemusta, reflektointia, kiinnostusta elämästä ja ihmisistä. Olet löytänyt vahvuutesi ja olet myös löytänyt unelmasi, jota kohti kuljet. Sinulla on kyky pysähtyä ja löytää hyvät asiat ympäriltäsi, osaat olla kiitollinen. Onnellisuutesi välittyy kirjoittamastasi ihanasti. Omien kokemustesi lisäksi olet tutustunut kirjallisuuteen, johon viittaat sopivissa kohdin.

Kehittymisesi kuvaus olisi hyvä esimerkki kenelle tahansa, joka haluaa pyrkiä parempaan itsensä johtamiseen, parempaan ammatillisuuteen ja ihmisyyteen. 

Kiitos, Susanna! Onnea matkallasi kohti unelmaa!

Opintokorttiisi merkitään 5 op.

Syysterveisin Pirkko ja Marja

Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi

Tein opintojeni ensimmäisen akvaariotentin opintojaksolla

Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi

Opettajakorkeakoulussa voi joitakin opintojaksoja tehdä ns. akvaariotenttinä. Sillä tarkoitetaan tenttikäytäntöä, jossa opiskelija tekee tentin valitsemanaan ajankohtana. Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä opintojakson kirjallisuuteen netissä ennalta annetun kysymysjoukon ohjaamana. Kysymykset on laadittu siten, että niihin vastaaminen vaatii aina sekä aineistoon perehtymistä, että omaa pohdintaa.

Akvaariotentin kysymykset lähetetään opiskelijalle sovittuna ajankohtana tekstiviestillä. Tenttivastaukset palautetaan tentin vastaanottavan opettajan sähköpostiin kahden tunnin kuluessa tentin alkamisesta.(www.oamk.fi)

Tenttikysymykseen tuli vastata kymmenen sivuisella esseellä. Tenttiin sisältyi kaksi osiota; a) Mitä hyötyä ammatilliselle opettajalle on itsensä johtamisen taidosta? ja b) Henkilökohtaiset itsensä johtamisen valmiuteni ja kehittämistarpeeeni. Ihan koko kirjoitusta en tässä julkaise, mutta melko pitkästi kuitenkin. Lycka till, joka jaksaa lukea! Aihehan on kyllä mielenkiintoinen, mutta jokaiselle tietysti henkilökohtainen.

Aivan tekstin lopusta löytyy linkki opintotehtävän tehtävän arviointiin.

1P00BA72 Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi

Akvaariotenttivastaus / Susanna Rojola / 23.9.2016



4. a) Mitä hyötyä ammatilliselle opettajalle on itsensä johtamisen taidoista?

Itsensä johtamisen käsite

”Itsensä johtaminen on monenlaista itseen kohtistuvaa vaikuttamista ja kurinalaista itsensä ohjaamista. Se on jatkuvaa muuttumista, uuden oppimista ja vanhan poisoppimista, juurtuneiden asenteiden ja uskomusten kyseenalaistamista sekä ennen kaikkea vastuunottamista itsestä ja toisista” (Salmimies (2008). Itsensä johtamiseen liittyy siis aluksi oman itsen tuntemus ja kriittinen arviointi; mitä vahvuuksia ja heikkouksia minulla on? Salmimies (2008) kirjoittaa kirjassa Itsensä johtaminen, että omia vahvuuksia kannattaa käyttää ja kehittää edelleen, jotta elämästä tulisi merkityksellisempää. Ihmisen tulee tuntea itsensä ja ottaa vastuu omasta kehittymisestään muuttuvassa maailmassa.


Kun tuntee itsensä, on vahvempi opettajana

Itsetuntemuksesta opettaja saa vahvuutta kohdata opettajan työssä esiintulevia haasteita, kuten erilaisia, vaativiakin opiskelijoita, kiireistä työympäristöä, muutoksia, vaatimuksia ja monenlaisia paineita. Kun tuntee itsensä ja toimintatapansa, on vahvempi ottamaan työssä vastaan tulevat haasteet, käsittelemään tunteita ja vaikeitakin asioita. Kohdatessaan erilaisia haasteita, opettajan tuleekin jatkuvasti kysyä itseltään uusien asioiden edessä, miksi tunnen näin? Opettajan on hyvä ammentaa työssään enemmän niitä asioita, jotka vievät positiivisesti eteenpäin ja pohtia eriseen niitä, jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Opettaja tarvitsee työssään vahvuutta, joka kumpuaa muun muassa varmuudesta omaan osaamiseen liittyen. Opettaja tietää mitä hän osaa ja missä hänellä on kehittymisen tarpeita. Näin ollen hän osaa myös hakeutua tarpeellisiin koulutuksiin.


Keskittyminen ja läsnäolo paranee

Opettaja on tietoisesti läsnä, kun hän osaa johtaa itseään, hallitsee ajatuksensa ja tunteensa. Tietoisen läsnäolon taitoja kokeilin opettajaopintojen lähiopetuksessa, missä pidin miniopintojakson kurssitovereilleni. Ennen osuuteni alkua tein reippaan kävelylenkin, jonka aikana tietoisesti täytin mieleni tulevalla aiheella ja kävin sen läpi vaihe vaiheelta vielä kerran. Keskityin vain siihen ja sain hyviä tuloksia. Olin varmempi aloittamaan harjoitusopetuksen ja se eteni suunnitellusti. Minua ei möskään jännittänyt, koska olin hyvin valmistautunut ja keskittynyt opetettavaan aiheeseen. Varsinkin kiireisen työelämän keskellä tämä on erittäin tärkeä taito; keskittyä siihen, mitä on käsillä juuri nyt.


Kun opettaja on läsnä juuri siinä tilanteessa, hän pystyy näkemään opiskelijoitten hyvinvoinnin ja sen muutokset. Tällöin hän on valmiudessa puuttumaan epäkohtiin jo varhaisessa vaiheessa. Hänellä on aikaa kuunnella opiskelijoita ja vastata heidän oppimistarpeeseensa. Hän käy luokkansa kanssa vuoropuhelua sen sijaan, että sortuisi yksinpuheluun, tuijottaen vain opittavaa materiaalia. Hän pystyy huomioimaan yksilöitä opintoryhmässä.


Elämän voima lisääntyy

Opettaja on koulussa esimerkkinä opiskelijoille. Elinvoimainen ja sosiaalisesti ”oikein” käyttäytyvä opettaja on helposti lähestyttävä ja luo positiivisuutta ympärilleen. Kun tunnen itseni, olen hyväksynyt puutteeni ja tunnustanut vahvuuteni, minussa on alkanut näkyä elämän voima. Tulen opettajana olemaan hyväntuulinen ja toivottavasti myös valovoimainen, koska se, että olen tyytyväinen ja varma, se näkyy ulospäin.


Työ on hallinnassa

Itsensä tunteva opettaja tietää omat resurssinsa. Hän osaa arvioida työn määrän ja järjestää sen niin, että selviytyy siitä. Hän on myös vahva puuttumaan epäkohtiin, mikäli työmäärä on työaikaan verraten liian suuri. Hän osaa asiallisesti ottaa yhteyttä työnantajaan ja keskustella asioista. Opettaja pystyy osallistumaan erilaisiin opetusta kehittäviin foorumeihin ja tuottamaan lisäarvoa oppilaitokselle, koska ei ole kiireen ja stressin sokaisema suorittaja. Mönkkönen&Roos (2010) kirjoittaa, että nykymaailmassa, missä dynaamiset ihmiset ovat jatkuvasti puheluiden ja viestien ulottuvilla, ihmisiltä unohtuu helposti aika, jota tarvitaan ajatteluun, uuden keksimiseen ja kypsyttelyyn. Mikäli työntekijä ei rauhassa pysähdy ja keskity siihen mitä on tekemässä, ei hän ole hyvä työnsä kehittäjä. Nykyään työntekijöiltä odotetaan palkanmaksua vastaan työn tekemistä, mutta myös sen kehittämistä (Mönkkönen&Roos 2010). Tehokas työntekijä voi osallistua täysipainoisesti keskittyen esimerkiksi työpaikan kokouksiin, jolloin saadaan aikaiseksi paras työn tulos.

Kun työmäärä on hallinnassa, opettaja pysyy rauhallisena eikä siirrä kiireen tuntua opiskelijoihin. Hän osaa myös ennaltaehkäistä stressiä. ”Sopiva määrä stressiä on elimistön kannalta tarpeellista ja lyhytaikaisena se koetaan yleensä myönteisesti. Stressin seurauksena syke nousee, hengitys kiihtyy, verenpaine kohoaa ja stressihormonien erittyminen lisääntyy.” (Salmimies 2008) Ajoittainen stressi ei siis ole haitaksi ihmiselle, mutta mikäli opettaja tuntee töissään jatkuvaa stressiä, hän on altis työuupumukselle. Stressiä kokeva ihminen tarvitsee palautuakseen työn vastapainoa, vapaa-aikaa. Salmimiehen mukaan yleisimmin stressiä aiheuttavat perfektionismi, liian kireät aikataulut ja toistuvat kuormitushuiput. Jatkuva stressi heikentää terveyttä ja altistaa sairauksien puhkeamiseen. ”Eteenpäinvievä voima stressi on silloin, kun voimavarasi ja haasteesi ovat pääsääntöisesti riittävän hyvässä tasapainossa keskenään” (Salmimies 2008).


Opettaja kykenee eteenpäinvievään vuorovaikutukseen

Opettaja, jolla on itsetuntemusta ja joka on työstänyt omia kehittämisenkohteita monipuolisesti, on mahdollisuus tasapainoiseen ja voimauttavaan vuorovaikutukseen. Nykyään työelämä on täynnä erilaisia vuorovaikutustilanteita. Opettajuus on hyvin sosiaalinen ammatti. ”Ihmisten välistä vuorovaikutusta on verrattu osuvasti tanssiin, jossa ihmiset kutsuvat toisiaan erilaisiin askelkuvioihin” (Mönkkönen&Roos 2010). Itseään johtava opettaja osallistuu luontevasti sosiaaliseen kanssakäymiseen koululla; on helposti lähestyttävä (tai ainakin tiedostaa omat puutteensa ja työskentelee kehittyäkseen), avoin ja rehellinen koulun eri foorumeissa. Edistää oppilaitoksen viestintäkulttuuria avoimeksi ja selkeäksi sekä tiedottaa itse tärkeistä asioista sovitun tavan mukaisesti.


Opettaja ottaa vastuuta itsestään ja yhteisöstä sekä hyväksyy muutoksia

Itseään hyvin johtava henkilö on ottanut vastuun itsestään, omasta kehittymisestään ja osaa peilata vastuuajattelua myös koko työyhteisöön. Opettajan näkökulmasta hän ymmärtää, että omalla panoksellaan hän on vastuussa opiskelijoista ja heidän tulevasta osaamisestaan työelämässä. Hänellä on valmiuksia muutoksiin, joita koulumaailmassa tulee jatkuvasti. ”Muutos on välttämätön, suorastaan elinehto, sillä ilman muutosta näivetyt” (Salmimies 2008). Vaikka muutoksia tapahtuu jatkuvasti meissä itsessä, ympäristössä, tapahtumissa ja kaikkialla, me jokainen sopeudumme niihin eri tavalla.

Yksilön muutosvalmiuteen vaikuttaa ainakin joustavuus, elämänasenne, toivo, elämänhallintakyky, elämän tarkoituksen kokeminen.Itseään johtava ihminen ohjaa muutoksia omassa elämässään siihen suuntaan, mihin haluaa. Hän näkee muutoksissa mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Aina muutokset eivät ole yksilön kannalta myönteisiä. Silloin niihin suhtautumisessa auttaa sinnikkyys, päättäväisyys, optimistisuus ja ulospäin suuntautuneisuus. Kuten itsensä johtamiseen kuuluu, muutostilanteessa muokataan omia ajattelutapoja ja käyttäytymismalleja. Mikäli henkilö suhtautuu muutoksiin myönteisesti, hän huomaa muutoksessa enemmän mahdollisuuksia, tulee joustavammaksi, selviää paremmin vastoinkäymisistä ja hän sopeutuu paremmin siihen, ettei aina saa kaikkea haluamaansa.


Kokonaisuus kunnossa

Ennenkaikkea itseään hyvin johtavalla henkilöllä on elämä tasapainossa. Raija Salmimies esittelee kirjassaan Onnistu itsesi johtamisessa kokonaiskuntoisuuden, jonka mukaan ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi, ammatillinen osaaminen sekä taloudellinen tasapaino. Kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, opettaja voi hyvin ja jaksaa tehdä työtä.




b) Henkilökohtaiset itsensä johtamisen valmiuteni ja kehittämistarpeeeni

Olen hyvällä tiellä itseni johtamisen suhteen. Tunnen osaamisalueeni ja minulla on halu kehittyä ammatissani paremmaksi. Opiskelu on mielekästä ja haluan opiskella pitkin elämää minua kiinnostavia asioita. Minulla on hyviä valmiuksia ehkäistä stressiä ja lievittää sitä. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, syön hyvin sekä erotan työn ja vapaa-ajan onnistuneesti.


Itsetutkimuksen tiellä

Olen elämäni aikaa opiskellut paljon. Opinnot ovat ohjanneet minua siihen, että omaa itseä täytyy analysoida, jotta oppisi toimiman paremmin. Myös opettajan opinnoissa on keskitytty siihen, että oppii oppimaan. Ennen näitä opintoja tiesin jo monella osa-alueella, miten minä toimin. Miten esimerkiksi pystyn parhaiten rentoututumaan, miten katkaisen stressin, miten organisoin työt, jotta ei tule kiire, miten opiskelen tenttiin, jotta asiat jäävät parhaiten mieleen. Ihmisessä on todella paljon osa-alueita, joita elämän aikana opiskella. Itsensä kehittäminen liitetään usein ammattiin. Se sisältää kuitenkin paljon muitakin ulottuvuuksia. Minä ja muut -kirjassa (Ojanen 2011) kirjoitetaan, että itsetutkimuksen ansiosta voimme vaikuttaa erilaisiin asioihin omassa itsessämme. Pystymme näkemään ne asiat, missä olemme hyviä ja missä meillä on kehitettävää. Näitähän myös opinnoissa esille tulevat itsetutkimukset (itsearvioinnit) hakevat, jos koulutusta ajatellaan.


Itse esimerkiksi tiedän, että olen erittäin huono oppimaan lukemalla. Minun on kirjoitettava muistiinpanoja samalla, kun luen, muuten en muista tekstistä jälkeenpäin mitään. Toisaalta tiedän, että olen hyvä kirjoittamaan ja pystyn tätä tietoa käyttämään esimerkiksi vapaaehtoistyössä järjestöissä, kun etsitään vapaaehtoisia toimintakertomuksen kirjoittamiselle. Näin ollen pystyn siis omaa itseäni ja omianaisuuksiani tiedostamalla käyttämään niitä hyvksi ja kehittämään puutteitani. Nykyäänhän suoitaankin elämänkaarioppimista – kukaan ei ole seppä syntyissään.

Ojasen 2011 mukaan itsetuntemuksessa on tietysti myös asioita joihin on vaikea vaikuttaa. Nämä ovat esimerkiksi ihmisen biologiaan tai kulttuuriin liittyviä asioita. Itsetutkimuksen tielle voi tulla myös esteitä, kuten minäkeskeisyys, erilaiset reaktiot, motiivien vaikea tiedostettavuus sekä itseen liittyvät harhat. Itseen liittyvällä matkallaan ihminen tarvitsee myös palautetta. Suomalaiset ovat melko vähäsanaisia palauttenantajia, varsinkin jos palautteenantoa ei ole erikseen järjestelty (kuten esimerkiksi opiskelujen yhteydessä). En muista itsekään, että esimerkiksi omasta persoonastani olisin kovin monasti saanut palautetta, minkä avulla voisin tiedostaa paremmin miltä näytän persoonana muiden silmissä.

Omien puutteiden ja virheiden tiedostaminen ja hyväksyminen on raskasta. Jos on heikko jossain, ominaisuutta voi kehittää, mutta se eteen on tehtävä työtä. Esimerkiksi työelämässä voi olla vapauttavaa huomata ja myöntää, että joku työtehtävä on minulle vain huomattavasti vaikeampi kuin muille. Voin opetella sen, mutta voin myös hyväksyä, että minua autetan sen kanssa. Esimerkkinä vaikkapa oma fyysinen kokoni. Työskentelen haastavasti käyttäytyvien kehitysvammaisten parissa ja heistä osa on jo lähellä 18-vuoden ikää; koko heillä saattaa olla 180 senttiä tai sata kiloa. Tai molemmat. Minä olen 153 senttiä ja 50 kiloa. Silti työtehtäviinin kuuluu fyysinen asiakashallinta. On selvää, että minun on todettava ja hyväksyttävä tämä oma ”puuteeni”, jotka ei voi edes poisoppia tai tätä ominaisuutta kehittää. Voin toki kehittää muita avuja, kuten puhelahjoja. Mutta tarvitsen siis muiden apua tässä ominaisuudessani. Toisinaan on henkisesti raskastta pyytää toisen apua, jos ei selviydy jostain työtehtävästä yksin. On ollut hyväksyttävä se, ettei pienuus tee minusta sen huonompaa ihmistä tai heikompaa työntekijää. Vahvuuteni voivat olla muissa asioissa.


Tunnistan asioihin ja tapahtumiin liittyviä tunteita

Tulen siirtymään ammatillisen opettajan tehtäviin aikuisiällä, jolloin minulle on kerennyt kertyä itsetuntemusta enemmän kun nuorille opettajille. Itsetuntemus on elämässäni lisääntynyt vasta 30 ikävuoden jälkeen. Oli silmiäaukaisevaa lukea, että näin useimmiten on; 30 ikävuoteen saakka ihminen yleensä uskoo muiden sanomiin asioihin omasta itsestään.

Ollessani äitiyslomalla, aloin pohtia tarkemmin miksi erilaiset asiat aiheuttavat minulle erilaisia tuntemuksia. ”Kykenemme seuraamaan aktiivisesti kehomme ja mielemme toimintaa ja tiedämme, että pystymme tahdonalaisesti vaikuttamaan käyttäytymiseemme ja mielen sisältöihin. Tämän johdosta meille syntyy usein kokemus siitä, että tiedämme, kuinka mielemme toimii. Jostain syystä kuitenkin tunteet jäävät tämän hallinnan ja ymmärryksen kokemuksen ulkopuolelle” (Nummenmaa 2010).

Tunteet jätetään usein huomioimatta, vaikka ne voivat olla vahvojakin. Tunnustellessani työhön liittyviä tunteita, kohtasin varsinkin pelkoa, ärtymystä, turhautuneisuutta. Ota tähän esimerkiksi työturvallisuuteen liittyviä tunteita: Työskentelen yksikössä, jossa kohtaamme väkivaltaa päivittäin. Se vaikuttaa jatkuvasti minun ja meidän kaikkien työhyvinvointiin. Pohdin joskus, miksi olen siellä töissä, onko siinä järkeä ja olisiko syytä vaihtaa työpaikkaa turvallisempaan. Pelko omassa työssä on uuvuttavaa. Se vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Vuosien saatossa olen tuntenut pelkoa vaihdellen enemmän ja vähemmän, riippuen asiakaskunnasta. Pelon voittamiseen olen keskittynyt siten, että kohtaan pelon päivittäin jolloin totun siihen. Se auttaa ja pelko vähenee. Myös turvallisuuteen liittyvä koulutus on vähentänyt pelkoja, koska osaan toimia hyvin väkivaltatilnateessa ja olen voinut yleensä luottaa siihen, että tukenani on toinen työntekijä, vartija tai viimekädessä poliisi.

Valmistautumista näihin pelottaviin tilanteisiin olemme työstänet työyhteisönä todella paljon ja se lisää luottamusta työyhteisön toimivuuteen. Se, että voi luottaa työkaverin apuun uhkaavassa tilanteessa, on työssämme pärjäämisen ehto. Olemme saaneet koulutusta fyysiseen asiakashallintaan ja sen ehkäisyyn ja olemme vuolaasti siitä kiitelleet ja tietysti aina halukkaita omaksumaan lisäoppia. Tämä lisää turvallisuudentunnetta jokaisella työntekijällä ja tekee tiimistä vahvemman. Itsevarma ilmapiiri vaikuttaa rauhoittavan myös levottomia nuoria. Väkivaltatilanteiden jälkeen joskus vallalla ovat voimakkaat pelontunteet siitä, mitä olisi voinut sattua. Näistä keskustelemme usein työntekijöiden kesken.


Tämä työstä kumpuava tunne ja sen kohtaaminen on tietysti vain yksi esimerkki tunteiden tunnistamisesta. Tärkeintä on tietysti se, että tuntee ja aktiivisesti silloin miettii, miksi tunnen näin. Nummenmaa kirjoittaakin, että ei ole tavoiteltavaa analysoida ja hallita kaikkia tunteita, koska juuri se, että emme voi niin tehdä, erottaa tunteet muusta ihmisen ajattelusta. Oman kokemukseni mukaan tunteet ovat kuitenkin niin voimakas osa ihmisyyttä, ettei niitä kannata sivuuttaa. Nummenmaan (2010) mukaan enne lheskään aina kykene ymmärtämään omien tunteidemme syitä ja seurauksia.


Pystyn tietoisesti muokkaamaan uskomuksiani

”Ainoastaan muuttamalla itseäsi ja kyseenalaistamalla uskomuksesi, voit vaikuttaa toisiin” ja edelleen ”Pyrit muuttamaan niitä ajatuksiasi, jotka eivät edistä hyvinvointiasi” (Salmimies 2008).

Uskomukset ja ajatukset, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa, ovat mielenkiintoisia yksityiskohtia pohtia. Esimerkiksi minulla tulee yhdestä työpaikastani mieleen henkilö, jonka kanssa minulla on ollut vaikea toimia. Hän on luonteeltaan räväkkä ja suorasanainen. Useimmiten hän sanoo äänekkäästi negatiiviset asiat eikä siedä toisten tekemää kehitystyötä eikä halua ottaa sitä omakseen. Minä taas nimenomaan olen kehitys edellä työskentelevä henkilö.


Minun on pitänyt tietoisesti muuttaa uskomuksiani ja ajattelutapojani tämän henkilön suhteen, koska tiedän että työskentelen hänen kanssaan vuosia ja vähintään viikottain, usein päivittäin. Olen työstänyt ajatustani niin, että oli vahvuus että yhteisössämme oli hänenkaltaisensa vahva henkilö. Hän on tomera, aikaansaava työntekijä. Näin ollen sain ajatusmallini muutettua hyväksyvään suuntaan. Torjuin uskomuksen siitä, että emme pysty työskentelemään yhdessä tai että meillä on aina hankalaa ja kommunikaatio ei toimi.


”Ajatustesi on muututtava, jos haluat muuttaa käyttäytymistäsi” (Salmimies 2008). Työskentelin aktiivisesti sen suuntaisesti, että tulisimme paremmin toimeen. Olin jopa alkanut pitää hänestä- onhan hän aivan erilainen kun minä. Olimme hyvä työtiimi, koska paikkasimme toistemme puutteita. Tämän ajatusleikin ansiosta minulla oli mukavampi ja turvallisempi mieli työskennellä. Tätä ajatusten muokkausmallia voin käyttää muussakin työelämässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä esimerkiksi henkilökemioihin liittyen.


Kokonaiskuntoisuuden näkökulma

Käsittelen mieluusti vielä lopuksi valmiuksiani ja kehittämistarpeitani kokonaiskuntoisuuden näkökulmasta. Kokonaisukuntoisuuden esittelee mm Salmimies (2008) kirjassaan Onnistu itsesi johtamisessa. Kuten aiemmin kirjoitin, se sisältää siis osa-alueet psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi, ammatillinen osaaminen ja taloudellinen tasapaino.


Psyykkinen hyvinvointini on tällä hetkellä melko hyvä. Arvostan elämäntilannettani yleensä, vaikka olen psyykkisestikin koetuksella usein (kotiäidin arki). Osaan arvostaa pieniä arjen asioita ja olla tyytyväinen elämääni. Tunnen tyydytystä siitä, että työstän niitä asioita, joihin en ole elämässäni tyytyväinen. Olen pääosin energinen ja iloinen. Väsymys välillä aiheuttaa suuttumusta ja turhautuneisuutta arjessa. Nämä ovat kuitenkin hetkellisiä tilanteita ja tiedostan niiden olemassaolon.


Fyysinen hyvinvointi on minulle tällä hetkellä osa-alueista tärkein. Olen panostanut juoksuun, ja saavuttanut merkittäviä tavoitteitani. Olen myös aloittanut uudelleen ryhmäliikunnan ja saanut siitä suurta iloa arkeen. Joka päivä suuntaan ajatuksiani suunnitelemaan seuraavaa kuntoiluhetkeä. Ravintopuolella kamppailen sen kanssa, miten voisin edelleen syödä terveellisemmin. Haluaisin vähentää herkkuja, mutta ne tuovat minulle niin valtavasti mielihyvää ja arjen lohdutusta. Salmimiehen (2008) kirjasta sain tähän hyviä kehittymisajatuksia. Mielihalujen äärelle kannattaa pysähtyä, kuunnella itseään ja sitä, miltä mielihalu kokonaisuudessaan tuntuu. Sitten tehdä päätös; haluanko tätä todella? Fyysiseen hyvinvointiin liittyy vanhasti myös uni. Nukun pääosin hyvin, mutta ajoittaiset huonot yöunet johtuvat pienistä lapsista. Työhön tai opiskeluun liittyvät asiat vaikeuttavat uniani vain harvoin. Olen oppinut, että mikäli minulla on liian paljon epäselviä asioita, esimerkiksi aikatauluja ja avoimia lastenhoitopäiviä, saatan miettiä niitä liiaksi illalla ja unensaanti on hankalaa. Niinpä olen oppinut suunnittelemaan hoitotarpeet ja opiskeluajat niin, että kaikelle on tiedossa riittävästi muun perheen kanssa ennaltasovittua aikaa. Tämä rauhoittaa mielen ja takaa hyvät yöunet.

Sosiaalinen hyvinvointi. Minulla on paljon ystäviä ja ihana perhe. Olen tyytyväinen sosiaaliseen tilanteeseen, kuulun moniin ”porukoihin” ja minulla on muutama läheisempi ystävä. Parisuhde toimii hyvin. Saan paljon voimaa hyvistä sosiaalisista suhteista. Perheeni autaa minua pyörittämään lastenhoitoon ja kotitöihin liittyvät asiat, opinnot ja tammikuusta lähtien myös työt niin, että ehdin viettää omaa aikaa ja harrastaa minulle tärkeitä asioita. Sosiaalisista suhteista, esimerkiksi kaveriporukasta saan rennon yhdessäolon kokemuksia sekä tunnen kuuluvani johonkin yhteisöön. Tapaan säännöllisesti muita pikkulasten äitejä.


Olen sosiaalisesti siis melko aktiivinen. Itseni johtamiseen liittyen teen usein päätöksiä, jotka liittyvät juuri sosiaalisiin ryhmiin ja niihin osallistumiseen. Usein arjen rutiinien keskellä väsyttää ja ei jaksaisi lähteä mihinkään. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että 1- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa useimmiten lähteminen yhteisiin kerhoihin yms on kaikille parempi ratkaisu - varsinkin silloin kun väsyttää. Miltei aina mieli on virkeämpi, kun olemme osallistuneet esimerkiksi perhekahvilaan ja saaneet kävellä sinne ; leikkiä ja jutella toisten vanhempien ja lasten kanssa. Teen siis tietoisen päätöksen lähteä, vaikka mieli ja ruumis sanoisikin joskus, että ei jaksa. Jos jäisin aina noina päivinä kotiin, olisin illalla entistä väsyneempi, koska en olisi ulkoillut, osallistunut, ollut sosiaalisesti aktiivinen. Lapsetkin ovat rennompia kun saavat sopivassa suhteessa virikkeitä. Summa summarum, oman itsen tarkkailu on tärkeä ominaisuus, jota voi edelleen opetella. Milloin on hyvä hetki levätä, milloin täytyy vähän tuupata itseään päätöksillä, vaikka osa itsestä olisikin eri mieltä. Avainasemassa on tietysti itsetuntemus.


Ammatillinen osaaminen. Olen ollut poissa työelämästä reilun vuoden (äitiysloma ja hoitovapaa). Sillä väin olen kehittänyt osaamistani opiskelemalla. Tunnen osaavani hyvin myös työn, josta lähdin äitiyslomalle.

Henkinen hyvinvointi on parantunut aina ikävuosien lisääntyessä. Luotan yleisesti siihen, että kaikki menee elämässä hyvin. Näin ei ole aina ollut ja huonojen kokemuksien myötä olen joskus ollut hyvinkin ennakkoluuloinen ja pessimistinen elämän sujuvuuden suhteen. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja tasapainoisen, turvallisen arjen ja hyvien asioiden lisääntymisen vuoksi luottamus elämään on lisääntynyt. Opettajana vastaanotan paljon myös valitusta ja kritiikkiä, joihin tulee pystyä vastaamaan neutraalisti ja ammatillisesti. Se vaatii hyvää henkistä kanttia ja luottoa omaan toimintaan. Useimmiten henkisesti vahva ihminen pystyy perustelemaan asioita ja päätöksiä opiskelijoille rauhallisesti kerta toisensa jälkeen. Henkisesti vahvempi voi myös auttaa heikompaa työtoveria tilanteessa, jossa näkee sen tarpeelliseksi tai näin pyydetään. Kaikilla meillä on päiviä tai aiheita, jotka koettelevat henkistä kanttia. Tuolloin työkaverin tuki on tärkeää.

Taloudellinen tasapaino on järkkynyt hoitovapaan aikana. Minulle taloudellinen tilanne on helposti kriisiytyvä elämänalue. Ylireagoin helposti rahaan liittyvistä kysymyksistä. Olen opetellut rauhoittamaan mieltäni erilaisilla suunnitelmilla. Sen sijaan että eläisin yksilönä, perheen läsnälo on tuonut helpostusta taloudesta ahdistumiseen. Avun olemassaolo tuo mielenrauhaa.

Työyhteisössä yksilöiden taloudellinen tasapainotila tulee hyvin vähän esille. Yleisellä tasolla tietysti puhumme hoitoalan heikosta palkkauksesta ja jatkuvan työsuhteen tärkeydestä. Opettajan työn palkkaus ei ole minulle niin tuttua, mutta olettaisin sen olevan hoitoalaa vankempi. Tosin säästöt ja opettajien vähentäminen leimaavat tätä aikaa vahvasti. Yksityiskohtaisempaan keskusteltuun kunkin taloudellisesta tasapainosta pääsee niiden työkavereiden kanssa, joiden kanssa on jaettu muutenkin enemmän henkilökohtaista tietoa. Väistämättä kuitenkin stressi tällä elämänlueella (tai tietysti millä tahansa aiemmin käsitellyitä alueista) vaikuttaa siihen, miten henkilö esiintyy töissä. Mikäli tuntee painetta yksityiselämän puolella, voi työyhteisö nähdä tilanteen esimerkiksi henkilön poissaolevana töissä, hajamielisenä, ärtyisenä jne. Tällä on tietysti epäsuotuisat vaikutukset työyhteisön rentouteen tuona päivänä. Opettajan tunnetilat heijastuvat helposti myös oppilaisiin ja yksityiselämän paineet tulisi oppia pitämään koulutyöstä erillisinä. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja siksikin tasapainon löytyminen on tärkeää. Taloudellisen tasapainon löytyminen, tai paremminkin sen jatkuvuuteen uskomisessa minulla on vielä kehittymistarpeita.


Työn hallintavalmiudet

Nykyisessä työssäni minulla on selkeä kehityskaari työn hallintavalmiuksiin liittyen. Kun aloitin kyseisessä työssä, olin aina ihan puhki työpäivän jälkeen ja ajatukseni surrasivat 150 prosenttisesti. Minulla oli kuuma, olin punakka ja kaikkeni antanut. Juuri ennen työvuoron loppua kävin läpi listan, johon olin kirjannut asiat jotka on pakko muistaa.

Otin hirmuisesti painetta, että minun työvuoroni aikana tulivat tehtyä kaikki asiat valmiiksi. En pystynyt näkemään kokonaisuutta; työtä tehdään kolmessa vuorossa ja esimerkiksi jokaisessa iltavuorossa on 5-6 työntekijää. Otin henkilökohtaista painetta siitä, että juuri minun pitää tehdä kaikki ne asiat tai ainakin olla selvillä onko ne tehty tai työn alla. Mieluusti tein kaiken itse. Pientä työtä oli hirmuisesti, tietysti nuorten arjen ohjaustyön ohella. Lääkärisoitot, ajanvaraukset, pyykit, ruuanlaitot, ruokatilaukset, tarviketilaukset, kaapien siivoukset, kirjalliset työt, suunnitelmien päivitykset, kuvakansioiden ylläpitotyöt … työmäärä on loputon.


Nykyään ymmärrän, että olen vain yksi osa tätä työyhteisöä. Yhden vuoron aikana ei tarvitsse ehtiä kaikkea. Usein ajattelen, että mikä on yksi tärkeä asia, mikä tämän vuoron aikana tulee hoitaa. Pidän huolta, että se tulee hoidettua. Ja jos ei sille ole aikaa, siirrän en seuraavalle henkilölle. En tunne olevani enää kaikkivoipa ja se, jonka tulee hoitaa kaikki asiat. Työssämme tärkeää on läsnäolo nuorille. Ei tärkeää ole se, että säntäilee sinnetänne tekemässä tuhatta eri asiaa jotta kaikki olisi valmista klo 21 kun yökkö saapuu.

Olen opetellut myös pitämään työvihkoa, johon kirjaan muistettavat asiat, kategorioiden ne kiireellisiin ja kiireettömiin asioihin. Toisinaan jätän kiireettömät merkkaamatta. Aiemmin kirjoitin ihan kaiken ylös, paljon sellaistakin, joka ei kuulunut minun vastuulleni, mutta josta halusin varmistua, että se tulee tehtyä. Toimin siis toisten työntekijiden back uppina ja sain siksi mahdottomasti lisätehtäviä. Ja miellelle lisää stressiä seuraamalla tekemättömiä töitä. Niin, kaikenkaikkiaan ennen keskityinkin nimenomaan tekemättömiin töihin.


Nykyään olen töissä rauhallisempi ja iloisempi. Työt ovat järjestyksessä ja otan kontolleni vain sen verran töitä kun on vuorolle kohtuullista. Arvotan nuorten akuutit tarpeet aina ensisijaisiksi. Vasta niiden jälkeen tehdään muut työt; pyykit, kirjaliset työt yms. Tämä ajatuksen muutos on rauhoittanut minut ja uskon sen rauhoittavan muutakin yhteisöä, kun yksi ei paahda satalasissa suorittamassa. Hiljaisina päivinä, kun nuoria on esimerkiksi paljon lomilla, saatan katsoa vihkostani jonkun kiireettömän homman ja tehdä sen pois tuntemalla mielihyvä siitä, että ehdin tehdä ”ylimääräistä”.

Tämän kertomuksen myötä halusin tuoda esille sen, että olen huomattavasti kehittynyt siinä, että hyväksyn omat rajani ja olen oppinut näkemään itseni osana isompaa työyhteisöä. Osaan jakaa vastuuta muille ja myös hyväksyä sen, että joskus työtä jää tekemättä, sen voivat tehdä seuraavan vuoron työntekijät. Olen riittävä, kun olen tehnyt parhaani ja muistanut perustehtäväni töissä.

Myöskin tuleva opettajan työni koostuu monelaissista eri palasista. Aikaa on vähän, ja se on käytettävä viisaasti. Täytyy suunnitella opetusta, tehdä materiaaleja, opettaa, ohjata työelämäjaksoilla, ehtiä kuunnella opiskelijoita ja hoitaa erilaisia heihin liittyviä pulmia, valmistaa tenttejä, arvioida, kirjata, käydä kokouksissa, hoitaa työelämäyhteyksiä, seurata alan ajankohtaisfoorumeita... haluaisin, että tämä rauha ja työn hallintataito siirtyisi myös opettajan työhöni. Siellä kuitenkin työt ovat enemmän omiani. Ei ole niin paljon asioita jotka voin siirtää ”seuravalle työntekijälle”, koska kukaan ei tule työvuoroon minun jälkeeni.


Minun täytyy siis oppia hallitsemaan oma työskentelytapani niin että aika riittää ja että osaan erotella työmärästä aina oleellisen ja tärkeän asian. Tätä on mahdoton harjoitella ennenkun on työssä. Valmiuksia siihen voi kuitenkin opetella tunnistamalla kiireen merkit ja ne seikat, joilla kiirettä ja ylikuormitusta voidaan välttää. ”usein ajatellaan, että kiire on koulun työkulttuurin itsestäänselvyys” (Salovaara&Honkonen 2013). Itselleni kiire edustaa sellaista mieln tilaa, jossa on tuskastunut eikä pysty parhaaseen suoritukseen vaikka yrittää niin kovasti pinnistellä. Salovaara&Honkonen kirjoittavat, että tärkeää on se mitä tekee. Tähän liittyy nimenomaan se, että arvottaa työt ja keskittyy niihin jotka ovat tärkeitä juuri nyt. Koin, että opetusharjoitteluni aikana oppilaitoksella oli paljon erilaisia aikasyöppöjä, jotka suistivat opettajat hyvistä suunnitelmista selviytyä päivän töistä. Tärkeimmille töille tulee siis etsiä aika ja paikka, jotta ne tulevat tehdyksi. Keskittyminen on avainsana ainakin omalla kohdallani. Jos työpöydän ääressä yhtäaikaisesti vilkuilee sähköpostia ja puhelinta, keskittyminen esimerkiksi tenttien arviointiin on erittäin huono ja vie tulpasti aikaa.


Opetusharjoittelun aikana opin myös sen, että jo opintojaksojen sisältöä suunniteltaessa on opittava arvioimaan minkä verran aikaa on käytettävissä. Esimerkiksi tehtävien miettimisessä kannattaa ajatella, minkä verran tarvitsen aikaa tehtävien arviointiin (esim kuinka laajoja ne ovat). Mikä on palautusaikataulu ja materiaalien määrä yms. ”Monilla opettajilla on aikavarkaita, jotka lisäävät kiirettä. Sisäisiä aikavarkaita ovat viivyttely, täydellisyyden tavoittelu, liika kiltteys ja jämäkyyden puute” ( Salovaara&Honkonen 2013). Nämä pidän mielessä, kun pääsen työskentelemään opettajana.


LÄHTEET


Nummenmaa, L. 2010. Tunteiden psykologia. Tammi.

Mönkkonen, K. & Roos, S. 2010. Työyhteisötaidot. UNIpress.

Ojanen, M. 2011. Minä ja muut. Itsetuntemuksen kirja. Kirjapaja. Helsinki.

Salmimies, R. 2008. Onnistu itsesi johtamisessa. Wsoypro. Helsinki.

Salovaara, R. & Honkonen, T. 2013. Voi hyvin, opettaja! PS-kustannus. Juva. 

Tästä linkistä löydät tehtäväni arvioinnin, jonka on kirjoittanut Pirkko Kepanen ja Marja Koukkari.

Erityispedagogiikka, arviointi

Erityispedagogiikkaa ammatilliseen koulutukseen 5 op

Susanna-Karoliina Rojola, palautteen antaja Pirkko Kepanen (18.9.2016)

Kiitos, Susanna-Karoliina, mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä kertomuksestasi. Kuvauksestasi näkyy hyvin se, millaisten haasteiden kanssa ammatillisessa koulutuksessa ollaan tekemisissä. Kuvauksesi on realistinen ja tarkkanäköinen kertomus opettajan työstä.

Ensimmäisenä tulee tosiaankin mieleen, että sinun olisi ollut hyvä tietää opiskelijoiden yksilöllisistä tuen tarpeista. Se vähän ihmetyttääkin, kun jouduit vasta matkan varrella huomaamaan, että jotakin olisi tehtävä. Keskiössä tulee aina olla opiskelijan paras ja hänen oppimisensa edistäminen. Muuten opiskelut helposti keskeytetään, eikä se ole kenenkään etu, ei yksilön eikä yhteiskunnan.

Analysoit hienosti opiskelijoiden oppimisen haasteita ja tuen tarvetta. Otat mahdollisuuksiesi mukaan toiminnassasi huomioon erilaiset tavat oppia. Olet opiskelijakeskeinen, viitseliäs opettaja. Sinulla on näkemystä ja ideoita edistää opiskelijoiden oppimisen polkuja. Osaat etsiä tietoa ja pohdit asioita syvällisesti. Tuota kaikkea oli ilo lukea!

Yksi huomio vielä: emme puhu hojksatuista, vaan oikea termi, jota myös käytit, on erityistä tukea tarvitseva opiskelija.

Onnea opettajuuteesi! Hyviä, opiskelijakeskeisiä opettajia tarvitaan!

5 op:n tehtävä/ Hyväksytty

Pirkko